Ravintolat suljetaan 31.5. asti

0
Katri Alanko laskee tukkimiehenkirjanpidolla päiviä koronakriisin päättymiseen.

Hallitus päätti asetuksella sulkea huomiseen lauantaihin mennessä kaikki Suomen ravintolat, kahvilat, pubit ja anniskelupaikat. Kielto kestää toukokuun loppuun. Eduskunta hyväksyy tai hylkää asetuksen tänään perjantaina niin kutsutussa jälkitarkastuksessa.

Hallitus on suositellut ravintoloitsijoita laittamaan ovet kiinni jo ennen sitä. Toimenpidettä perustellaan koronavirusepidemialla.

Helpotusta asiaan tuo, että asetus ei koske ruoan noutomyyntiä eikä kotiinkuljetusta. Ne ovat mahdollisia. Myös työpaikkaruokalat saavat olla auki.

Ruokapalveluille on kysyntää. Monet vanhemmat tekevät etätöitä, eivätkä syö työpaikan ruokaloissa. Jälkikasvukin on kotona, joten ruokittavien suiden määrä on normaalia isompi. Myös työpaikoille tilataan ruokaa.

Monet paikat Somerollakin laittoivat suosituksen mukaisesti ovet kiinni jo ennen määräyksen voimaan astumista. Oli pakko. Ei kannattanut jatkaa, kun asiakkaat kaikkosivat.

Nyt moni yrittäjä jatkaa ruuan valmistamista. Sitä saa noutaa tai se toimitetaan perille.

Esimerkiksi Svenssonin talosta saa tilata ja hakea kotiruokaa maanantaista lauantaihin. Myös pääsiäisherkkuja on leivottu ja kotiinkuljetuskin on.

Valikoimaa riittää muistakin paikoista. Moni saattaa olla kyllästynyt kotikokkaamiseen tai haluaa vaihtelua. Pyhätkin ovat koittamassa ensi viikolla.

Jussin Baari teki ratkaisun, että ajan voi suljettuna ollessakin käyttää hyödyksi, ja alkoi remontin. Minnekään ei silti pääse paikan päälle nauttimaan ulkona syömisestä. Ruokapalvelut pitää pääsääntöisesti tilata etukäteen.

———————-

Syödä pitää joka päivä

Noutoruoka tuo vaihtelua kotiruoan oheen:

Millan Juhlapalvelut on tehnyt ruokapalvelua jo ennen koronaepidemian leviämistä. Sen myötä ihmiset vähensivät liikkumistaan ja julkisilla paikoilla oloa jo ennen pakon voimaanastumista.

– Eihän tällaiseen tilanteeseen osannut kukaan varautua. Koronavirus vaikuttaa tällä hetkellä ihan kaikkiin ja kaikille toimialoihin, ei pelkästään ruoka-alalle. Tavaratoimituksetkaan eivät samalla tavalla toimi kuin normaalisti, vertailee yrittäjä Milla Sevón.

Millan Juhlapalvelut tekee Somerolla lounastoimituksia arkisin koteihin ja työpaikoille.

– Olemme pyytäneet tekemään tilaukset hyvissä ajoin edellisenä päivänä. Pystymme siten varautumaan ruoan menekkiin, jos tilaus koskee esimerkiksi useaa kymmentä lounastajaa. Jos annoksia tarvitaan muutama, riittää ilmoitus saman päivän aamuna.

Milla Sevón pyörittää pitopalveluakin, mutta sen kysyntä on poikkeustilassa hyvin vähäistä. Nyt ei juhlita. Laukamon lounasruokala toimii jokaisena arkipäivänä.

– Sielläkin on nyt väki vähentynyt. Enää ei ole noutopöytää, vaan siirryimme turvallisuussyistä ruoan annosteluun. Sen verran erikoistilanne on jo päällä, että ruokaa menee yhtä paljon Laukamolla ja lounastoimituksen kautta.

