Espoossa syntyi uusi kärkitulos 552

0
Tommi Holttinen

Teksti Aulis Tiensuu

Someron Esan Tommi Holttinen on nyt elämänsä kunnossa. Lauantaina Espoossa syntyi jälleen uusi kesän kotimainen kärkitulos 552, joka samalla on Holttisen ulkorataennätys. Hallissa hänen ennätyksensä on 555. Tapa millä Espoon tulokset syntyivät enteilevät kuitenkin, että uusia ennätysnumeroita nähdään hyvinkin pian.

Espoon kisassa oli mukana vain kaksi miestä ja samaan aikaan hypätyssä naisten kilpailussa kolme hyppääjää. Toisen mieshyppääjän jäätyä 487:ään sai Holttinen hypätä vain itseään vastaan. Aloituskorkeus 522 sekä ensimmäinen kesän kärkitulos 542 ylittyivät upeasti ensimmäisellä yrityksellä hypyillä, joissa miehen ja riman välissä oli ilmaa reilut 20 senttiä.

Kuten aikaisemmissakin kesän kisoissa tuuli teki jälleen tepposensa. Verryttelyvaiheessa myötäisenä henkinyt tuuli vaihtui kisan edetessä sivuvastaiseksi. Riman noustessa Holttisen ennätyskorkeuteen 552 ei hyviä tuulirakoja enää löytynyt odottamallakaan. Niukan pudotuksen jälkeen Holttisen onnistui kuitenkin kolmannellaan ylittää rima puhtaasti. Holttinen nostatti riman vielä uuteen piiriennätyskorkeuteen (ja samalla Esan ennätykseen) 561, mutta olosuhteista johtuen hän yritti siitä vain kerran.

– Oli todella asennekilpailu, kun kovaan sivuvastaiseen piti hypätä. Tulokseni 552 lupaa hyvää tuleviin kilpailuihin. Juoksu ja askelmerkit toimivat hyvin näissäkin olosuhteissa, joten hyppääminen on nyt varmaa, analysoi Tommi Holttinen.

Seuraava mahdollisuus uusiin ennätysnumeroihin on jälleen Somerolla, jossa lauantaina hypätään vastaava kilpailu kuin juhannusaattona.

Somerolla naisten kauden kärkituloksen 460 hypännyt Wilma Murto joutui aristelevan polven vuoksi jäämään pois Espoosta. Ennätyksensä 450 Somerolla hypännyt Elina Lampela oli nyt naisten ykkönen, mutta tuloksensa olosuhteista johtuen jäi 424:ään.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here