Alakouluja ei enää riitä keskustan ulkopuolelle

0
Tämän hetken arvioiden mukaan Kirkonmäen koululla on Joensuun koulun ohella eniten mahdollisuuksia säilyä alakoulujen joukosta myös tulevaisuudessa.

Alakouluja ei juurikaan ole keskustan ulkopuolella. Nykyään alakoululaiset joutuvat kulkemaan jopa yli kymmenen kilometriä bussilla tai taksilla, koska lähin alakoulu, johon saattoi olla vain kilometri tai pari, on suljettu.
Nykyään alakouluja Somerolla on vain Joensuun, Kirkonmäen, Oinasjärven ja Pitkäjärven koulu. Vuonna 2016 suljettiin kaksi koulua, eli Terttilän ja Ollilan koulut. Häntälän koulu suljettiin vuonna 2014. Ennen sitäkin on lähtenyt jo liian monta koulua.
Ymmärrän kyllä, että koulujen ylläpitäminen maksaa, mutta niin maksavat pitkät koulumatkatkin.
Itse olen huomannut, miten hyviä pienet koulut ovat. Niistä tulee todella sosiaalisia oppilaita, jotka eivät pelkää esiintymistä, koska sitä on voinut opetella pienissä ryhmissä. Esimerkiksi tämän vuoden Someron lukion karonkassa suurin osa näyttelijöistä oli pienistä kouluista, ja he uskalsivat esittää suuriakin rooleja helposti.
Tiedän, etteivät ihmiset enää muuta maaseudulle, koska kaupungeissa on enemmän työpaikkoja, mutta maaseudulla olisi myös paljon työpaikkoja, jos ihmiset muuttaisivat maalle. Maalla on rauhallista ja ihana luonto. Lisäksi maalla on vielä muutama ihana kyläkoulu, ja niitä olisi lisää, jos maalla olisi enemmän asukkaita. Ihmisten pitää ylläpitää maaseudun palveluita.
Jos tai kun esimerkiksi Oinasjärven koulu suljetaan, siitä seuraavaksi lähin koulu on joillakin oppilailla jopa yli 20 kilometrin päässä. Niin pitkä matka on esimerkiksi ykkösluokkalaiselle stressaava ja ehkä pelottavaakin. Se voi myös viedä voimia, minkä takia ei jaksa enää opiskella, kun pääsee koululle.
Olen myös huomannut, että pienissä kouluissa ei ole kiusaamista juuri lainkaan, ja jos on, opettajien on helpompi puuttua siihen kuin isoissa kouluissa, missä opettajat eivät voi vahtia yksittäisiä oppilaita samalla tavalla kuin pienissä.
Itse kävin alakoulun Oinasjärvellä. Se oli yhdessä kohtaa myös lakkautusuhan alla, kunnes Terttilän koulun oppilaita tuli Oinasjärven kouluun. Se oli Oinasjärven koululle hyvä asia, mutta silti menetettiin Terttilän koulu.
Pienissä kouluissa on mahtava työrauha ja ihania opettajia, jotka huomioivat kaikki oppilaat ja auttavat, kun joku tarvitsee apua. Oppilaat ovat kannustavia toisiaan kohtaan ja ottavat kaikki mukaan. Omasta mielestäni pienet koulut ovat tärkeitä ja hyviä paikkoja lapsille.

Vanessa Havulahti