Somerolla on muutama koronaan sairastunut ja useita altistuneita

0
Kuva Manu Kärki

Somerolla on 27.3. mennessä tiedossa alle 10 todettua koronavirukselle sairastunutta ja useita altistuneita. Kaikki altistusketjut ovat uusia ja viranomaisten tiedossa.

Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö yhdessä Someron terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavan lääkärin kanssa ovat olleet sairastuneisiin yhteydessä sekä ohjeistaneet myös altistuneet.

Someron tilannetta seurataan koko ajan ja toimintaohjeita muutetaan tarvittaessa. Tautitapaukset eivät ole aiheuttaneet muutostarvetta kaupungin palveluissa.

Poliisi aloitti Uudenmaan liikkumisrajoituksen valvonnan lauantaina kello 00.00. Liikkumisrajoituksia valvotaan tarkistuspisteillä ja liikkuvasti.

Liikkumisrajoitusten valvominen jatkuu ympäri vuorokauden 19. huhtikuuta saakka.

Uudenmaan maakuntarajan tarkastuspisteille saapui ensimmäisen kokonaiseen vuorokauden aikana 16 555 ajoneuvoa, joista 835 käännytettiin takaisin. Valmiuslain rikkomisesta annettiin yksi sakko ensimmäisen vuorokauden aikana.

– Poliisi ei voi antaa kenellekään etukäteen lupaa päästä läpi tarkistuspisteestä. Jokaisen tulee valmistautua esittämään tarkistuspisteellä riittävä suullinen tai kirjallinen peruste tai syy liikkumiselle. Poliisi tekee välttämättömyysarvion tapauskohtaisesti, muistuttaa operaation yleisjohtaja, ylikomisario Juha Hietala .