Somero-lehti 27.2.1990
Vaikka kolme ottelua on vielä pelaamatta kolmossarjasta, yksi asia on jo varma. Hyvähenkinen SoPa varmisti nousunsa porrasta ylemmäksi Raisiossa. Sarjakolmonen Loimu II ei pystynyt pistämään kapuloita rattaisiin, vaan alistui 3-1 (15-11, 14-16, 15-8, 15-7) voittoa hakeneelle somerolaissikermälle.
Viime lauantain iltapäivä Raisiossa oli täynnä tunnelmaa. Äänekäs ja värikäs joukko somerolaisia lentopalloilun ystäviä oli saapunut yhteisesti todistamaan paikkakunnan palloilun uutta nousua. Ponnekkaasti ja sitkeästi tavoitteensa eteen uurastaneet pelurit saivat työlleen palkkion. Tasavallan päämiehen suosikkilaji saa somerolaista väriä ensi kautena kakkossarjaan.
Toisen erän alku oli ainoa tilanne, joka ei sujunut valmentaja Tommi Mikkosen nuottien mukaan. Ensi erän voitosta toipuminen vei onneksi vain hetken ja ottelun loppu sujui taas mallikkaasti.
Voitontahtoinen SoPa kesti tyylikkäästi paineet, joista suuren osan toi tullessaan täysi bussilastillinen fanaattisia faneja. Kantti kesti.
SoPa oli suvereeni varsinkin hyökkäyspelissään ja otti voiton, josta kaikki pallon nähneet somerolaiset ovat toivottavasti ylpeitä.
Joukkueurheilussa kaikki on lähdes aina yhteistä. Ratkaisevassa ottelussa koko joukkue puhaltaa yhteen hiileen ja virheetkin ovat yhteisiä. Pateri ei halua mainita ketään erityisesti, vaan nauttii onnistumisen jälkeisistä tuuletuksista muiden mukana.
Kannustajien ja kannattajien harras toive on toteutunut. Suurenmoinen kiitos kaikille hyvään lopputulokseen vaikuttaneille tekijöille. Salainen yhteinen toive on nyt saavutettu.
Vaativana ja tiukkana valmentajana tunnettu Tommi Mikkonen on mies menestyksen takana. Joukkueenjohtaja Juha Laakson panos menestyksen eteen kauden aikana on myös ollut ratkaisevaa. Pirunmoisen ja hikisen urakan päätteeksi he loivat kymmenelle suojatilleen uskon ja halun tehdä töitä menestyksen eteen.
Viime kesänkova harjoittelu kantoi nyt hedelmää, jonka sadon korjaamisesta vahvahenkinen, yhtenäinen joukkue nyt nauttii. Tasaiset ”tumpit” lunastivat kaikki ne vaatimukset, jotka heille asetettiin. Kehumiset ovat viimeistään nyt paikallaan.
Pateri