
Tekninen johtaja Marko Mäkinen totesi tuolloin, että tarvitaan ainoastaan maankäyttölupa. Suunnitelmat ja rakentamisen toteuttajaporukka eli Somero Sydämessä ry ovat valmiina.
Tiistaina lautakunnan kokouksessa kuntoportaat olivat tiedoksi-listalla. Lupa-asiaa ei ole luonnollisista syistä saatu eteenpäin.
– Lupa-asian vaatima virkamiesenergia on nyt jouduttu suuntaamaan koronavirusasiaan. Muita asioita joudutaan nyt siirtämään tuonnemmaksi vähemmän kiireellisinä, huomauttaa tilahallinnon päällikkö Jari Kauppi .
Myös kaupunginjohtaja Sami Suikkanen osallistui lautakunnan sähköisesti pidettyyn Skype-kokoukseen. Hän toi esille kaupungin näkemyksiä virusasian ympäriltä.
– Lähinnä hän kertoi, miten Suomen hallituksen linjauksia noudatetaan ja otetaan mukaan käytäntöihin Somerolla.
Tietoa vanhusten eristäytymisestä
Suikkanen puhui myös siitä, mitä hallitus tarkoittaa yli 70-vuotiaiden eristämisellä muista sekä liikkumisen rajoittamisesta. Ohjeessa ”yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan”.
Kukaan viranomainen ei ala seurata vanhusten liikkumista. Ulkoilla saa, jos on sitä harrastanut. Kaupassa ja apteekissa saa käydä, ellei ole muita, jotka toisivat ruoka- ynnä muita tarvikkeita.
Väkijoukkoja ja julkisia paikkoja on mahdollisuuksien mukaan välteltävä. Kyseessä ei ole suora kielto, vaan ennemminkin painava suositus.
Esimerkiksi Somerolla eräät kaupat ovat alkaneet tarjota riskiryhmiin kuuluville omia ostosaikoja. Normaalejakin aikoja saa käyttää, mutta ruuhkia kannattaa välttää.
– Nämä ovat vaikeita asioita. Siitä on lähdettävä, että me kaikki puhallamme nyt yhteiseen hiileen, Jari Kauppi tähdentää.