Voiman sarjanousijat!

0
Sarjanousijat, eli Voiman naisten futsaljoukkue valmentajineen. Kuvassa vasemmalta Karri Andersson, Tiia Harhala, Marjukka Lamppu, Hilppa Juote, Amanda Virtanen, Juha Reijonen, Katja Savolainen, Jasmin Rantanen, Pinja Pesonen, Jefina Koivuniemi, Johanna Kokkinen, Pihla Pesonen, Silja Mäkinen, Maria Frankberg ja Mika Kokkinen. Kauden aikana joukkueessa pelasivat myös Suvi-Tuuli Eskelinen, Taija Lettinen ja Karoliina Andersson.

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Jännäksi meinasi mennä, mutta tavoite täyttyi: Someron Voiman naisten futsaljoukkue saavutti heti paluukaudellaan sarjanousun Länsi-Suomen alueen Nelosesta ensi kauden Kolmoseen.
Kauden viimeisen ja lohkon kärkisijojen kohtalon ratkaisseen turnauksen Voima pääsi pelaamaan kotiareenallaan monitoimitalossa. Ennalta oli tiedossa, että toinen päivän otteluista somerolaisten pitäisi voittaa, jotta nousun takaava sijoitus lohkon kärkikaksikossa varmuudella toteutuisi.
Yllätyksenä ei tullut sekään, että päivän avauskamppailussa Voiman voittomahdollisuudet olivat melko ohuet. Vastassa oli läpi kauden voitosta voittoon selkein maalieroin porskuttanut Piikkiön Palloseuran kakkosjoukkue.
Alkupeli meni kotijoukkueelta ihmetellessä nuorten vastustajien kypsää pelaamista ja taitavaa pallon liikuttelua. Vieraat livahtivat kolmen maalin johtoon, ennen kuin Voima uskaltautui hieman rohkeammin omiinkin hyökkäyspunontoihin.
Loppunumeroiksi muodostui PiPS/2:n 7–2 (3–0) voitto. Voiman maalitilin avasi Marjukka Lamppu ja toisella jaksolla Amanda Virtasen onnistunut kymmenen metrin rangaistuspotku nosti emännät hetkeksi 2–5 takaa-ajolukemiin.

Yksi neljästätoista. Voiman tehokkain maalintekijä, Marjukka Lamppu, tuulettelee yhtä kauden neljästätoista viimeistelystään. Maria Frankberg (9) rientää onnittelemaan.

Peimari tarjosi tiukan vastuksen

Voima oli ladannut kaikki paukkunsa päivän jälkimmäiseen kamppailuun, jossa se sai vastaansa sauvolais-paimiolaisen Peimari Unitedin.
Samaan aikaan tämän pelin kanssa oli Piikkiössä meneillään Kaarinan Palloseuran ja Naantalin VG-62:n välinen ottelu. Toinen nousija PiPS/2:n seuraksi tulisi varmuudella löytymään jommastakummasta koitoksesta.
Vasta jälkeenpäin varmistui, että KaaPS oli rökittänyt vastustajansa murskalukemin, joten tasapeli Peimaria vastaan ei olisi riittänyt somerolaisjoukkueelle lohkon kakkossijan saavuttamiseen.
Peimari ei ollut PiPS/2:n tasoinen vastustaja, mutta kuitenkin selkeästi lohkon muiden kärkipään ryhmien tasoa. Someron ratkaisupelistä muodostuikin tasainen ja loppuun asti jännityksentäyteinen taistelu sarjapisteistä.
”Maisku” Lamppu siirsi heti ensimmäisessä vaihdossa kotijoukkueen johtoon ja vieraiden tasoituksen jälkeen Hilppa Juote laukoi Voiman uudelleen johtoasemaan.
Lyhyttä taukoa vietettiin kuitenkin 2–2 tasatilanteessa ja näissä numeroissa peli eteni kauden viimeiselle viisiminuuttiselle.