Ruokaa toimitetaan pääsääntöisesti Someron keskustan alueelle. Keskipäivän jälkeen on mahdollisuuksia pidempiin toimituksiin.

– Olemme lisänneet erilaisia maksutapoja tuntuvasti, niin ettei käteistä rahaa tarvitse käyttää. Ruoka myös jätetään pyydettäessä ulkopuolelle. Terveyssyistä ovelle vain koputetaan tai soitetaan kelloa, Milla Sevón selvittää.

Asiakkaiden hyvinvointi tärkeää

Hämeenportti sulki ovensa viime viikon perjantaina. Asiakkaiden hyvinvointi on tärkeä asia, joten ravintola halusi omalta osaltaan edesauttaa viruksen torjumista.

– Nälänhätää ei tarvitse meidän vuoksi kärsiä, sillä avasimme grillimme Landen etuajassa. Samalla saimme turvattua työpaikan meille tulleille nuorille kesätyöntekijöille, kun ravintola meni kiinni, kertoo Liisa Hanhikari Hämeenportista.

Kaikki ruoat grillin luukulta ovat take away -annoksia. Sisätiloja ei voida pitää koronan takia auki. Autokaistan lisäksi toinen luukku seinässä palvelee ruuhkan sattuessa.

Kotiinkuljetustakin on.

– Meillä on pääosin sopimusasiakkaita, joille lounasruoka toimitetaan työpaikalle tai kotiin. Jos lounasvaihtoehdon haluaa vaihtaa toiseksi, tarvitsemme niistä tilauksen etukäteen. Kuljetukset ovat pääasiassa keskustan alueelle. Sen ulkopuolelle menevistä tilauksista pitää sopia erikseen, Liisa Hanhikari selvittää.

Burgerien kysyntä on jo kasvanut

Ternon Grilli / Pitopalvelu Mahat Pinkeäksi valmistaa lounasruokia joka arkipäivä. Lounaan voi tilata soittamalla ja noutaa sen sovittuun aikaan. Kaikessa pyritään välttämään koronan leviämistä.

– Lounasannokset valmistetaan Mahat Pinkeäksi -keittiössä. Ruoan toimituksesta voi sopia kotiin tai työpaikalle, tapauskohtaisesti keskustan ulkopuolellekin. Kaikki on niin sanottua kotiruokaa, kertoo Terno Nousiainen.

Foliovuokiin tehdään etukäteistilauksesta isompia ruokasatseja. Ne helpottavat esimerkiksi kotikoululaisten muonitusta. Lisäksi on burger-perjantai, jolloin Ternon Grillin burgereita valmistetaan aamusta iltaan. Tilatut annokset noudetaan Mahat Pinkeäksi -keittiöltä.

– Grillivaunu on tavoitteena avata joko pääsiäisenä tai vappuna. Kaikki on kiinni hyvin paljon ilmojen lämpenemisestä, Nousiainen suunnittelee.

Miten vanhusten kävisi, jos kaikki lopettaisivat?

Toritupa pyörii normaalitoimintaan verrattuna supistetusti. Kaisa Pomppu on tarjonnut mahdollisuuden aamukahviin jo vuosien ajan, mutta tiistaina hänen oli siitä luovuttava.

– Kun jäin tähän yksin, niin pakko siitä oli luopua, vaikka se vaikeata teki. Sille on ollut paljon kysyntää ja monet ovat ihmetelleet, mistä he nyt take away -kahviksi muuttuneen annoksen saavat. Moni lähti täältä tiistaina jopa itkien matkaan, Kaisa Pomppu murehtii.

Lounas-kahvila Someron Torituvan listalla on useita lounasvaihtoehtoja. Yrittäjä itse pyrkii niitä myös kuljettamaan asiakkaille. Keskustan ulkopuolelle hänen aikansa riittää iltapäivän puolella.

– Vakipaikkoja on ollut monia. Miten meidän vanhusten kävisi, jos kaikki lopettaisivat palvelut, Pomppu kysyy.

