Lehdon keittiön pöydästä on tullut perheen etäopiskelun keskus

0
Koululaiset Juuso (vas.), Samuel ja Eetu Lehto etäopiskelevat. Nelivuotias Hessu Lehto seuraa keittiönpöydän päässä veljesten koulutöitä.

Lehtojen keittiö Häntälässä on kuukauden päivät ollut perheen kolmen lapsen opetuksen päätoimipiste. Siellä opiskellaan, syödään ruoat ja puidaan asioita. Jos tarvitaan erityistä rauhaa, niin lapset vetäytyvät opiskelemaan omiin huoneisiinsa.

– Minun roolini on vaihdellut koulun henkilökunnan keittäjästä takapuoleen potkijaan ja kannustajaan. Tehtäväni on jeesata, aktivoida ja pitää narut käsissä, heittää äiti Tuulia Lehto.

Hänen kolme poikaansa opiskelevat kotona etänä peruskoulun 9., 6. ja 4. luokilla. Nuorimmainen, nelivuotias Hessu Lehto häärii joukossa mukana ja esikoinen Elina Lehto odottelee ylioppilaskirjoitusten tuloksia.

– Kyllä tämä on ollut aika härdelliä. Päivien etukäteissuunnittelua se vaatii, sanoo äiti, joka otti kevääksi perhepäivähoitajan töistään palkatonta virkavapaata, jotta voi pyörittää rumbaa.

– Halusin antaa kaiken mahdollisen tuen pojille. En ymmärrä, miten homma olisi onnistunut, jos olisin tehnyt samalla ansiotöitä. Ei hoitolapsille olisi jäänyt tarvittavaa hoivaa ja tukea, kertoo perhepäivähoitaja, jonka lomautus alkaa kesäkuussa.

Hän nostaa hattua vanhemmille, jotka käyvät töissä, ja joiden lapset ahertavat koulutöitä yksin kotona. Työpäivän jälkeen vanhempien pitää järjestellä seuraavaa koulupäivää ruokahuoltoineen kaikkineen.

– Kyllä heillä pitää olla tosi omatoimisia ja järjestelmällisiä lapsia. Meillä olisi kaaos; homma leviäisi, jos en olisi kotona palettia hoitamassa.

Jo ruokahuollon järjestäminen vie aikaa.

– Jos ruoka ei ole valmiina, niin lapset tyytyvät käymään leipäpussilla, eikä sillä jaksaa opiskella. Ruoka-ajat pitää olla säännölliset, tietää perhepäivähoitaja ja viiden lapsen äiti.

Itse tehdyllä ruoalla säästää rahaa.

– Nämä ovat kasvavia nuorukaisia; he syövät paljon.

Kaupungin 40 euron avustusraha ei Lehdon mielestä riitä mihinkään, mutta on sentään jonkinlainen kädenojennus perheille.

Tuulia Lehto auttaa lapsiaan, mutta antaa varsinaisen opetustyön ammattilaisille, opettajille. Äidin tsempattavana kuudesluokkalainen Eetu Lehto.

Samuel Lehto on yläkoulussa. Yhdeksäsluokkalaisella oli kaikenlaista ekstraa edessä, kuten peruskoulun viimeinen kevätjuhla, johon oli harjoiteltu kitaralla kappaleita. Monesta kivasta joutuu luopumaan.

Liikunnallinen nuorukainen oli ajatellut hakea Kisakallion urheiluopistoon. Pääsykokeet olivat mielessä, mutta nyt niitä ei ole, vaan päättötodistus ratkaisee.

– Hän on meidän pojista sisäistänyt parhaiten, että nyt pitää opiskella. Numerot on saatava sellaiseen kuosiin, että niillä voi hakea jatko-opiskelupaikkaa.

Samuelin mielestä etäopiskelu on haastavaa. Vastuu omasta opiskelusta ja sen etenemisestä kun jää pitkälti oppilaalle itselleen.

Hän sanoo, ettei ole ikinä kouluaikoina panostanut tehtävien tekoon niin kuin nyt.

