Parasta on kun kaikki ovat yhdessä ja perhe tekee joukolla asioita

0
Taimelan perhe tykkää touhuta ulkona. Piknikillä isä Mikko Taimela sylissään Enni, 1 vuotta, vieressä Eetu, 5 ja Leevi, 7. Keskellä on äiti Riikka Taimela edessään Eevi=Lyyli, 4 vuotta, ja vieressä Iida, 8, ja Viivi, 10 vuotta.

Viisivuotias Eetu Taimela tulee vastaan eteisaulassa. Hän esittelee kirjavan college-puseronsa, jossa on huppu. Nurkan takaa kurkistaa tyttö, Eevi Taimela, joka hymyilee niin, että suupielet ovat lähes korvissa. 4-vuotiaan vastustamaton hymy saa tuntemaan vieraan toivotuksi. Huoneesta toiseen vipeltää ja tepastelee useampikin lapsonen; jalkapohjat vaan vilahtelevat.

Riikka ja Mikko Taimelan perheessä on kuusi lasta: vuoden vanha Enni, nelivuotias Eevi, jota kutsutaan Lyyliksi, viisivuotias Eetu, seitsenvuotias Leevi, kahdeksanvuotias Iida ja kymmenvuotias Viivi.

Lapset pienimmästä vanhimpaan kiertävät vanhempien syleissä ja kyhnäävät kyljissä.

Nuorimmainen on perheen silmäterä. Välillä Enni on isän sylissä, sitten vaihtaa äidin lämpöön. Vähän ajan päästä esikoinen, 10-vuotias Viivi nostaa hänet lattialta. Pian taapero on jo noukkimassa magneetteja jääkapin ovesta.

Vanhemmista on mukava katsella, kun lapset pitävät toisistaan huolta. Välillä ollaan tukkanuottasilla. Riitaa tulee esimerkiksi pelivuoroista.

Viivi Taimela vetää pulkassa pikkusiskoaan Enniä.

Äitiä harmittaa, jos ympärillä on liian paljon ääntä.

– Kun sanon, että voisitteko olla hiljaa, niin ääni ja vauhti vaan kiihtyvät.

– Silloin äiti on tosi vihainen, kun hän karjaisee kovaa, tietää 8-vuotias Iida.

– Kaikki nämä lapset ovat eläväisiä, mutta myös kovin erilaisia.

Viivi tykkää pitää paikat siisteinä. Hän auttaa imuroinnissa ja kerää mielellään muidenkin lasten tavarat paikoilleen.

– Niin, ja Viivin pitää olla hieno, kommentoi Iida isosiskoaan ja kertoo, miten tämä laittaa oman huoneen oven kiinni, että saa olla rauhassa.

– Iida ei välitä, mitä on päällä. Hänellä on temperamenttia, sanovat vanhemmat.

– Minä en tykkää, että kaikki on järjestyksessä huoneessani. Heittelen tavarat sinne tänne se tuntuu mukavammalta, kertoo Iida.

Riikka Taimelan puhelimeen tulee viesti. Se on hänen esikoiseltaan Patricilta, joka asuu isänsä kanssa. 16-vuotias laittoi äidilleen synttärionnittelut.

– Poika käy nyt harvemmin, kun hänellä on tyttöystävä, sanoo äiti ja kertoo nuorukaisen käyvän rangerillaan mamman ja papan pihalla huikkaamassa tervehdykset. Sisälle hän ei koronan vuoksi mene.

– Mekin ollaan käyty vilkuttelemassa ikkunan läpi mammalle ja papalle, kertovat perheen vanhimmat tytöt Viivi ja Iida lähellä asuvista äitinsä vanhemmista, Merja ja Hannu Salosta.

Riikka Taimela sanoo, että isovanhemmista on ollut iso apu lapsiperheelle vuosien varrella.

Iida ja Viivi uimassa.

– Kiva, kun äiti on kotona, sanovat tytöt.

– Minä tykkään olla lasten kanssa kotona. Tehdä heille ruokaa, auttaa läksyissä ja käydä heidän mukanaan harrastuksissa. Nämä vuodet ovat minusta arvokkaita, kertoo Riikka Taimela.

