Etäelämää

0
Markus Virtanen

Se oli ehkä jokin maaliskuinen keskiviikko, kun esihenkilöni tuli sanomaan, että huomenna siirrytään etätöihin. Pieniä viitteitä siitä oli jo saatu aiemmin, kun avokonttori oli vähitellen täyttynyt erilaisista desinfiointiaineista. Olin jäämässä muutenkin lomalle, joten siirtyminen oman kotityöpöydän ääreen pariksi päiväksi ei tuntunut niin kovin dramaattiselta.
Kun loma loppui, alkoi kuitenkin vähitellen käydä yhä selvemmäksi, että paluuta Yleisradion uumeniin ei vähään aikaan olisi.
Mitäköhän työpöydälleni jäi? Teekuppini ainakin taisi jäädä pesemättä. Pari kirjaston kirjaa jäi palauttamatta ja joukko sekalaisia papereita jäi hujan hajan näppäimistön reunalle. Huonekasvin kohtaloa ei sentään ole tunnollani.
Suomen hallitus ilmoitti tällä viikolla luopuvansa kansallisesta etätyösuosituksesta elokuun alusta lähtien. Kaiken kaikkiaan ehdin siis tehdä etätöitä yli neljä kuukautta.
Säveltäjänä ja musiikkitoimittajana olen tottunut itsenäiseen työhön, joten itse työn tekeminen ei ollut sen vaikeampaa kotoakaan käsin.
Monelle muulle tietotyöläiselle siirtyminen loputtomiin virtuaalipalavereihin on ollut kivuliaampaa.
Työergonomiaa ei voi korvata upottavalla sohvalla eikä spontaania työkavereiden kanssa jutustelua virtuaalisella perjantaipullahetkellä.
Itselleni ehdottomasti hankalinta oli uuden päivärytmin rakentaminen. Milloin aamupala muuttuu työpäiväksi ja työpäivä iltapalaksi? Pitkään tuntui siltä, että olin töissä aamusta iltaan ja toisaalta vähän vapaalla joka toinen hetki.
Vähitellen arki kuitenkin löysi jonkinlaisen uomansa.
Ellei pandemia ehdi heinäkuussa riistäytyä käsistä, reilun kuukauden kuluttua minun on aika palata työpöytäni ääreen tai ainakin selvittää onko se turvavälien nimissä jäänyt keltapunaisten varoitusnauhojen alle. Samalla selviää mitä teekupilleni kuuluu. Pinttynyt musta tee saattaa olla uuden normaalin merkki.

Markus Virtanen
säveltäjä