”Kyse on vain muutamista metreistä, että se voisi siinä olla”
Vastaperustettu Someron Rakennusperinne -yhdistys on lähtenyt hakemaan Someron urheilukentän katsomon suojelua.
Yhdistys haluaa estää katsomon purkamisen osana urheilukentän peruskorjausta. Yhdistyksen puheenjohtaja Harri Virta tähdentää, että katsomo voidaan säilyttää siinä.
– Paras ratkaisu olisi, että nykyinen katsomo säilyy, ja silti saadaan myös kenttä saneerattua. Minulla ei ole missään tapauksessa mitään urheilua ja liikuntaa vastaan. Mutta kaikkea ei pitäisi purkaa, Harri Virta huomauttaa.
Perustava kokous on pidetty. Varsinais-Suomen Ely-keskus on antanut yhdistykselle lisäaikaa, että se on saatu rekisteröityä ja se voi siten täydentää Virran aikaisempaa, yksityishenkilönä tekemää suojeluhakemusta.
Yhdistyksen tarkoitukseksi on määritelty Someron rakennuperinteen vaaliminen, jonka vuoksi sillä on lain mukaan oikeus esittää suojelua.
Virran perustelut esityksen täydentämisestä ovat jo selvillä.
– Katsomo on ollut siinä vuodesta 1963 ja kuuluu ympäristöön. Sen on piirtänyt kunnan silloinen rakennusmestari Niilo Nurmi, eli on ihan varmasti ainoa laatuaan koko Suomessa. Näin vanhoja katsomoja on muutoinkin hyvin vähän, Varsinais-Suomessa ei enää ainuttakaan.
Harri Virta kehottaa kentän saneerauksen suunnittelijaa miettimään asiat uudelleen.
– Jos kentän suunnitelmia pikkuisen muutetaan, se voi olla siinä. Katsomo ei peruskorjausta estä. Suunnittelija voisi jo mietiskellä, mitä hän on suunnittelemassa ja mitä hän on tuhoamassa. Kyse on kuitenkin vain muutamista metreistä, että se voisi siinä olla.
Virralla on kaksi rakennusalan yritystä, Someron Rakennus ja Siivous Oy sekä Sementtivalimo Matti Kultanen Ky. Harri Virta on ollut aiemminkin huolissaan purkausinnosta.
– Suurin, mikä omaan sieluuni sattui, oli Aarne Ervin suunnitteleman koulun purkaminen. Myös Ahola oltiin vähällä purkaa nykyisen kaupungintalon tieltä. Sanottiin, ettei se mahdu siihen. Mutta eniten Aholassa oma silmänikin lepää, jos vertaa sitä kaupungintaloon tai viereiseen keilahalliin.
Myös Ruohosen Teboilin purkaminen oli Virran mielestä virhe. Varsinkin kun sen tilalle ei rakennettu mitään. Tuli vain parkkipaikkaa.
– Sen purkaminen oli aivan turhan takia. Kaikkea vanhaa ei pidä eikä voi säilyttää, mutta jotain pitäisi myös jättää. Kyllä tätä kylää pitää myös kehittää, ja on myös kehitetty, kun miettii vaikkapa kirjastoa tai uimahallia.
Kun suojeluesitys on vireillä, ei katsomoa voida purkaa.
– Saatiin työrauha. Nyt kukaan ei uskalla sitä purkaa, ennen kuin suojeluesitys on käsitelty. Tulemme ottamaan tarvittaessa Somerolla kantaa myös muihin rakennuksiin, jos niitä uhkaa purkaminen.
Someron rakennusperinne -yhdistyksen hallituksessa on Virran lisäksi varapuheenjohtaja Eero Manni, joka teki urheilukentän peruskorjauksesta valituksen Turun hallinto-oikeuteen. Kolmas jäsen on Matti Härkönen. Virta kertoo, että uusia jäseniä on tulossa useita, kunhan yhdistys on virallistettu.
Ely-keskuksen ylitarkastaja Kirsti Virkki kertoo, että käsittely voi viedä vuoden, ehkä enemmän.
– Osapuolia kuullaan, kuten esityksen tekijää, kaupunkia, naapureita ja museovirastoa. On hyvä, että kaupunki on jo omalta osaltaan pyytänyt museokeskuksen kantaa suojeluun, Virkki toteaa.
Someron tekninen johtaja Marko Mäkinen toteaa, että urheilukentälle luvattu avustus on vain tälle vuodelle.
– Avustus on todennäköisesti menetetty. Uusia rahoituspäätöksiä ei seuraavina vuosina ole ilmeisesti tulossa.
Suunnitelmien muuttamiseen Mäkinen ei lähtisi.
– Tämä suunnitelma on ollut tahtotilana niin ohjausryhmällä kuin valtuustollakin. Ei voi mitään, oikeus tuollaiseen esitykseen on. Huhtikuussa saadaan valtiolta todennäköisesti päätös avustuksesta. Siihen aikaan ne ovat normaalisti tulleet.