Perheen yhteinen juttu on ulkona touhuaminen, niin omalla pihalla kuin metsissä. Auton nokka suunnataan usein perikunnan mökille Hirmuttiin Pitkäjärvelle. Siellä sammalilla ihmetellään milloin mitäkin kasvia tai ökkömönkiäistä.

– Hei, me oltiin juuri uimassa, huudahtavat lapset.

Vesi oli kuusiasteista, mutta se ei haitannut vanhimmaisten kastautumista.

– Se oli kyllä kylmää, heittää Eetu, mutta sisarusten mielestä Eetu on väärässä.

Äiti Taimela komppaa nuorimmaista poikaansa.

– Minä en tykkää kylmästä vedestä, en veneessä istumisesta, en saunasta, piikeistä, enkä sairaaloista.

Riikka Taimelan selkäleikkauksesta ei ole pitkä aika. Mies oli omaishoitajana, kun leikkauksen jälkeen nostamiset olivat potilaalta minimissä. Sairauslomaa on jäljellä toukokuu.

Sairaala on tullut tutuksi. Nuorimmainen Enni halusi pois äitinsä vatsasta aikaisemmin kuin piti, 32 raskausviikolla. Tyttönen syntyi Tyksissä hätäsektiolla ja painoi 1 890 grammaa.

– Kyllä Enni oli pieni. Hoitaminen oli haastavaa. Ei meillä ollut niin pieniä vaatteitakaan. Sairaalakaveri kertoi porukasta, joka tekee keskosille vaatteita ja lahjoittaa ne tarvitseville.

– Ainoastaan postitus maksaa. Kympillä sai aika paljon vaatteita, kertoo Mikko Taimela.

Perheen nuorimmaisella Ennillä oli kiire maailmaan. Hän syntyi keskosena. Enni isänsä Mikko Taimelan sylissä.

Keskosen kasvua ja kehitystä tarkkaillaan erityisesti.

– Nyt kaikki on hyvin. Synnynnäisiä juttuja kannamme mukanamme. Esimerkiksi Leevillä on vamma, jonka takia hänen kestää oppia asioita hitaammin ja hän on koulussa pienryhmässä.

Vanhemmat sanovat, että ne ovat sellaisia asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Niiden kanssa on vaan opittava elämään.

– Mutta elämässä on paljon muita asioita, joihin me pystymme vaikuttamaan.

Taimelat kokevat saaneensa apua, kun ovat sitä tarvinneet.

– Kyllä minulta on kysytty: ”Kui sää Riikka pärjäät?” Kun jalka meni poikki, siitä selvittiin ja monesta muusta haaverista. Kyllä hätä keinot keksii.

 

Lapset takapihalla.

Lapset kasvavat, vaatteita kuluu. Perheen lapsille kelpaavat kirpputoreilta hankitut tai muilta saadut käytetyt vaatteet.

– Rahan kanssa saa olla tarkka. Kotihoidontuki on pieni. Olen ollut lasten kanssa kotona 11 vuotta. Ennen lapsia tein ruokaa koulun keittiössä, kertoo suurtalouskokki.

Mikko Taimela on kuljettanut rekalla tavaraa pitkin maata ja ollut paljon pois kotoa. Vaimo pyöritti aiemmin kotirumban. Tällä hetkellä on toisin.

Kun vaimo pääsi leikkauksesta, mies jäi omaishoitajaksi ja on sen jälkeen ollut hoitovapaalla. Kotona riittäisi töitä kokopäiväisesti kahdellekin aikuiselle.

Monilapsisessa perheessä ruokaa kuluu.

– Kun tekee tavallista perusruokaa, niin siinä säästää. Ja jos vielä kasvattaa itse hyötykasveja ja marjastaa, niin se tuo lisäsäästöä.

– Äiti tekee hyvää ruokaa, kehuu Iida.

– Mitäs tänään syötäisiin? äiti kysyy.

– Mannapuuroa, toivoo Leevi.

Äiti sanoo, että mannapuurolla herkuteltiin eilen. Nyt on jonkun muun aika.

Tomaatintaimet odottavat keittiön kaapin päällä malttamattomasti ulospääsyä.

– Olemme yhdessä laittaneet siemenet multiin. Lapset ovat kastelleet kylvöjä.

Kun aika on, niin nautitaan itsekasvatetuista herkuista.

Perheen kolme lasta harrastaa jalkapalloa. Tyttöjen joukkue koossa. Taimelan perhe pitää pelireissuista.

