Lampiset vahvoina kesän koitoksiin

0
Lampiset:

Uudenmaan puolella Mäntsälän Sälinkäällä asuvat ja kolmatta vuotta Someron Esaa edustavat Lampisen veljekset Max ja Mico eivät ole kärsineet koronarajoituksista. Harjoitukset on pääosin voitu suorittaa turvallisesti kotitiloista löytyvillä kuntolaitteilla ja -välineillä sekä pihamaalla. Lähes lumettoman talven ja kevään heittoharjoitukset on voitu käydä tekemässä ulkona joko Sipoossa tai Helsingissä. Isä Tero Lampinen on suunnitellut harjoitusohjelmat ja valvonut toteutuksen.

– Joulukuussa kävimme onnistuneesti ottamassa vauhtia uuteen kauteen etelän leiriltä Teneriffalta, jonka jälkeen harjoituksissa on edetty monipuolisesti suunnitelmien mukaan, Tero Lampinen summaa harjoituskautta.

Kaikkia rinkiheittoja harrastavat Max ja Mico Lampinen kävivät talvella muutaman hallikisan. Mico voitti P15-sarjassa ykköslajinsa kiekonheiton Suomen mestaruuden Euroopan ja Suomen ennätystuloksella, ja vähän ennen tätä teki ylemmän sarjan välineellä ME-tuloksen. Perheen kookkaimmalla 14-vuotiaalla, 195-senttisellä sekä lähes 100-kiloisella Micolla on jo aiemmilta vuosilta lukuisia vastaavia ennätystuloksia.

15-vuotias Max Lampinen heitti hallissa SM-hopeaa M17-sarjassa sivulajissaan kiekossa. Useita moukarin SE-tuloksia heittäneen Maxin päälajin talvimestaruuksista ei päästy kilpailemaan, kun kisat koronan vuoksi peruttiin vain runsasta vuorokautta ennen kisapäivää maaliskuun puolivälissä. Näin nuo mitalit jäivät veljeksiltä saamatta muiden Esan moukarinheittäjien tapaan.

Pojat ehtivät talvella saalistaa SM-mitaleita myös voimanostosta, jossa edustavat keravalaista Bodonas-seuraa. Mico voitti Turengissa tammikuussa M14-ikäluokan 105 kilon sarjan mestaruuden yhteistuloksella 360 kiloa (jalkakyykky 120, penkki 75 ja maastanosto 165). Max saavutti hopeaa M18-ikäluokan 83 kilon sarjassa tuloksella 442,5 kiloa (160+92,5+190). Samat mitalit irtosivat helmikuussa Salosta, jossa lajina oli pelkkä penkkipunnerrus. Maxin tulos oli 95 kiloa ja Micon 77,5.

Toiveissa on, että kesän SM-kisat pystytään järjestämään normaalisti. Aikaisempina kesinä Esassa jo kuusi kultaa sekä yhden hopean ja pronssin voittanut Mico Lampinen tähtää ikäluokkansa moukarimestaruuteen ja samalla 17-sarjan maaottelupaikkaan. Alunperäisenä päätavoitteena olivat sarjan EM-kisat, mutta ne on muiden arvokilpailujen tapaan peruutettu. Bonuksena Maxin mieli tekee jo Kalevan Kisoihin, jolloin hän olisi niissä kautta aikain ensimmäinen alle 16-vuotias lajinsa osanottaja.

Mico Lampinen puolestaan pääsee kesällä ensimmäisiin ulkokenttien SM-kisoihinsa, joista tavoitteena on kaksi kultaa.