Harvestersille pinnat

0
Pallonkiiltoa silmissä: Liivikuosisen Harvestersin Olli Kanerva pallokamppailussa salolaisvastustajan kanssa.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Salon Mestaruussarjassa jalkapalloileva somerolaisjoukkue Harvesters viihdytti runsaslukuista somerolaisyleisöä kotikentällä.
Sarjan kolmannen kierroksen ottelussa Someron ”puimurit” kohtasivat salolaisen FC Jylhän. Vieraat tarjosivat erittäin tiukan vastuksen, mutta loppuun asti jatkuneen tuiman taistelun jälkeen kaikki kolme sarjapistettä jäivät kuitenkin Somerolle lopputuloksella 3–1 (2–0).
Kahta viikkoa aiemmin Harvesters oli höykyttänyt vastustajansa kaikkien aikojen ensimmäisessä kotiottelussaan, joten kotikenttäetu tuli hyödynnettyä täysimääräisenä.

Pelit vieraskentille

Harmi vain, että nämä kaksi peli-iltaa jäivät Harvestersin osalta kauden viimeisiksi kotikentällä. Seuraavat kuusi otteluaan somerolainen harrasteporukka pelaa Kuusjoella, Perttelissä ja Salossa.
Kuumassa Someron illassa nähtiin tuttuun tapaan kaksi ottelua, joista ensimmäisessä ottivat yhteen salolaisyhdistelmät Oolelaisuus United ja FCH Sinipuna. Edellisellä Someron visiitillään maaleitta jäänyt Sinipuna päihitti nyt paikallisvastustajansa maalein 5–2.
Somerolaisittain illan pääottelussa kotijoukkue Harvesters aloitti vahvasti. Maalinteko tuotti jonkin aikaa ongelmia, kunnes Olli Nieminen iski Mikko Haalijoen ja Olli Kanervan esityöstä avausosuman vajaan kahdenkymmenen peliminuutin jälkeen.

Tuttu mies taikoi ratkaisumaalit

Avauspuolikkaan viimeisellä minuutilla eräs sarjan kiistatta taitavimmista pelaajista, Harvestersin Mikko Kaase, veti salolaispuolustusta maalivahteineen kunnolla höplästä: Kesken pallonkuljetuksen Kaase lähetti suoraan juoksusta komean ja yllättävän kaukolaukauksen, joka liiteli ohi hölmistyneen maalivahdin verkon perukoille.
Heti tauon jälkeen oli Jylhän vuoro esitellä osaamistaan ja tehdä näppärän yhdistelmän jälkeen avausmaalinsa. Tästä salolaiset intoutuivat entistä kovempaan takaa-ajoon ja vain useisiin loistopelastuksiin Harvestersin maalin suulla venynyt Matti Ryhtä piti isännät johtoasemassa.
Kymmenisen minuuttia ennen loppua Aleksi Hovilalle avautui puhtaasta läpiajosta mainio tilaisuus siirtää kotijoukkue uudelleen kahden maalin johtoon.
Pitkällä peliurallaan huomattavasti pienempiin maaleihin osumaan tottuneen pelimiehen viimeistely-yritys jäi kuitenkin tuhnuksi, joten somerolaisten piina vieraiden sai vielä jatkua.
Lopullinen ratkaisu syntyi kahdessa kotipelissä kaikkiaan seitsemän maalia latoneen Kaasen lapikkaasta aivan ottelun lopussa.

Tappiotililläkin merkintä

Kotipelien välissä Harvesters ehti esiintymään ensimmäisen kerran myös vierasareenalla, kun se kohtasi Oolelaisuus Unitedin Kuusjoella. Somerolaisten ”tilastotappio” vietiin aikakirjoihin 1–5 lukemin.
Kolmen kierroksen jälkeen Harvesters oli 10 joukkueen Mestaruussarjassa kakkossijalla, edellään vain kaikki pelinsä komealla yhteismaalierolla (14–1) voittanut Pertteli.
Eilisiltana Harvesters on poikennut taas Kuusjoella, missä mittariksi asettui sarjan mestaruutta puolustava Kuusjoki. Tämän jälkeen ohjelmassa on runsaan kuukauden mittainen tauko, ennen kauden viittä viimeistä kierrosta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here