Somero-lehdessä oli kirjoitus mahdollisesta liikenneympyrästä ja samassa ohjeita pyöräilijöille ja suojatiesääntöjä. Muistakaa lapset sekä aikuiset taluttaa pyörä tien yli siinä missä kuuluu. Melko usein Kiiruunpuiston ja Heikintien kohdalla Joensuuntien yli ajetaan pyörällä. Toki saa ajaa yli, mutta muista, että pyöräilijä väistää. Niin nopeasti pyörä tulee puistosta tai Mikkolan kulmalta, ettei autoilija ehdi pysähtyä.
Minä
Liikenneympyrän tai kiertoliittymän ainoa oikea paikka Helsingintiellä olisi pikku K-marketin ja Lidlin risteys. Sinne syntyy kouluaamuina ennen kello 9 Someron ainoa ruuhka. Samoin tapahtuu koulun päätyttyä kello 13 ja 15. Tämä yksi monista (ehkä pahin) liikennetukospaikoista aiheuttaa ihmisissä autojen ratissa sapen kiehumista ja kiireen lisääntymistä, joten onnettomuudet helposti lisääntyvät muissakin lähialueen risteyksissä. Someron kaupunki voisi lähteä ajamaan asiaa Ely-keskuksen suuntaan, eikä haaveilla urheilukentän uuden katsomon perään.
PYKE
Koulun ruokahävikki: Jos oppilaita velvoitetaan alakoulussa ottamaan liikaa ruokaa lautaselle, niin kyllä se jätteeseen menee. Hyvä on kaikkea opetella maistamaan, mutta riittää siihen ruokalusikallinenkin eikä kauhallinen. Emme me aikuisetkaan kaikista ruuista pidä.
Hävikki on turhaa tuhlausta
Marko Sarenin juhlapuhe Liikunnan urheilujuhlassa oli hyvä. Fiksu korjaa ja myöntää virheensä. Kun ei hyväksyttäviä perusteluja Liikunta ry:n lopettamiselle löydy, löytyykö kaupungista vastuunkantajia, jotka peruvat lopettamispäätöksen?
Ei tarvitse seuraavissa vaaleissa äänestää?
Toivoisimme kovasti, että aina, ei vain nyt, varhaiskasvatuksen henkilökunta ottaisi vastuun ja opettaisi lapset pesemään kätensä oikein. Pelkkä kastelu ja huonosti kuivatut kädet on aivan turha homma. Ei se niin paljon teetä työtä, mikä siitä on hyöty. Oppimaan ja olemaan sinne on tultu.
Pitkän aikaa pesuja seurannut
Ei kukaan vastuuntuntoinen matkustele nyt ulkomaille. Jos ei ajattele itseään, pitää ajatella toisia. Erityisesti iäkkäitä ihmisiä. Ja jos on pakko ängetä Italiaan tai muualle, niin sitten 14 päivän kotikaranteeni, kun tulee takaisin. Pitäisi koskea kaikkia!
Välittäkää muistakin
Hämmästyttää. Koululaiset pystyvät kävelemään kauppaan ja valkkaamaan paistopisteherkun sekä työntämään sen pussiin. Maksavat ja mussuttavat kapeisiin kasvoihinsa. Mutta sitten tapahtuu jotain, pussi heitetään luontoon, vaikka roskiksia on paljon.
Kummastuttaa
13.3. kynttilöiden sytytysjutussa jäi mainitsematta, että toiset 105 kynttilää kustantaa kukkakauppa Kauppi ja toiset Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiiri.
Kalervo Niemelä
Muistamattomalle ja ylimieliselle taiteilija M.A. Nummiselle! Mihin unohdit Jarkko Laineen?
Kaija Keränen
Minun mielestäni terveyskeskuksen ajanvaraussysteemi on surkea. Tunnin yritin, mutten päässyt läpi. Viimeksi ajat olivat loppuneet ja käskettiin soittamaan viikon päästä uudelleen. Sama rumba joka kerta.
Yksityiselle vaan
Syyria oli melko vakaa ja hyvinvoiva maa, kunnes erilaiset islamistijoukot aloittivat Nato-maa Turkin tuella kapinan maan laillista hallitusta vastaan.
Make
Vai oli Kiiruun koulun purkaminen suuri virhe. Enpä sanoisi niin, kun on uudessa koulussa käynyt. Lapsilleni ja monille muille aiheutui vuosien kärsimykset käydä koulua huonoilmaisessa koulussa ja parakeissa. Jos haluatte suojella katsomon, niin ottakaa myös vastuu, ja kerätkää rahat ja kunnostakaa se.
Ihmettelevä
Tekstarien puhelinnumero ei ota vastaan kuvia. Kuvalliset tekstarit tai ainakin tekstariin liittyvä kuva on lähetettävä osoitteeseen toimitus@somerolehti.fi.
Toimitus