Vuonna 2010: Kaija Koo nousi tunteiden tulkiksi

0
Viiden kilon painoista Emma-pystiä puntaroivat pöydän äärellä Riitta Torkkomäki (vas.) ja Riitta Viitamäki. Kaija Kokkolan kädessä on levyn kansi ja vierellä vasemmalla istuu Juhani Torkkomäki. Taaempana ovat kuvassa Kaari Utrio, Leeni Tiirakari, Tuomo Kurkikangas, Seppo Manninen, Ritva Kokkola-Lemarchand, Maija Piispanen sekä Esa Pesola.

Somero-lehti 30.4.2010

Teksti ja kuvat Sauli Kaipainen

Esiintyvä taiteilija ottaa haltuun yleisönsä. Vaikka Kaija Kokkolalla ei ollut kädessään mikkiä, ja vaikka esiintymislavan sijasta paikkana oli Vanhalan iso sali, niin artisti sai kuulijat mukaan tarinaan, jota hän tällä kertaa kertoi ilman tutuiksi tulleita laulujaan.
Kaija Kokkolan tähänastisen elämäntarinan alkulämmittäjänä toimi valkokankaalle heijastettu YouTube-video. Jacob Ritz-seuran kokoontumisissa on läsnä tavallisesti parisenkymmentä ihmistä, mutta Koon houkuttamana heitä oli huomattavasti enemmän.
Seitsemänvuotiaana Kaija Kokkola teki ensimmäisiä äänityksiä. Laulajan ura lähti alkuun 14-vuotiaasta pikkutytöstä, joka jostakin ihmeen syystä perusti ympärilleen tyttöbändin. Kuinka tyttö voi sellaista tehdä, eihän niin saa, ja vielä sen ajan Suomessa 1970-luvulla. Tätä suosituksi laulajaksi kohonnut artisti kertoo itsekin jälkeenpäin ihmetelleensä.
– Vaikka olinhan jo opiskellut klassista pianoa ja kitaraa Oulunkylän Pop & Jazz Opistolla. Olin vaan niin kapinallinen silloin!
– Opettajat ehdottivat, että olisin mennyt Sykkiin, Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun. Jälkeenpäin olen ollut moneen kertaan tyytyväinen etten mennyt. Olen saanut tutustua tavallisiin ihmisiin, heidän koko kaaressaan. Ihmistä pitää koskettaa, kulkea heitä kohti. Se on elämässä tärkeintä.

Vaatteissa on aatteet

Vuonna 1980 Maukka Perusjätkä sahasi moottorisahallaan isoa hittiä, Vaatteet. Maukan mukana keikoilla taustakööreissä ja tanssijana oli 18-vuotiaaksi ennättänyt Kaija Kokkola. Maukka oli iso nimi, ja taustalla olivat myös Michael Monroe ja Andy McCoy .
Seuraava askel oli Steel City , jossa oli mukana myöhemmin Kaija Kokkolankin levyjen tuottajaksi ja Popstars-tuomariksi ryhtynyt Risto Asikainen . Tuli ensimmäinen iso hitti, Kaikki vanhat filmit, jota kuitenkin seurasi iso käänne elämässä.
– Isäni Kalevi kuoli pudotessaan alas pienkoneella, josta kertoo myös kappale Viimeinen lento. Levyn teko oli kesken, mutta lopetin laulamisen, sillä en uskaltanut enää mennä ihmisten luokse. Sain väännettyä levyn loppuun, ja silti oli hyvä, että edes roskapussin sain vietyä ulos. Olin terapiassa kuusi vuotta, ja oli hirveä ponnistus mennä ihmisten luo uudelleen.
Kaija Kokkola kertoo ajatelleensa, että kokemus tavallaan valmisti häntä tuleviin menestyksen vuosiin.
– Sitten ilmaantui mukaan Markku Impiö, joka sanoi, että tehdään yhdessä musiikkia. Ajattelin lopulta ehkä naiivistikin, että eihän sitä kukaan huomaa. Teen yhden albumin, ja se on sitten siinä.
– Ympärillä ei ollut stailaajia, kuten artisteilla on nykyisin. Menin esiintymään sellaisena kuin olin, suunnittelin itse vaatteenikin. Levystäni mietin, että eihän nainen voi tällaista tehdä, yhdessäkin laulussa pitää laulaa, että helvetti.
Oli vasta vuosi 1993, ja maailma oli erilainen kuin nykyisin.
– Paljon pioneerityötä on tullut tehtyä, ja monta kertaa kiehui sisälläni myrsky. Olin pelokas ja foobinen, ja astuin aivan järjettömään suosion myrskyyn. Minut kaadettiin kadulla, kun ihmiset ryntäsivät luokse. Sekin oli eräällä tavalla selviytymistarina, seitsemän vuotta kestäneen sisälläolon jälkeen.

