Suhtautuminen tuntuu pahalta

0

Olemme mieheni kanssa mökkeilleet Somerolla jo toistakymmentä vuotta.
Eläkkeelle jäätyämme olemme viettäneet mökillä enemmän aikaa kuin kotonamme Helsingissä.
Olemme käyttäneet Someron palveluja: ruokakauppoja, vaatekauppoja, kukkakauppoja, huonekaluliikettä, kodinkoneliikettä, sähköliikettä, hierojaa, kampaajaa, ravintoloita, kahviloita, rautakauppaa, puutarhaa ynnä muuta.
Lisäksi tapanamme on käydä Somerniemen kesätorilla aamukahvilla ja ostoksilla. Mitenkähän kesätori pärjäisi ilman mökkiläisiä?
Ja kesäisin olemme käyneet taidenäyttelyissä ja kesäteatterissa.
Kertaakaan emme näiden vuosien aikana ole käyttäneet Someron terveyspalveluja, vaan hoitaneet nämä asiat Helsingissä.
Nyt olemme vielä täällä Helsingissä, vaikka Uudenmaan rajan saakin ylittää.
Ei tunnu kovin mukavalta ajatus mökille tulosta, kun osan ihmisistä suhtautuminen on Jussi Vaaralan kaltaista.
Olemme kantaneet monta euroa Someron yrittäjille ja aina ovat rahamme kelvanneet!
Mökki on meille henkireikä ja kuin toinen koti.
Kyllä helsinkiläisetkin osaavat käyttäytyä!

Suhtautumiseen pettynyt mökkiläinen