Kun korona iskee: Kokemus joka ei taatusti unohdu!

1
Kuva Raija Erosesta on otettu 2018, jolloin hän oli seurakuntavaaliehdokkaana. Nykyisessä tilanteessa, rankan sairauden jälkeen, Eronen kokee olevansa nyt liiankin erinäköinen. Tästä kuvasta ihmiset edes tunnistavat hänet.

Raija Eronen vastaa puhelimeen reippaalla äänellä vain kaksi päivää sairaalareissun ja kovan taudin jälkeen. Vähän pientä hengityksen haukontaa hän sanoo olevan jäljellä.

Itse hän on oman kuvailunsa mukaan ”ihan tavallinen, riskiryhmään ikänsä puolesta kuuluva, niin sanottu perusterve mummeli”. Hän asustelee ikiaikaisen elämäntoverinsa Pentti Erosen kanssa Somerolla. Suuren osan ajastaan he mökkeilevät Somerniemellä.

– Kun tämä pahamaineinen koronavirus lähestyi myös tätä meidän pientä kaupunkiamme, päätimme siirtyä mökille, josta on ”kaukana kavala maailma”, hän aloittaa kertomuksensa.

Maanantaina 16.3. Eroset lastasivat auton peräkonttiin ruokatarvikkeita reiluksi viikoksi. He ajelivat mökille ja olettivat kaiken olevan varmasti OK.

– Minun oli kuitenkin palattava seuraavana päivänä sovittuun aikaan lääkäriin Someron terveyskeskukseen kipuilevan lonkkani vuoksi.

– Sain reseptin ja ajoin apteekkiin. Pyysin vettä, että sain ensimmäisen kipulääkkeen otettua. Kaikki oli hyvin hygieenistä. Sen jälkeen nilkutin lonkkani kanssa nopeasti kauppaan. Hain puuttuvat tarvikkeet ja kuljin itsepalvelukassan kautta ulos.

– Seuraavana päivänä keskiviikkona laitoin ruokaa. Maistellessamme rakas kanssaeläjäni kysyi minulta, ”mikä mauste tässä on, mitä ei ennen ole ollut ?” Ihmettelin itse myös, että mikä on kun ruoka ei edes tuoksu.Sama toistui kahvin kanssa – ei tuoksua, eikä makua.

Jo matkalla ambulanssissa lisähappea

Siitä alkoi Raija Erosen tauti, joka paheni. Mikään ei maistunut, ei tuoksunut. Miehellä oli vatsa sekaisin.

– Kuume alkoi nousta meille molemmille, särkylääkkeet veivät itseltäni mahdolliset lihassäryt. Kumpikaan ei yskinyt, mutta hajuttomassa ja mauttomassa olotilassa kuumeeni nousi ja laski, sahaten 37–39 asteen väliä. Hengenahdistus paheni. Puolison kuume pysyi maltillisena. Minulle kuolemanpelko iski kuristavana.

Eroset kävivät maanantaina 23.3. Jonkkalan juuri perustetulla hengitystieinfektopoliklinikalla, mutta siellä päädyttiin seuraamaan tilannetta. Taudinkuva oli kaikille uusi.

Tilanne ajautui jo torstaina 26.3. aamulla siihen pisteeseen, että Eroset soittivat ambulanssin, joka suunnisti Tyksin päivystykseen.

– Sain jo matkalla happea. Olo helpottui sen verran, että sain vastailtua ensihoitajan kysymyksiin, joista yksi oli: ”Onko teillä elvytystahtoa?”

Pelko ei vähentynyt…

Kaikki tapahtui eristyshuoneessa

Tyksissä oltiin valmiina vastaanottamassa ja nesteytys antibiootteineen aloitettiin heti. Virustestin tulos oli positiivinen. Tauti oli koronaviruksen aiheuttama COVID-19.

Siirto teho-osaston eristyshuoneeseen tapahtui muutaman tunnin tuskailun ja hikoilun jälkeen.

