Aarikka mukana muistoissa

0
Pauliina Aarikka esittelee näyttelyä Sami Suikkaselle, Hanna Saarnille Hanna Saarikolle ja Jani Kurviselle.

 

Moranderin veljekset tunnelmoivat tutuilla harmonikkakappaleilla.

Jurvalasta Linnunradalle – Kaija Aarikan taiteilijaelämää näyttely avattiin kutsuvierasjoukolla, joka kokoontui kauniisti siistittyyn Kiiruun puistoon.

Kutsuvieraat nauttivat Kiiruun puiston tunnelmasta, sillä sisälle näyttelyyn päästettiin vain muutama kerrallaan.
Kirjailija Kaari Utrio ja kansanedustaja Anneli Saarikko vaihtoivat muutaman sanan.

Puheen pitänyt kansanedustaja Annika Saarikko nosti esille kiitollisuutensa siitä, että vihdoin oli mahdollisuus kokoontua yhteen.
– On aika erikoista olla tässä ilta-auringon paisteessa yhdessä ja katsoa eteenpäin, samalla kun katsomme Kaija Aarikan elämää taaksepäin.
Saarikko kertoi, miten Aarikka on liittynyt hänen elämänsä joihinkin tärkeisiin hetkiin.
Seitsemänvuotiaana Saarikko oli yksin sukuloimassa Etelä-Pohjanmaalla. Kun hän alkoi ikävöidä äitiään, vei täti hänet ostoksille hankkimaan äidille jonkin mukavan tuliaislahjan.
– Valitsin sinivalkoisen Aarikan Purjevene -rintaneulan.
Opiskeluaikana Saarikko työskenteli Pentikin myymälässä Yliopistonkadulla. Vieressä oli Aarikan myymälä.
– Olin koko kesän katsellut myymälän ohi kulkiessani Aarikan helmiranneketta. Kesän lopulla käytin osan palkkasäästöistäni ja ostin sen.
Kolmas muisto liittyy Saarikon ensimmäiseen vaalikampanjaan. Moni oli painottanut hänelle kampanjakuvan merkitystä.
– Valitsin kuvaan Aarikan kauniit helmet.
Äänestyspaikalla oli eräs äänestäjä tullut juttelemaan ehdokkaalleen, jota oli juuri äänestänyt.
– Kysyin häneltä, miksi hän minua, ensikertalaista äänestää. Nainen vastasi, että ne helmet! Ei kukaan ihan tyhmä hanki niin kaunista korua.
Annika Saarikko avasi Kivimakasiinin jykevän oven Kaija Aarikan tytärten Pauliina Aarikan ja Sarianna Partasen kera.

Kansanedustaja Anneli Saarikko avasi näyttelyn Kaija Aarikan tytärten Sarianne Partasen (vas.) ja Pauliina Aarikan avustamana.

Muotoilun huikeaan maailmaan ja Kaija Aarikan elämään pääsee sukeltamaan 15.8. saakka keskiviikosta sunnuntaihin.

Kaija Aarikan tyttäret Sarianna Partanen ja Pauliina Aarikka.

Eläimet olivat lähellä Kaija Aarikan sydäntä.

Koruja puuhelmistä.
Näyttelyn Aarikka-esineistöä.
Puuhelmistä tehty puku.
Kuvat uudesta putiikista ja niissä käytetty puku.
Näyttelyssä on useita kuvia taiteilijan elämästä. Tässä Kaija Aarikka ja miehensä Erkki Ruokonen nuoruustunnelmissa.