Lisätiloja vainajille

0

Someron terveyskeskuksen kappeliin rakennetaan lisää tilaa vainajia varten.

Tarve on vastata Somerolla ilmenneeseen niukkuuteen, joka seurakunnan ruumishuoneissa on tänä keväänä vallinnut. Koronavirusepidemia vielä konkretisoi asian.

Tekninen johtaja Marko Mäkinen kertoo, että rakentamiseen lähdetään heti.

– Tämä on äkillinen tarve. Lisätiloja tehdään neljälle vainajalle, eli yhteensä paikkoja tulee olemaan kahdeksan. Työ kestää nelisen viikkoa, Mäkinen arvoi.

Uudet tilat tehdään nykyisiä paikkoja vastapäätä oleviin vaatehuone/varastotiloihin. Samalla vanha, pimeä kappeli voidaan kokonaan uudistaa, ikkunallisena ja uuteen paikkaan käytävän toiselle puolelle.

Someron seurakunnassa on nyt yli 20 hautajaiset runsaan kahden viikon aikana.

– Tällaista ruuhkaa meillä ei ole ollut näiden 16 vuoden aikana, jotka olen täällä ollut, kertoo pastori Lilli-Irmeli Hintsa.

Hän sanoo, että tiettävästi kukaan ei ole menehtynyt koronaan.

– Alkuvuodesta oli hiljaisempaa kuin yleensä. Ehkä elämänhalu on koetuksella, kun läheiset eivät pääse riskiryhmäläisiä tapaamaan, miettii pappi.

Vainajia on viety odottamaan hautaamista Someron hautausmaan kylmätiloista myös Somerniemen ruumishuoneelle.

Someron vanhan kellotapulin alakerta on tarvittaessa käytössä lisätilana.