Me hauraat ja haavoittuvat

0

Pääministeri Sanna Marin ja hänen charlienenkelinsä ovat johtaneet koronan vastaista kamppailua hyvin, kunnes vaikeudet ovat nyt tulleet vastaan. Turhaa sekoilua on vähättely suojamaskien hyödyllisyydestä. Kyllä kansa tietää, ettei ole mistä jakaa niitä kaikelle kansalle.
Yhtä hölmöä on puhua hybridistrategiasta, kun pitäisi tunnustaa, että taudin annetaan levitä, kunnes tehohoidon kapasiteetti tulee vastaan. Jos ja kun se tulee vastaan, kiristetään säätelyä. Kolmas sekoilu koskee yrittäjien pelastamista konkurssista. Siinä tuli vastaan erilaiset poliittiset näkemykset yksityisten yrittäjien tukemisesta. Yksityinen yritystoiminta on tälle hallitukselle vaikea pala.
Sanna Marinia on kehuttu selkokielisestä esiintymisestä. Silti oli halventavaa puhua ”kuppiloiden” sulkemisesta. En tiedä, mitä Marin tietää kuppiloista. Tätä leimaavaa ilmaisua käytettiin minun nuoruudessani. Kuppiloissa viihtyi joutoväkeä kaljan äärellä, mutta vuosikymmeniin en niitä ole nähnyt.
Eniten ärsyttää nuorten ministereiden leimaava puhe kaikista yli 70-vuotiaista erityistä suojaa tarvitsevina hauraina ja haavoittuvina vanhuksina. Nämä vireät harmaat pantterit ylläpitävät omalla rahallaan suuren osan palveluista ja yli puolet kulttuuripalveluista. Kuulun tuohon joukkoon, mutta hauraaksi en itseäni tunne. Nämä nuoret naiset voisivat keksiä meille jonkun paremman ilmaisun.
Epäilemättä hoitokodeissa olevat vanhukset tarvitsevat erityistä suojaa, mutta eivät aina eristystä. Me omatoimiset eläkeläiset olemme vielä ainakin kohtuullisen hyvässä kunnossa. Tänäänkin olen puutarhassamme vaivatta tehnyt kevyitä ja keskiraskaita maansiirtotöitä.
Ymmärrän hyvin, että kuulun riskiryhmään ja siksi olen eristäytynyt ihan omaehtoisesti kaikista lähikontakteista seitsemättä viikkoa. Se on helppoa täällä Somerolla. Naapureille huikkaan etäältä aidan toiselta puolen, ostokset tuo kaupasta kotiovelle kevytyrittäjä Elina Ahlström . Rautakaupat, sähköliike ja puutarhat lastaavat tavarat autoon ja lähettävät laskun perään.
Nuoret poliitikot voisivat miettiä, kuinka ihmeessä me, jotka synnyimme ilman äitiysvoimistelua, neuvolaa ja äitiysrahaa, me, jotka kasvoimme ilman lapsilisää, päiväkotia ja leikkikoulua, ilman vaippoja, muovia ja teippiä, kuinka me saatoimme oppia konttaamaan ja kävelemään näin kauas ja kauan?
Kuinka ihmeessä osasimme leikkiä kävyillä, tikuilla ja sileillä kivillä, tietämättä mitään virikkeitä antavasta leikkiympäristöstä, terapiasta, me, jotka paikatuin polvin ja puupohjaisissa paperikengissämme seisoimme silakka- ja perunajonossa vielä sotavuosien jälkeen, istuimme rapistuneissa luokkahuoneissa vailla kouluaamiaista ja koulukyytiä, onnellisen tietämättöminä koulukypsyystesteistä ja opiskelulisistä. Meillä ei ollut aavistustakaan koulukuraattoreista, psykologeista tai nuorisotiloista. Silti meillä ei ollut vapaa-ajan ongelmia eikä puhetta syrjäytymisestä.
Tämän tuntemattoman kirjoittajan tekstin perusteella voisi kysyä, miten ihmeessä olemme selvinneet hengissä ja pärjänneet tähän asti?

Johannes Koroma
kolumnisti