Vuonna 2010: Somerolle tarvitaan treenikämppä

0
Nuorten soittajien into saattaa lopahtaa, jos ei ole paikkaa missä harjoitella. Rasite-niminen bändi soitti parisen vuotta sitten Chill Out -jameissa Kiiruulla. Kuva Eino Nurmisto.

Somero-lehti 23.3.2010

Teksti Kira Kauppi
Muun muassa Someron Kulttuuri ja Svengi sekä muutama nuorison edustaja kokoontuivat hiljattain saman pöydän ääreen pohtimaan, mitä olisi tehtävissä Somerolla jo vuosia vaivanneeseen ongelmaan. Treenikämppä musiikkia harrastaville ja bändeille olisi saatava, muuten esimerkiksi monen nuoren bändiharrastus uhkaa kuihtua kokoon tai jäädä kokonaan aloittamatta.
– Tarvitaan paikka, jossa on toimiva valvonta ja säännöt. Treenikämppä ei saa olla mikään biletyspaikka, Raimo Lyly toteaa.
Muut paikalla olevat, Katriina Jaatinen, Tuukka Lyly, Juha Ruohonen ja Essi Tuominen yhtyvät ajatukseen. Kaikkia ihmetyttää kaupungin asenne vapaana olevista tiloista. Niitä tiedetään olevan, mutta tiloja ei haluta luovuttaa.
– Musiikki on yläkoulussa toiseksi suosituin valinnainen aine. Lukiossa on tällä hetkellä kymmenen eri kurssia. Innostuneita löytyy, sanoo lukion ja yläkoulun musiikin opettaja Katriina Jaatinen.
Nuorten viesti aikuisille ja päättäjille on selvä. Bändejä olisi ja niitä laitettaisiin kasaan, jos vain olisi paikka jossa harjoitella ja kokoontua. Useimmilta löytyy jo instrumentitkin valmiiksi.
– Pitää miettiä pitäisikö mahdollisiin tiloihin hankkia valmiiksi joitain peruslaitteita, vahvistimet ja esimerkiksi rummut, joita kaikki saisivat käyttää, Essi Tuominen heittää.
Muutamat yhdistyksissä toimivat ovat jo aloittaneet kartoittamaan vapaana olevien tilojen määrää ja sijaintia. Vielä pitäisi koota kiinnostuneet nuoret yhteen, tehdä kartoitus kaikista tarpeista ja suunnitelma järjestelyistä. Kaiken tämän jälkeen voisi kuvitella, että kaupunginkaan olisi enää mahdotonta keksiä verukkeita tilojen saatavuudesta.
– Jos treenikämppä olisi, Somerolle syntyisi varmasti paljon uusia bändejä ja musiikkielämä vilkastuisi, Jaatinen summaa.

Viides Vaihde -bändissä soittavat Pekka Mäkelä, Arri Priimägi, Kari Luoto ja Tuukka Lyly. Kuva Markus Virtanen

Viides Vaihde

Kari Luoto – Laulu, Kitara
Pekka Mäkelä – Kitara, Laulu (Seinäjoki)
Juha Ruohonen – Kitara, Laulu
Arri Priimägi – Basso (Espoo)
Tuukka Lyly – Rummut (Helsinki)

TwelveInches: Juha Ruohonen, Tuukka Lyly, Marko Syrjälä ja Marko Rantanen. Kuva Ilkka Ärrälä

Twelve Inches

Juha Ruohonen – Laulu, Kitara
Pete Rantanen – Kitara , Laulu
Marko Syrjälä – Basso (Helsinki)
Tuukka Lyly – Rummut (Helsinki)

Kai Merilän (keskellä) kanssa soittavat Mika Lepistö (vas.), Kalle Hovila, Juha Ruohonen, Ilkka Kylmäniemi ja Tuukka Lyly. Kuva Ilkka Ärrälä

Kai Merilä Rock ’n’ cover band

Kai Merilä – Laulu, Kitara
Juha Ruohonen – Kitara, Laulu
Ilkka Kylmäniemi – Kitara, Laulu (Espoo)
Mika Lepistö – Basso (Forssa)
Kalle Hovila – Koskettimet (Turku)
Tuukka Lyly – Rummut (Helsinki)

Sickboys plays Social Distortion (coverbändi)

Juha Ruohonen – Laulu, Kitara
Esa Salokoski – Kitara, Laulu (Kokkola)
Mikko Lemberg – Basso, Laulu
Tuukka Lyly – Rummut (Helsinki)

Kari Luoto on solistina Raulin´ Stones -bändissä. Kuva Saija Käkönen

Raulin’ Stones (Badding coverbändi)

Kari Luoto – Laulu
Sanni Grahn – Laulu (Helsinki)
Laura Toivio – Laulu (Jyväskylä)
Vesa Toukkari – Kitara
Raimo Lyly – Kitara
Mika Aarrelinna – Basso (Forssa)
Tuukka Lyly – Rummut (Helsinki)

Old Dudes -yhtyeessä soittavat muun muassa Arto Seppänen (vas.), Esko Mäkelä ja Juha Hämynen. Kuva Kirsi Seppälä

Old Dudes

Esko Mäkelä – Laulu (Helsinki)
Raimo Lyly – Kitara
Arto Seppänen – Kitara
Markku Kuusela – Basso
Juha Hämynen – Rummut (Espoo)

Children of Sodom -yhtyeessä ovat mukana muun muassa Juha Ruohonen ja Petri Maavirta.

Children of Sodom (Bile-/coverbändi)

JP Halttunen – Laulu
Juha Ruohonen – Kitara, Laulu
Ilkka Kylmäniemi – Kitara (Espoo)
Petri Merivirta – Basso (Salo)
Kalle Hovila – Koskettimet (Turku)
Vesa Mattila – Rummut

Vesa Mattila on rummuissa SSP:ssä ja Children of Sodomissa. Kuva Markus Virtanen

SSP

Juha Ruohonen – Kitara
Kimmo Saarinen – Basso
Vesa Mattila – Rummut

Lisäksi somerolaissoittajia, joilla on virityksiä suuntaan ja toiseen:
Vesa Toukkari soittelee muun muassa laivoilla
Ville Uusitupa – Novembersoundsbetter (Turku)
Juha Heikkilä – Toyta backseat
Lasse Lemberg – Los Tacos Blues band (Forssa)
Simo Saneri, Kalle Hård – Galaxy riders (Tampere)