Eetu Lehto odotteli leirikoulua, kuudesluokkalaisten kukitusta ja lähtöä Joensuun koulusta yläasteelle.

Kuudesluokkalainen Eetu tarvitsee erityistä tukea kuulovammansa vuoksi.

– Yritän hiljentää kämppää, kun Eetulla on meneillään yhteydenpito opettajaan.

Tuulia Lehto antaa suuren kiitoksen Someron opettajille ja koulunkäyntiavustajille.

– He tekevät tärkeää työtä. Olen nähnyt omin silmin, kun ovat opettaneet etäyhteyksien kautta kukin omalla tyylillään lapsia ja keskittyneet siihen.

– Kun Eetu tarvitsi apua, hän sai tuekseen henkilökohtaisen avustajan, jonka kanssa käy läpi tiettyjä juttuja puhelimen välityksellä. Avustaja on neuvonut ja varmistanut, että tehtävät tulee tehtyä, kiittelee äiti poikansa puolesta, jonka perusopinahjo on Joensuun koulun pienryhmä.

Äitikin on päässyt ohjaamisen makuun.

– Matikassa ymmärsin siihen asti, kun ruvettiin laskemaan kirjaimia yhteen. Kyllä opetus on hyvä antaa heille, jotka sen osaavat, luottaa Tuulia Lehto ammattilaisiin.

– Minä autan, missä voin. Herättelen herrat aamuisin ylös, ”potkin” tekemään juttuja ja seuraan, että saavat ne myös päätökseen.

– Kotona on ympärillä paljon virikkeitä. Kyllä siinä opiskelijan ote herpaantuu tosi nopsaan.

Aluksi oli ongelmia välineiden kanssa, yhden pojan tietokone hajosi. Koulusta saatiin lainaksi läppäri.

– Yhteys kouluun on pelannut. Ongelmiin on reagoitu, kun vain olen ottanut siihen suuntaan yhteyttä.

Tuulia Lehto tunnustaa, että heidän perhe on ottanut pieniä vapauksia koulupäivinä.

– Joskus olemme kesken päivän pakanneet koko remmin autoon ja lähteneet vähän kauemmas, vaikka metsäpoluille tuulettamaan aivoja. Tai omatoimisena opintopäivänä menneet katsomaan sankarihautausmaalle muistokiviä tai Märynummelle tuulimyllyjä. Pojat ovat ottaneet puhelimet mukaan, jotta ovat opettajien tavoitettavissa.

Perheen nuorimmainen on ollut tosi onnellinen, kun sisarukset ovat olleet kotona.

– No, kerran hän piirsi punaisella tussilla silmän seinään ja ikkunaan. Halusi itselleen huomiota.

Välillä pitää päästä ulos haukkaamaan happea. Maaseudulla Häntälässä se onnistuu.

Tuulia Lehto on kateellinen miehelleen Mika Lehdolle aikuiskontakteista, joita tämä saa työpäivän aikana.

– Kadehdin hänen rauhallisia kahvihetkiäänkin. Tervetuloa kotiin vaan. Sellaista ironiaa meidän välillä, nauraa Tuulia Lehto.

– Minulla alkaa olla ikävä jutusteluja ystävien kanssa sohvannurkassa.

Hän sanoo koronan yhdistäneen perhettä.

– Toivon, että lapsille jäisi hyviäkin muistoja tästä ajasta.

Äiti ymmärtää, että nuoria harmittaa, kun eivät pääse kavereidensa luokse eivätkä harrastuksiinsa.

– Onni, että asumme maalla. Pihalle pääsee potkimaan palloa ja pelaamaan sählyä. Mopolla voi ajella.

Juuso, Eetu ja Samuel Lehto toteavat yhteistuumin, että kavereita ja jopa opettajia on ikävä. Salibandya ahkerasti harrastavat pojat kaipaavat harjoituksiin ja pelireissuihin. Heistä perheen yhteinen aika on ollut mukavaa, vaikka välillä nahisteluksi meneekin.

– Vaikka monia asioita on ikävä, niin se on kuitenkin tärkeintä, että pysymme terveinä ja perhe saa olla yhdessä, toteaa Tuulia Lehto.