Lukutaidon kokeessa analysoitiin vuorovaikutustaitoja

0
Kristian Mikkola äidinkielen lukutaidon kokeen jälkeen.

Kevään ylioppilaskirjoitukset alkoivat tiistaina äidinkielen lukutaidon kokeella.

Someron lukion opiskelija Kristian Mikkola kuvasi koetta mielenkiintoiseksi.

– Siinä oli esimerkiksi muutaman minuutin video, jossa pari toimittajaa ja kielitieteilijä keskustelivat syntyvyyden laskusta. Globaalisti asiaa pidettiin hyvänä ja Suomen kannalta huonona. Meidän ei pitänyt ottaa kantaa, mitä mieltä olemme asiasta, vaan tutkailla keskustelijoiden vuorovaikutusta ja osallistumistapoja, ja kirjoittaa siitä, kertoo Mikkola.

Hän oli tyytyväinen, että oli käynyt lukion puheviestinnän kurssin, jossa tutkailtiin katseita ja kehonkieltä. Siitä oli nyt hyötyä.

Kristian Mikkola aloitti ylioppilaskirjoitusurakan vuosi sitten kirjoittamalla terveystiedon. Hän jatkoi syksyllä maantiedolla ja historialla. Nyt ovat äidinkielen kokeiden lisäksi vuorossa ruotsi ja englanti.

Hän kirjoittaa myös matematiikan, koska arvelee siitä olevan hyötyä joka opiskelupaikkaan hakiessa.

Mikkolalla on ollut jo pitkään ammattihaave: valmistua hävittäjälentäjäksi. Hän kävi testeissä. Homma tyssäsi motocrosskisoissa murtuneeseen selkänikamaan.

Mikkola löysi Studia-messuilla uuden tavoittelemisen arvoisen ammatin: moottoripyöräpoliisi.

– Saisin ajella kaksipyöräisellä päivät pitkät, haaveilee nuori mies.

Ensin on vietävä ylioppilaskirjoitukset läpi kunnialla. Armeija on edessä tammikuussa.

– Jos pääsisi siellä sotilaspoliisiksi. Ja sitten hakisin poliisikouluun.

Someron lukiossa kirjoittajien määrä vaihtelee eri kokeissa. Äidinkielessä on 55 kirjoittajaa, joista neljä on korottajia. Samoin muissa kokeissa osa on ensi kertaa tekemässä kokeen ja osa korottajia.

Äidinkielen 51 ensikertalaisesta muutamat eivät vielä kirjoita kaikkia aineita tänä keväänä, vaan jatkavat syksyllä tai/ja keväällä 2021.

Ylioppilaskirjoitusten kevään 2020 koepäivät

ti 10.3. äidinkieli, lukutaidon koe

to 12.3. äidinkieli, kirjoitustaidon koe

pe 13.3. vieras kieli, lyhyt oppimäärä: englanti, ranska, espanja, saksa, venäjä, italia, portugali, latina, saame

ma 16.3. toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä

ke 18.3. matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä

pe 20.3. vieras kieli, pitkä oppimäärä: englanti, ranska, espanja, saksa, venäjä

ma 23.3. saamen äidinkielen koe

ti 24.3. uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto

to 26.3. psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia