Somero-lehti 2.3.1990

Moniko muisti, että elämä jatkuu pankkilakon mentyä? Pankki ei ole päässyt lakon aikana perimään lainojen kuukausimaksuja velallisiltaan. Moni on sulkenut silmänsä tosiasioilta, kun tilipussi on polttanut hyppysissä.

Pankit ovat olleet kiinni neljä viikkoa työsulun ja lakon takia. Jos kaksi lainanhoitoerää jää perimättä, esimerkiksi viiden tuhannen markan maksuista kertyy kymppitonni rästiä.

– Voi olla, että vaikeuksia tulee maksurästien kanssa lakon loputtua, pankinjohtaja Matti Antola Someron Säästöpankista arvioi.

Mikäli rahat ovat menneet, ei auta kuin ryhtyä järjestelemään asioita.

– Neuvottelemalla ja keskustelemalla niistä päästään eteenpäin.

Viiden tonnin kuukausimaksut asuntolainoista ovat varsin tavallisia. Pieniin asuntoihin päästään Someron hintatasolla kiinni vähemmilläkin lainanhoitokustannuksilla.

– Myönnetyt asuntolainat ovat olleet peruskorkosidonnaisia. Korko vaihtelee tällä haavaa 12-15 prosenttiin asiakassuhteesta, säästöosuudesta ja takaisinmaksuajasta riippuen.

Peruskorko kallistui syksyllä prosenttiyksikön. Aiheesta on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Pankinjohtaja Antolan mielestä koron nousu ei vaikuttanut niin rajusti ihmisten elämään kuin hälystä saattaisi luulla.

Puolen miljoonan markan asuntolainassa koron nousu prosenttiyksiköllä toi lisää menoja velalliselle 5 000 markkaa vuodessa. Kuukausimaksut on voitu sopia entisiksi, mutta niiden määrää on lisätty.

Toisissa lukemissa liikkuvat heliborsidonnaiset kulutusluottokorot. Jos helibor on 16 prosenttia, asiakas joutuu maksamaan lainasta pankille noin 17,5 prosentin koron.

Pääkaupunkiseudun ihmisiä on jäänyt kahden asunnon loukkuun, kun asuntomarkkinat hiljenivät. Uusi asunto on ostettu ja vanha myymättä. Molemmissa on kiinni suuret rahasummat ja lainanhoitomaksut juoksevat.

– En ole kuullut Somerolta vastaavia tapauksia.

Aina on ihmisiä, joilta saldot heittävät helposti kuperkeikkaa, mutta yleisesti somerolaiset hoitavat tarkasti raha-asioitaan.

– Somerolaiset ovat tyypillistä maaseudun väkeä siinä suhteessa, että he harkitsevat lainantarpeensa ja maksukykynsä hyvin perusteellisesti.