Somero-lehti 4.5.1990

”Kuka hoitaa kunnan isää, jos ei tule palkkaa lisää”, ”Kukkarossa Matti, hoitajia koko sakki”, ”Päivystys jäi, jäivätkö hoitajat?”

Banderollien ja plakaatien takana marssi naisjoukko ammattilaisia: hoitoalan henkilöstöryhmä, joka vaati mielenosoituksellaan kahden palkkaluokan korotusta tienesteihinsä ja kunnalta ripeämpää otetta asian järjestämiseen.

Naisia hiersi myös se, että kunnanhallitus päätti viikko sitten päivystäville lääkäreille maksettavista korotuksista, mutta siirsi päivystävien hoitajien palkankorotusasiaa.

Somerolainen hoitohenkilökunta jätti samat paperit kunnanisille tutkittaviksi kuin jo 15. helmikuutakin oli jättänyt.

Vastassa piti olla kunnanjohtaja Arto Luhtalan, mutta paikalla olikin kunnansihteeri Pentti Rauhaniemi.

Hoitohenkilökunta ihmetteli, mikä mies sellainen on, joka yrittää eduskuntaan, mutta ei ole paikalla kun oman kunnan hoitohenkilökunta tarvitsisi hänen aikaansa vain 10-15 minuuttia asiansa esittämiseen.

– Tämä tuntuu jo rikospaikalta pakenemiselta, tuumivat mielenosoittajat.

Kunnanjohtajalle oli jätetty viesti tapaamisesta jo hyvissä ajoin.

–  Kunnanjohtaja esiin, pyysivät marssijat.

Kunnansihteeri ja kunnan palkka-asiamies Pentti Rauhaniemi kertoi mieltään osoittaneille naisille, että Someron kunta ei ole halunnut ottaa asiaa esille ennen kuin se on ollut tutkittavana valtion elimissä.

–  Palkkapäätöksen viivyttely johtuu työmarkkinalaitoksen ja Kunnallisliiton ohjeista. Molemmat ovat kehottaneet pidättäytymään korotuksista toistaiseksi.

Rauhaniemi lupasi kuitenkin, että asia otetaan esille kunnanhallituksessa viimeistään kahden viikon kuluttua.

–  Jos luottamusmiehet ovat myöntämielisiä, niin korotusta voidaan odotella.

Rauhaniemi kertoi myös sen, että ei muuallakaan ole vielä lähdetty korotuksiin.

Hoitohenkilökunta tuumi, että eikö Somero voisi tällä saralla olla edell’kävijä ja päästä junttikylän maineestaan.

Naiset sanoivat, että he eivät enää ole Florence Nightingaleja.

–  Haluavatko kunnanisät, että me lähdemme muualle töihin?

– Me vaadimme nyt tekoja eikä vain sanoja. Tämä kesy esiintymisemme oli vain esimakua, Seuraavaksi ryhdytään järeämpiin keinoihin, kertoi Tehyn Someron ammattiosaston puheenjohtaja Helena Laaksonen.

Noiksi järeiksi keinoiksi hän mainitsi vastaavanlaisen toiminnan, mitä Heinolassa on käytetty eli marssittu ulos töistä.

– Silloin liikutaan jo laittomilla teillä.

Terveydenhuollon hoitohenkilökunnan koko skaala oli edustettuna mielenosoituksessa. Mukana oli yli kolmekymmentä henkeä, mukana terveydenhoitajia, sairaanhoitajia, perushoitajia, laboratorion henkilökuntaa, kuntohoitajia, hammashuollon väkeä ja niin edelleen.

Missä oli kunnanjohtaja?

Kunnanjohtaja Arto Luhtala tiesi tapaamisesta, mutta luuli sen olevan vain parin ihmisen tavanomainen lähetystö, jonka hän tai sitten kunnansihteeri Pentti Rauhaniemi voi ottaa vastaan.

– En tiennyt, että lähetystö oli mielenosoitus. Pyydän anteeksi, että kävi tällainen fipaus, sanoo Luhtala.

Hänen ehdotuksensa palkankorotusasiaan on kahden palkkaluokan korotus osastoilla vuorotyössä työskentelevälle koulutetulle väelle ja muille yhden palkkaluokan korotus.

Luhtala kertoo, että kunta siirsi päätöksentekoa, koska Kunnallisliitosta tuli ukaasi, jossa pyydettiin kuntia vielä pidättäytymään korotuksista. Luhtala ja luottamushenkilöstö ovat kuitenkin sitä mieltä, että kunnan tulee tehdä päätös parin viikon sisällä tuli liitosta päätöstä tai ei.

Missä mies sitten oli, kun naiset tulivat plakaatien kanssa häntä tapaamaan? Joku mielenosoittajista näki hänet konditoriassa kahvilla. Siellä Luhtala olikin ja neuvotteli paikallisen vesihuoltoyhtiön tilintarkastaja Markku Romun kanssa.

Luhtala tuumi, että hänellä ei ole mitään syytä pelätä lähetystöjä.

–  Niitähän meillä käy hyvin usein.