Riikka Taimelasta parasta on, kun kaikki ovat yhdessä ja perhe tekee joukolla asioita.

– Me leivotaan yhdessä. Tytöt ovat tehneet ruisleipäsiä. Iskälle leivottiin synttärikakku huhtikuun lopulla. Viimeisin leipominen oli munkit vappuna, muistaa äiti.

– Joistakin tuli aika muhkuraisia, muistelee Iida.

– Mutta ihan hyviähän ne silti olivat, toteaa isosisko Viivi.

Riikka Taimelan periaate on opettaa lapsille tavallisia kotiaskareita, kuten leipomista, ruoanlaittoa, siivoamista, pyykinpesua ja astioiden koneeseen laittoa.

– Siksi, että oppivat ja näkevät, mitä arki on ja mitä kaikkea kodinhoitoon kuuluu, sanoo perheenäiti, jonka tiskikone käy kolme kertaa päivässä ja pyykkikonekin pari kertaa.

Lapset otetaan mukaan puuhasteluun.

– Joskus oppi menee perille paremmin, joskus huonommin. Lapset näkevät, ettei kaikkea saa eikä mikään tule valmiina. Sen eteen on itse tehtävä töitä.

Lapsista on iso apu.

– Lyyli (Eevin lempinimi) tyhjentää tiskikonetta. Aina se ei mene ihan oikein, mutta onko väliäkään. Kunhan saa olla mukana, tuumaa Mikko Taimela.

Hän on rakentanut pihalle keinut ja leikkimökin. Kun hän kaataa mökillä puita ja pilkkoo ne, niin lapset kantavat halot. Lapset käyvät isän kanssa kalassa. Tehdessä oppii ja onnistuu.

Paljon vietetään aikaa ulkona. Keinumassa Enni ja Iida.

Lapsiperheessä pitää olla sääntöjä.

– Jos ei ole, niin arki ei suju eikä pyöri, tietää Riikka Taimela. Hän luottaa suunnitteluun ja ennakoimiseen.

Tietyt rutiinit ohjaavat päivärytmiä: kouluun viemiset ja haut, ruoka-ajat, läksyt ja harrastukset. Pitää mennä nukkumaan ajoissa, että jaksaa. On oltava ruoka-ajat. Vanhempien on opetettava, mikä on oikein ja mikä väärin.

Riikka Taimelasta korona-aikana on ollut tietyllä tavalla rauhallisempaa, kun koulua on käyty etänä, eikä harrastuksiin ole päässyt.

– Toisaalta lapset ja me aikuisetkin kaipaamme isompien lasten jalkapalloharjoituksia, heidän kavereitaan, kavereiden vanhempia, valmentajia ja pelireissuja, kertovat vanhemmat.

Lapset odottavat innolla kesän Voiman Keskiviikkokilpailuja.

Iso perhe on ollut aina Riikka Taimelan haave. Se toteutui.

– Mammalla oli paljon lapsia. Hän hoiti kodin ja karjan. Mamman luona oli aina paljon väkeä. Me oltiin siellä yhdessä isolla joukolla, miettii Riikka Taimela lapsuuttaan ja äitinsä äitiä, Irja Kolattua.

– Toivon, että nämäkin saavat olla samalla tavalla yhdessä. Heille on toisistaan seuraa ja tukea, katsoo äiti katrastaan.

– Tosi paljon me olemme oman perheen kesken. Puuhastellaan arjen asioita. Katsotaan telkkaria. Muut pelaavat porukalla. Minä jätän sen lapsille ja miehelle.

Iida-tytär oli miettinyt yhtenä päivänä, että onpa heitä paljon.

– Mutta jos olisi vähemmän, niin se vasta outoa olisi, oli tyttö todennut.

Riikka Taimela on tyytyväinen oloonsa.

– Elämme tätä hetkeä. Nyt on aika hyvä olla. Kun vielä saisi säryt pois selästä, niin sitten olisi tosi hyvin asiat.

Äiti Taimelan haaveena on kasvihuone. Nyt kasvualustana ulkona ovat vanhat muoviset lihalaatikot.

Isä Taimela haaveilee lisäsiivestä taloon.

– Iskä voi rakentaa meille lastentalon. Te voitte olla äidin kanssa tässä talossa, viisastelee Iida.