Nyt puhuu viirus: Minä olen viirus

0

Minä olen viirus. Minä liikun siellä ja täällä tai olen liikkumatta. Saatan olla ilmassa tai erilaisilla pinnoilla. Minä olen vielä aika tuntematon koko maailmassa. Minä herätän hyvin paljon erilaisia ajatuksia, jopa tunteita, oikeita ja vääriä.

Vaikka olen olemassa, minä en kuitenkaan näy teille. Minä olen näkymätön viirus, enkä minä sano mitään teille, enkä ymmärrä italian tai espanjan kieltä. Minä tulin tänne muutamia viikkoja sitten lentokoneella aivan ensi aallossa isäntäni tai emäntäni kanssa aivan toisesta maasta. Myöhemmin meitä viiruksia on tullut lisää lentokoneilla tännekin päin eri puolilta maailmaa.

Minä saatan tarttua erilaisiin riskiryhmiin ja muihinkin, sillä tarvitsen elävän organismin solun.

Ihan oikeasti, totisesti, minä olen varottava viirus. Viirus voi pahimmillaan tappaakin. On hyvä pitää riittävää etäisyyttä minuun, niin ulkona kuin sisätiloissa. Kaduilla voisi kävellä ihan hyvin viiden metrin välein ja kaupan kassalla on hyvä jonotella 2 metrin ja 40 sentin välein. Eikä olisi pahitteeksi, vaikka välimatkoja valvottaisiin.

Minuun varovaisuutta ja etäisyyttä on syytä pitää yleisissä tiloissa ja julkisissa liikennevälineissä, koska ihmiset voivat olla aivan tahattomasti varomattomia aivastellessaan, pärskiessään, yskiessään ja aiheuttaa uusia tartuntoja.

Nyt päivästä pääskytysten arvaillaan, ennustellaan, ihmetellään, kummastellaan ja veikkaillaan itseään vastuullisina pitävissä medioissa maailman menoa. Liikkeellä on kaikenlaista spekulaatiota, skenaariota, eivätkä ne aina perustu aivan tieteellisiin tutkimuksiin.

Viirustauti voi olla lieväkin, joka paranee kotihoidossakin. Kannattaa pysyä kotona vähintään pari vuorokautta oireiden päättymisen jälkeen.

Ei ole mitenkään huono asia nyt digi-, hyper-, hybridi- ja kyberaikana pestä käsiä saippualla tai käyttää käsidesiä, eikä se maski-hengityssuojainkaan ole ihan hullumpi idea, se on sitten eri asia, riittääkö niitä kaikille. Kaiken kaikkiaan maailmaa muuttuu monessa suhteessa epidemian jälkeen ja on jo muuttunut. Vielä on hyvä muistuttaa, ettei kannata hötkyillä koronarajoitusten kanssa, etteivät ne mene aivan laukalle. Ihmisten terveys on pääasia.

Minä nyt en itse ihan heti lähtisi ulkomaille, kun olen viimein päässyt tänne Pohjolaan koko maailman onnellisimpiin maihin.

Leo Härmä