– Lääkärien kyselyyn mahdollisesta tartuntalähteestä en pystynyt silloin, enkä edelleenkään pysty antamaan vastausta. Olimme olleet 3.3. Someron kyliä kiertäneellä bussiretkellä, mutta siitä oli jo paljon aikaa. Sen jälkeen oli vain lääkäri- ja kauppakäynti.

Eronen kertoo olleensa osittain jo niin sekaisin kuumeesta ja hengenahdistuksesta, että hädin tuskin tajusi, mitä kaikkea sairaalasängyn ympärillä tehtiin.

– Kaikki ne laitteet ja koneet, joita tarvittiin tutkimuksissa, tapahtui eristyshuoneessa. Hoitajat ja lääkärit olivat kuin avaruusihmisiä. Oli suojavarustusten vaihtoa ja desinfiointia ihan jokaisessa mahdollisessa työvaiheessa.

Kaulavaltimoon ommeltiin putki

Kaikkea tapahtunutta ja hoidollisia asioita Raija Eronen ei edes pysty muistamaan.

– Mutta kaulavaltimoon ommeltu putki lääkityksen, verinäytteiden ja nesteytyksen turvaamiseksi oli ehkä asia, jota en olisi osannut edes kuvitella! Kaikkien epäonnistuneiden kanyylinasetusten ja ”maantiepaikkojen” kokoisten mustelmien jälkeen muistutan moukariseuran etulinjaan joutunutta soturia!

– Kokonaisuudessaan nuo 10 päivää sairaalassa kertoivat minulle, että ilman perheen ja ystävien virtuaalista kannustusta ja rohkaisua potilas olisi vielä avuttomampi. Tämä sairaus kun on jonkun niin suuren, pelottavan ja arvaamattoman viruksen aiheuttama.

Erityisen suurella kiitollisuudella Eronen muistaa kaikkia ammattitaitoisia ja työssään tinkimättömiä hoitajia. He rohkaisivat ja kuuntelivat kaikessa kiireessään pelossa ja kivuissa kiemurtelevaa potilasta. He myös muistivat hyvin usein kysyä, kuinka puoliso jaksaa.

Raija Eronen toteaa, että hyvällä hoidolla, ihme kyllä, hänen elintoimintonsa ja paranemisensa edistyivät niin, että hänet kotiutettiin viime lauantaina 4.4.

– Mieheni ja minä seisomme nyt niin sanotusti puhtaalla puolella. Emme tartuta ketään, ja meidän pitäisi olla vastustuskykyisiä tälle painajaiselle. Kuka tietää kuinka kauan, koska viruksen käyttäytymisestä ei ole varmaa faktatietoa.

56 vuotta yhteistä eloa

Eroset ovat olleet miehensä kanssa yhdessä 56 vuotta. He ovat molemmat 73-vuotiaita.

Äänen kuulee puhelimessa hieman sortuvan, kun Raija Eronen kertoo syvimmistä tunteistaan, mitä hän suljetulla osastolla koki ja mitä mielessään kelasi.

– Kyllä se toinen ihminen sairaalassa ollessa rakkaalta tuntuu. Se kaikki, miten hän kannusti. Toisesta luopumiseen ei halunnut millään uskoa. Huomasi, miten tärkeää on toisen seura, ja kuinka toista kaipaa.

Eronen haluaa kertomuksensa myötä painottaa jokaiselle, miten tärkeää on tunnistaa oireet ja hakeutua hoitoon.

– Haluan varoittaa, että ottakaa oireet tosissaan! Ja hakeutukaa hoitoon vaikka väkisin, jos henkeä alkaa todella ahdistaa.

Puoliso oli kuitenkin koko ajan kotona.

– Sinnehän jäi sairas mieheni Pentti, jonka olosta olin kaiken kaameuden keskellä hirveän peloissani. Kyselin sairaalassa, eikö myös häntä voisi hakea hoitoon.

– Sittemmin sain Pentiltä tiedon, että Someron terveyskeskuksesta häneen oltiin yhteydessä puhelimitse melko pian. Tätä puhelinvalvontaa he hoisivat, kunnes kotipotilas ilmoitti parantuneensa kaikista oireista, ja tuoksut ja maut olivat palanneet. Kiitokset heille!

