Espanjantauti Somerolla

0

Koronavirusta on verrattu sata vuotta sitten raivonneeseen espanjantautiin. Someron ja Somerniemen kunnanlääkärin vuosikertomuksessa 1918 kerrotaan, että syyskuun loppupuolella ilmeni joukoittain espanjantautia.
”Tauti alkoi vilutuksella, pään ja jäsenten säryllä ja väsytyksellä. Toisille tuli lisäksi yskä ja keuhkokuume, toisille oksennuksia ja ripulia tai kaikki yhdessä. Muutamilla oli runsaita verenvuotoja nenästä. Usein suuren talon väestä jokseenkin kaikki sairastuivat ja oli vaikea järjestää sairaitten hoitoa tyydyttävästi.
Ensimmäisen kahden viikon aikana tuli tietoon 50 tapausta ja seuraavan kahden viikon aikana 68 uutta sairastumista, mutta läheskään kaikki sairastapaukset eivät tulleet lääkärin tietoon. Kuolemantapauksia oli 14. Yrjö Sundvall toimi Someron kunnanlääkärinä vuosina 1918–1927.
Somerniemen kunnallislautakunnan puheenjohtaja Kaarlo Linnanmäen laatimassa kertomuksessa kunnan yleisestä terveyden ja sairaanhoidon tilasta vuonna 1918 mainitaan: ”Espanjantautia sairasti kuntamme asukkaista noin 75 prosenttia, toiset lievemmin, toiset päinvastoin, ainoastaan kahden henkilön kohdalla tauti päättyi kuolemaan. Tämänkin vaarallisen kulkutaudin suhteen ryhdyttiin tarmokkaihin toimenpiteisiin muun muassa taudin tietoon saattamiseksi.”
Seuraavana vuonna tauti raivosi pahimmillaan maalis- ja huhtikuussa, mutta kukaan ei kuollut, vaikka sairastuneita arvioitiin olleen 60–70 prosenttia kuntalaisista.
Kaarlo Linnanmäen pojantyttären Eila Linnanmäen väitöskirja vuodelta 2005 oli ensimmäinen laaja tutkimus espanjantaudista Suomessa. Influenssaan ja sen jälkitautina syntyneeseen keuhkokuumeeseen kuoli hänen arvionsa mukaan kahden vuoden aikana 25 000–33 000 suomalaista.
Tarkkojen lukujen esittämistä Linnanmäki ei pidä mahdollisena, sillä suuri osa rekisteröidyistä kuolemansyistä perustui pappien ja vainajien omaisten toteamiin oireenmukaisiin diagnooseihin. Kuolemansyytilastoinnissa oli käytössä vuoden 1878 nimikkeistö, jossa oli vain kymmenen tautiluokkaa ja influenssa tai espanjantauti eivät olleet niiden joukossa.
Tauti esiintyi muutaman kuukauden väliajoin puhjenneina epidemia-aaltoina, joista syksyn 1918 aalto oli tappavin. Tammelan piirilääkärin kertomuksessa vuodelta 1918 mainitaan, että syyskuusta vuoden loppuun kuoli influenssaan tai keuhkokuumeeseen 54 henkilöä. Seuraavana vuonna Ilmoitettujen influenssatapausten luku oli 1 159 ja kuolemantapauksia sattui useampia. Talvella 1920 tauti raivosi tammi-maaliskuussa ja loppui äkkiä huhtikuulla. Ilmoitettujen tapausten luku oli 2 100. Somerolla kuoli 10, Urjalassa 35 ja Akaassa 8, muista kunnista ei ollut tietoa.
On arvioitu, että Somerolla ja Somerniemellä kuoli espanjantautiin noin 30 henkilöä, mikä oli selvästi vähemmän kuin naapurikunnassa Tammelassa ja siihen kuuluneessa Forssassa. Myös Salon piirilääkäripiirissä sairastuvuus suhteessa väkilukuun oli vähäisempää.
Suomi oli sata vuotta sitten hyvin erilainen yhteiskunta kuin tänä päivänä. Maamme oli julistautunut loppuvuodesta 1917 itsenäiseksi ja käynyt talvella 1918 sisällissodan, jossa henkensä menetti 37 000 ihmistä.
Vaikka espanjantauti oli 1900-luvun tuhoisin kulkutauti, niin harvassa olivat ne sanomalehtien yhden palstan uutiset, joissa tauti edes mainittiin. Maassamme oli pulaa sairaaloista ja lääkäreistä. Sairaanhoito oli alkeellisella tasolla. Lääkintöhallitus julkaisi ohjeita taudin leviämisen ehkäisemisestä, mutta sairastumisen välttäminen katsottiin olevan lähinnä jokaisen omalla vastuulla. Yhteiskunnan taholta ei annettu yritystukia, työttömyyskorvauksia tai verohelpotuksia.
Koronavirus rantautui Suomeen tammikuun lopulla ja vielä on arvailujen varassa, miten hyvin sen leviämistä voidaan rajoittaa, sairastuneita hoitaa ja mitkä ovat sen kansantaloudelliset vaikutukset. Toivottavasti ainakin paljon paremmin kuin espanjantaudin aikaan; ja kuten Mauno Koivisto aikoinaan sanoi: Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.

Manu Kärki
kotiseutukirjailija