Kokkinen iski ratkaisumaalit

Melko vähiin siis kävi voittoa hamunneen Voiman armonaika, kunnes Johanna Kokkinen päästi joukkueensa vihdoin pahimmasta piinasta. Kärkkäästi maalipaikkoihin rynninyt forssalainen iski pallon Peimarin verkkoon ja siirsi somerolaiset 3–2 johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä neljä minuuttia ja kaksi sekuntia.
Peimarilla oli seuraavan pariminuuttisen aikana tasoitusmahdollisuus, mutta Voiman maalia vartioinut Pihla Pesonen ei ollut enää yllätettävissä. Ajassa 28.05 Kokkinen onnistui jälleen maalinteossa ja vapauttavan 4–2 johto-osuman jälkeen kotijoukkue oli entistä lujemmin kiinni voitossa.
Lopullisesti voimalaisten piinan laukaisi Jasmin Rantanen , joka puoli minuuttia ennen peliajan täyttymistä runnoi Jefina Koivuniemen esityöstä pallon väkisin vastustajan verkon perukoille. Jännityskamppailun lopputulokseksi kirjattiin siis Voiman 5–2 (2–2) voitto.
– Jännäksihän se meni, mutta voitto saatiin kaivettua! Tämä oli hieno päätös kaudelle ja nyt ei sitten muuta kuin kohti uutta kautta ja entistä kovempia pelejä, Voiman päävalmentaja Karri Andersson iloitsi.

Kesäkaudeksi jalkapallokentälle

Anderssonin tavoin Mika Kokkinen on jo pitkään ollut luotsaamassa somerolaisia tyttöjen ja naisten joukkueita sekä futsal- että jalkapallokentillä. Taustavoimat vahvistuivat entisestään kauden loppupuolella, kun myös Juha Reijonen liittyi mukaan valmennustiimiin.
Torjuntatehtävistä päävastuun kantaneen Pesosen lisäksi nousijajoukkueen maalivahteina käväisivät Taija Lettinen ja Suvi-Tuuli Eskelinen .
Päätösturnauksessa eniten peliaikaa saivat kentälliset, joissa nelikkoina pelasivat Hilppa Juote, Marjukka Lamppu, Tiia Harhala ja Johanna Kokkinen sekä Pinja Pesonen , Jefina Koivuniemi, Jasmin Rantanen ja Amanda Virtanen .
Katja Savolainen, Maria Frankberg ja Silja Mäkinen muodostivat perustrion vaihtelevin koostumuksin esiintyneeseen kolmoskentälliseen. Yhdessä aiemmista turnauksista mukana oli myös Karoliina Andersson .
Voimalaisista kauden aikana eniten (14) maaleja viimeistellyt Lamppu sijoittui sarjan maalintekijätilastossa neljänneksi.
Somerolaisjoukkueen muut maalintekijät olivat Kokkinen (13), Rantanen (9), Virtanen (8), Koivuniemi (6), Juote (4), Harhala (1) ja Pinja Pesonen (1).
Valmentaja Anderssonin mukaan seuraavaan kauteen aletaan tekemään pohjatyötä jo tulevan kevään ajan jatkuvissa futsalharjoituksissa. Kesäkaudella miltei koko nousijajoukkueen pelaajisto nähtäneen Voiman naisten jalkapallojoukkueen runkona.

Naisten Länsi-Suomen alueen Nelosen lopullinen sarjataulukko:
PiPS/2 10 10 0 0 91-15 30
SoVo 10 7 1 2 56-25 22
__________________________
KaaPS L. 10 7 0 3 49-32 21
TuWe/RED 10 5 1 4 32-27 16
VG-62 10 5 1 4 33-42 16
PaiHa/ L. 10 5 1 4 28-32 16
Peimari U. 10 3 2 5 33-44 11
KSF 10 3 1 6 25-41 10
FC KyPS 10 2 1 7 28-57 7
RaiFu 10 2 1 7 32-70 7
TuWe Black 10 1 1 8 18-40 4

Sarjan kaksi parasta ensi kaudeksi alueen Kolmoseen.