Aavikolta metsän siimekseen

0

Vuoden 2020 ensimmäiset minuutit vietin ”tuhkasateessa” Keniassa Naivashan pikkukaupungin ainoassa yökerhossa, jonka ilotulitusraketit ammuttiin niin matalalle, että niiden räiskähdellessä yleisön päälle satoi tuhkaa ja palanutta paperia.
Naivashan suojelualueilla sain kokea hyvin ainutlaatuisia tilanteita villieläinten kanssa. Parilla suojelualueella saa kävellä. Kirahvilauma ohitti minut monesti puolen metrin päästä. Seeproja sain ihailla ja kuvata metrin etäisyydeltä. Hyvin lähelle tulivat myös upeat kruunukurjet.
Vihermarakatit olivat mainion seurallisia. Kokeilin yhtä marakattia kuvatessani onnistuisiko sama, joka on onnistunut kotikissan ja Kuusamon suurpetokeskuksen ilveksen kanssa; saanko marakatin haukottelemaan mallistani. Toistin kokeen niin monta kertaa, että tulin vakuuttuneeksi: myös marakatit matkivat ihmisen haukotusta.
Kenian alkuvuotta vaivasivat poikkeuksellisen rankat sateet. Masai Maran suojelualueella vieraillessani yön rankkasateet vaurioittivat naapuritelttoja. Aamulla joen vesi virtasi kuin koski ainoan sillan yli. Lähtöpäivänä aamulla ylitin vankan riippusillan, joka tuntia myöhemmin oli huuhtoutunut vuoristosta tulleen hyökyaallon mukana. Saman vuorokauden aikana alueella kuoli tulvien vuoksi muutama turisti.
Poikkeuksellisen ainutlaatuiset elämykset jatkuivat myös maaliskuussa Yhdistyneissä arabiemiraateissa. Pääsin kokeilemaan aavikolle rakennettua kuplan mallista ilmanpaineella muodossaan pysyvää telttaa, jonka katto oli läpinäkyvää muovia. Niin konkreettisesti en olekaan aiemmin ollut omassa kuplassani.
Poikkeukset jatkuivat maaliskuun puolivälissä. En päässyt palaamaan Dubaista Kairoon. Koronavirus sulki Egyptin lentokentät, joihin ei ollut vaikuttanut edes Egyptin vuoden 2011 vallankumous. Lensin Dubaista Suomeen. Osa tavaroistani on edelleen Kairossa, jonka lentokentät ovat ainakin vielä tätä kirjoittaessani suljettuina.
Viime vuosina en ole ollut viittä viikkoa pidempään samoissa koordinaateissa missään. Nyt olen ollut Suomen tukikohdassani Somerolla jo kaksi kuukautta. Olen saanut katkeamattomasti nähdä kevään heräämisen ja alkukesän häkellyttävän herkän vehreyden nyt ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.
Koronaviruspandemian suhteen olemme Suomessa olleet monessa mielessä onnekkaita. Olemme päässeet kävelylle luontoon. Tuttavani maailmalla ovat pahimmillaan saaneet käydä nopeasti kaupassa. Esimerkiksi Dubaissa piti jokaiseen kodista poistumiseen hakea netistä lupa poliisilta. Serbian pääkaupungissa Belgradissa sai käydä lähikaupassa ja ulkoiluttaa lemmikkiään. Tuttavani raportoivat kekseliäiden kaupunkilaisten kävelleen myös pienten akvaarioiden kanssa.
Olemme Suomessa äärettömän onnekkaita, että meillä on ilmaista luonnon lääkettä vapaasti lähes kaikkien ulottuvilla. Metsän terveysvaikutuksista saadaan koko ajan enemmän tutkittua tietoa, jonka luontoyhteydessä elävät suomalaiset ovat tienneet aina: metsä parantaa, ja tekee meistä terveempiä, luovempia ja onnellisempia.

Päivi Arvonen
vapaa kirjoittaja ja valokuvaaja