Vuonna 2010: Kaupunki sulki huonokuntoisen Kohnamäen sillan

0

Somero-lehti 26.3.2010

Merja Ryhtä
Kohnamäen silta otettiin pois käytöstä keskiviikkona. Kaupunki laittoi sillan kumpaankin päähän puomit ja lisäksi liikennemerkit osoittavat, ettei siltaa saa käyttää.
– Silta on niin huonossa kunnossa, että sillä on vaarallista liikkua. Kaupunki ei voi olla vastuussa, että joku putoaa tai satuttaa itsensä huonokuntoisella sillalla, kertoo kaupungin maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola.
– Sillan tukirakenteet ovat heikot. Ikä tuli vastaan. Lisäksi tämä talvi teki sen, että jäät vaurioittivat tolppia ja väänsivät kannen toisesta päästä, kertoo maanrakennusmestari.
Rinta-Paavola sanoo, ettei siltaa voi kunnostaa. Vanha on purettava ja uusi rakennettava tilalle.
Kuntokartoitus osoitti, että sillan puuosista 78 prosenttia on lahonnut ja kaiteet eivät täytä vaatimuksia. Sillan kantavuus on arvoitus.
Viime vuoden lopulla kaupunki teetätti alustavan kustannusarvion uudesta kevyen liikenteen sillasta. Summa nousi yli 200 000 euron.
Kaupunki ei ole tehnyt päätöksiä sillan purkamisesta tai uuden rakentamisesta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here