– Minulla on ollut halu kertoa ääneni kautta. Paljon on myös tullut tehtyä pioneerityötä, kertoi Kaija Kokkola yleisölleen. Taustalla Tuula ja Mauri Kämi.

Tuhkimotarinaa

Ensimmäisestä Markku Impiön kanssa tehdystä Tuulten viemää -levystä tuli Suomen kaikkien aikojen kuudenneksi eniten myyty albumi. Triplaplatinarajan ylittänyt levy pysyi Suomen virallisella albumilistalla yli vuoden, 66 viikkoa, ja sitä on myyty yli 175 000 kappaletta. Kappaleina olivat muun muassa Kuka keksi rakkauden, Niin kaunis on hiljaisuus, Tule lähemmäs Beibi sekä Kylmä ilman sua.
Kaija Koosta tuli tarinoiden kertoja. Oli 1990-luvun alun lama-aika, ja kuulijat halusivat teksteiltä herkkyyttä. Kaijan laulut olivat terapeuttisia.
– Jotta voi olla herkkä tulkitsija, pitää olla myös kova selviytyä. Minulla on ollut halu kertoa ääneni kautta. Siinä täytyy unohtaa itsensä ja aloittaa vaan kertomaan tarinaa. Pitää siirtää syrjään itsensä ja oman egonsa. Silloin onnistuu parhaiten jakamaan oman esiintymisensä yleisön kanssa.
Vanhalan salissa kiersivät paikalle tuodut Emma-patsaat. Viisi kiloa kappale, joita Markku Impiö ja Kaija Kokkola vuonna 1993 kantoivat gaalasta tullessaan muovikasseissa kotiin yhteensä 25 kiloa.
Tarinoita riitti. Somerolaisten ja Somerolle muualta muuttaneiden väliseksi yhteyssiteeksi perustetun Jacob Ritz -seuran jäsenet kuulivat muun muassa siitä, kuinka Savonlinnaan ajettiin pelkästään naru kaasuvaijerin paikalla. Levyn teon yksityiskohdat kiinnostivat kuulijoita, samoin soittokeikoilla mukana kiertävän taustahenkilöstön tehtävät ja äänenhuoltokin.
– Luomisen tuskaa on moni tullut ihmettelemään, että mitä se on. Minä ainakin voin kertoa sen olevan ihan todellista. Takana on hikikarpaloita ja verisiä kyyneleitä. Mutta se kaikki onnistui. Silloin sitä on kai ollut onnenlapsi, joka on saanut elää tuhkimotarinaa.
– Eli uutta levyä tehdään jälleen. Single ilmestyy kesäkuussa ja elokuussa on vuorossa albumi. On uusi levy-yhtiö ja kovat ammattilaiset takana, ja on tuottaja, josta olen ylpeä.
Vielä pitää kysäistä Kaijan siskolta, josko sisarukset poseeraisivat valokuvaa varten kuin silloin ennen 1980-luvun alussa.
– Maukka Perusjätkän mukana meillä oli iso koppalakki päässämme, jalassa verkkosukat ja niittitakki yllä. Ihan sellaisia ei täältä taida tähän hätään löytyä, Ritva Kokkola-Lemarchand nauraa.