Uudenmaan raja avataan välittömästi

0

Hallitus on tänään 15.4. ilmoittanut Uudenmaan liikkumisrajoituksen kumoamisesta Uudenmaan raja-alueen pääväylillä ja teillä. Poliisi lopettaa Uudenmaan maakuntarajan ylittävän liikenteen valvomisen välittömästi. Tarkistuspisteiden poistaminen aloitetaan välittömästi, jotta liikenne palautuu normaaliksi mahdollisimman nopeasti. Liikennejärjestelyiden purkutyöt kestävät torstaihin asti.

– Hallituksen päätöksen mukaisesti poliisi lopettaa liikenteen valvomisen välittömästi, eikä tämän jälkeen enää pysäytä liikennettä, kertoo poliisikomentaja Lasse Aapio Helsingin poliisilaitokselta.

Liikkumisrajoituksen valvontaan ovat osallistuneet Helsingin poliisilaitos, Itä- ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitokset sekä Lounais-Suomen, Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Sisä-Suomen poliisilaitokset sekä Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos.

– Historiallinen operaatio on ollut poikkeuksellinen kaikkien viranomaisten osalta, mutta se on jälleen kerran osoittanut sen, että pystymme yhteistyöllä vastaamaan kaikkiin tilanteisiin muuttuvassa toimintaympäristössä.

Uudenmaan liikkumisrajoituksen tarkoituksena on ollut hillitä koronaviruksen leviämistä Uudeltamaalta. Rajoituksen aikana liikenne Uudenmaan maakuntarajalla väheni normaalitilanteeseen nähden yli kolmanneksella. Rajoituksen aikana poliisi tarkasti rajalla yli puoli miljoonaa autoilijaa, joista noin 4 300 käännytettiin takaisin ilman pätevää syytä liikkumiselleen ja 115 sai sakkoja valmiuslain rikkomisesta.