– Penttiä ei testattu. Hänelle kuume ei noussut niin korkealle. Hän selvisi pienemmin oirein, vaikka oli hänelläkin pientä hengenahdistusta.

Taudin aikana rinnassa ollut paine on Raija Erosen mukaan ahdistava tunne.

– On sellainen olo, ettei saa henkeä. Kuin joku painaisi rintaa joka henkäisyllä. Alkuun minulla oli muita oireita lonkkani takia, joten osa kivuista jäi ehkä huomaamatta, kun olin syönyt niihin vahvasti särkylääkkeitä. Siinä vaiheessa, kun joutui haukkomaan henkeä, tilanne muuttui ratkaisevasti huonommaksi. Piti hälyttää apua.

Ei pidä juoda liikaa nestettä

Taudin kourissa hikoillessaan Raija Eronen kertoo olleensa yllättynyt, kun hoitajat varoittivat juomasta liikaa.

– Se on asia, josta en ollut mistään kuullut, että tämän taudin kuumeen hoitoon ei pidä juoda liikaa vettä! Neste lisää keuhkojen rasitusta ja vaurioitumisriskiä. Kaksi litraa vettä vuorokaudessa on ehdoton maksimi. Kaikki neste myös mitattiin ja kirjattiin ylös hyvin tarkoin.

Raija Eronen kertoo hartaana toiveenaan olevan, että virustestiin, vaikka maksulliseen pääsy myös meillä täällä Somerolla, olisi nopeaa ja kaikille epäillyille saatavilla.

– Nyt on kerrottu, että testauksien määrää Suomessa lisätään, mikä on hyvä asia. Minun kohdallani kaikki oli niin selvää, että tilanne oli todellinen. Toinen testaus oli siinä vaiheessa, kun aloin parantua. Se oli puhdas! Miestäni ei testattu, mutta kyllä hänestä huolta pidettiin Somerolla. Soiteltiin ja kyseltiin säännöllisesti vointia.

– Pääsin suhteellisen nopeasti kotiin. Kyllä huomasi, että hoitohenkilöstöstä on pulaa.

Eloa onnen kuplassa

Raija Eronen kuvailee olotilaansa kotona hyvin helpottuneeksi.

– Nyt minä kellun täällä onnen kuplassa. Kaikki edeltänyt oli rankka ajanjakso. Ehkä se oli tarpeen kohdata. Tällaista ikäihmistä saattaa olla tarpeen kolauttaa, että mitä vain voi tapahtua. Mutta ihan käsittämätöntä on, mistä ihmeestä tartunta on voinut tulla.

Elämä kahdestaan on onnellista.

– Meillä on 2 lasta, 7 lastenlasta ja lapsenlapsenlapsiakin 3. Viimeisin syntyi hiljattain, isovaarin nimipäivänä, emmekä näe häntä kuin ehkä joskus ensi syksynä. He asuvat Helsingissä.

– Mikään ei ole kuin ennen, mutta lapsista ja heidän lapsistaan on paljon iloa. Nämä neljännen polven pienokaiset ovat jo elämämme bonuksia! Onneksi heitä saa myös vielä nähdä.

– Haluan kertoa myös suuret kiitokseni mieheni veljelle ja hänen vaimolleen, jotka huolehtivat puolisoni tarvitsemien ruokien ja ostosten toimittamisesta tuulikaappiin. Tämä toi turvallisen olon myös minulle!

– Luin Somero-lehdestä Pertti Tammisen viisaan jutun meille riskiryhmäläisille. Otetaan se tämän hitaan elämisen ohjeeksi , pidetään yleisistä ohjeista ja määräyksistä tiukasti kiinni.

– Ja ennen kaikkea: olkaa toisillenne tukena, ja kertokaa omista tunteistanne läheisillenne nyt; sillä niin pieni hetki voi muuttaa kaiken peruuttamattomasti.

– Meillä oli onnea, me selvisimme!

1 KOMMENTTI

Comments are closed.