Hän antaa asiakkaiden ruuat mukaan noutobokseissa. Sepäntien ovi on auki.

– Myös perhebokseille on ollut kysyntää, esimerkiksi neljälle hengelle kerrallaan. Ruokaa menee koteihin ja työpaikoille. Noutoaikoja on hajautettu, ettei tässä olisi yhtä aikaa useampia ihmisiä.

– Katsotaan, miltä maailma näyttää sitten kesäkuun koittaessa. Hurjaa tämä on ollut. Yhtenä ainoana vuorokautena pitopalvelulta peruuntui 20 juhlatilaisuutta.

Vaihtelua kotiruokaan

Rantatupa on avannut perinteisesti pääsiäisenä. Sitä asiakkaat ovat osanneet odottaa. Niinpä Peter Hiort af Ornäs ja Erkki Timperi päättivät harkinnan ja pähkäilyn jälkeen tänäkin keväänä näin tehdä, mutta koronan takia supistetussa muodossa.

Pitkäperjantaista 10.4. alkaen Rantatupaan voi soittaa ja tilata itselleen noutoruokaa. Sen saa hakea terassin puolella olevasta myynti-ikkunasta. Turvallisuussyistä asiakkaat eivät pääse sisälle.

– Uskon, että kiinnostusta on edelleen olemassa. Viikonloppu kerrallaan edetään. Lista tulee nettiin numeron kanssa, Hiort af Ornäs luotsaa.

Rantatuvan ruokalistalla on burgereita, pitsaa ja leikkeitä, mahdollisesti myös kalaa.

– Teemme ravintolaruokaa, sillä haluamme tarjota vaihtelua kotiruokaan, Erkki Timperi luotsaa.

Vieroitusoireitakin tulee

Seurahuoneen keittiö on parhaillaan suursiivouksen kohteena.

– Keittiö tyhjennettiin kokonaan ja joka nurkka siivotaan. Se tehdään, kun koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset meille kaikille väkisin tulivat. Näin voimme entistä turvallisemmin vastata asiakkaiden tarpeisiin jatkossa, Tapio Paakkunainen kertoo.

Samalla keittiöön tehdään remonttia. Normioloissa siihenkään ei olisi mahdollisuutta.

Seurahuone oli viimeksi auki viikko sitten perjantaina.

– Asiakkaiden määrä ei ollut suuri. Monet olivat ennakoineet tulevan tilanteen.

– Uimahalliin, kuntosalille ja kirjastoon on tullut vieroitusoireita, kun niissä olen tottunut käymään. Moni paikka on nyt kiinni. Parasta se on itsellekin pysyä mahdollisimman paljon pois ihmisten ilmoilta, Tapio Paakkunainen luotsaa.

Hän toivoo rajoitusten mahdollisimman pian toukokuun jälkeen poistuvan.

Leivontapäivä tulossa

Café Rosessa on ikkunateippaus: Kaikki järjestyy . Anu-Miisa Forell lainasi ajatuksen Minna Canthilta . Hän aikoo vaihtaa tsemppitarrat ikkunaan joka viikko koronan ajan.

– 23.3. laitoin ovet kiinni, sillä jo edellisen viikon torstaina asiakkaiden liikkuminen rupesi hiipumaan. Ajattelin, että ei sitä väkisin kannata auki pitää.

Forell on suunnitellut kuitenkin leivontapäivän ensi viikon torstaiksi.

– Se on ollut usean ihmisen toiveissa. Leivon pääsiäiseksi sämpylöitä ja korvapuusteja. Niitä lähinnä kaivataan.

Anu-Miisa Forell perusti kahvilan 23 vuotta sitten. Nyt hän on saanut olla vapaalla kotinurkissa.

– Aika paljon on tullut liikuttua luonnossa. Ilmat ovat olleet viileitä, mutta siitä selviäminen on vain pukeutumiskysymys.