Hyvinvoinnin ammattilaiset löivät hynttyyt yhteen

0
Sari Majuri avaa kuntosalin Takalankujalle suunnitelmien mukaan kesäkuussa.

Somerolaiset yrittäjät Anni Puustinen ja Sari Majuri satsaavat koko osaamisensa auttaakseen ihmisiä voimaan hyvin. Yleisesti tiedossa on, että hyvinvoinnissa ravinto ja liikunta ovat keskeisessä roolissa. Tämä kaksikko neuvoo, miten kukin voi niitä parhaiten hyödyntää juuri itselleen.
Energiaa riittää yrittäjillä itselläänkin. Ravintoneuvoja Anni Puustinen avasi juuri oman toimiston Someron keskustassa olevaan virastotaloon, ja personal trainer Sari Majuri valmistelee kuntosalin avaamista Takalankujalle, josta on vuokrannut konkurssiin menneen Fit Someron tilat.
Fit Someron toiminta loppui 25. maaliskuuta.
– Avaan salin, kunhan saan oman laitekannan sekä kulunvalvonnat asennettua. Toivon tämän tapahtuvan kesäkuussa, Majuri kertoo.
MajuriMove-kuntosalissa tulee olemaan niin yksilövalmennusta kuin ryhmäliikuntaa.
– Ryhmäliikunta käynnistyy, kun koronatilanne antaa siihen mahdollisuuden.
Vaikka ovet avataan jo kesällä, varsinaiset avajaiset on tarkoitus pitää vasta syksyllä.
Kuntosalin omistava yritys on MajuriMove Oy, jonka toimitusjohtaja on Sari Majuri.
Samoissa tiloissa toimiva TNSport siirtyy yrityksen vuokralaiseksi.

Menossa ja tulossa pienryhmävalmennusta

Yhdessä he aloittivat maaliskuussa Tietoisesti tasapainoon -pienryhmävalmennuksen. Ensimmäiselle neljä kuukautta kestävälle jaksolle lähti mukaan kaksi 8-henkistä ryhmää.
– Valmennuksen toteutustapa hiukan muuttui koronan myötä. Meidän oli tarkoitus nähdä toisiamme ihan fyysisestikin, mutta hyvin on selvitty videopuheluiden ja ryhmäkeskustelusovellustenkin avulla, Puustinen kertoo.
– Ihanasti asiakkaat lähtivät poikkeusolosuhteista huolimatta mukaan.
Pienryhmävalmennus lähtee liikkeelle osallistujien lähtötason ja yksilötarpeiden selvittämisellä.
– Sen lisäksi haluamme hyödyntää voimakkaasti myös ryhmän tarjoamaa tukea, Majuri kertoo.
Liikuntapuolella ohjaus lähtee liikeanalyysillä.
– Sen avulla näkee, miten kukin käyttää kehoaan, sekä sen vahvat ja heikot alueet. Sen jälkeen pystyy laatimaan kullekin henkilökohtaiset liikuntaohjeet, Majuri kertoo.
Ohjelmaan kuului alunperin myös ryhmäliikunta, mutta nyt se on toteutettu videotallenteiden avulla.
Ravitsemuspuolella ryhmäläisille tehdään oirepistekartoitus, ja he pitivät myös ruokapäiväkirjaa.
– Näiden avulla saa yhteenvedon, jonka perusteella voi suunnitella kullekin sopivat ravintosuositukset.
– Ruokavalion muutos ei näy viikossa eikä kahdessa. Pitää mennä 4–5 viikon päähän, että tulokset alkavat näkyä ja tuntua. Odotankin innolla, minkälaisia tuloksia saamme kurssilla aikaiseksi, Puustinen kertoo.
Kurssilaisilla on erilaisia tavoitteita hyvinvointinsa suhteen. Joku haluaa kohottaa vireystilaansa, toinen apua painonhallintaan tai tsemppiä liikunnan ilon uudelleen löytämiseen.
Ryhmässä voi jakaa kokemuksia ja tuntemuksia tai vaikka reseptejä. Ohjaajilta saa puolestaan henkilökohtaista tsemppiä ja neuvoja tai ohjeita mahdollisiin ongelmatilanteisiin.
Hyvinvoinnin ammattilaiset tietävät, että parhaat tulokset saadaan, kun laitetaan koko paketti kuntoon, niin liikuntatavat kuin ravinnon laatukin.
He kannustavat ottamaan yhteyttä ammattilaisiin.
– Meidän ohjeemme pohjaavat siihen, miten kukin on toiminut, ei siihen, miten olettaa, että olisi pitänyt toimia. Moni asettaa liian kovat tavoitteet ja paineet itselleen. Tavoite ei välttämättä ole niin kovin kaukana, pienetkin korjausliikkeet voivat olla ratkaisevia, Majuri muistuttaa.
– Tietoisesti tasapainoon -valmennuksen suosiosta johtuen uusien ryhmävalmennuksien kanssa aloitetaan taas elo–syyskuussa. Ryhmät pidetään sovitusti pienikokoisina mukavan ryhmähengen vuoksi. Ilmoittautuminen valmennuksiin avataan pian nettisivuillamme, Puustinen kertoo.
Puustisen Ravintotaika-yritys antaa ravintoneuvojan palveluiden lisäksi muun muassa n eurosonic -hoitoja sekä tarjoaa vitamiini- ja hivenainemittauksia. Parhaillaan hän opiskelee myös diplomiravintoterapeutiksi.
– Uutena palveluna tarjoan lasten ja nuorten ravitsemustilan arviointia. Huolestuneet vanhemmat ovat kaivanneet tukea, ja ymmärtäneet ravinnon merkityksen myös lasten hyvinvointiin.

Anni Puustinen löysi itselleen sopivat työtilat virastotalosta.