Jokakeväinen rakas riesa

0
Sari Merilä

Suvi-Somero on toimituksen jokakeväinen rakas riesa. Sen tekeminen on yhtä aikaa riemukasta ja sietämätöntä.
Jo lumihankien aikaan se puskee ajatuksiin hiljaisilla metsälenkeillä. Mikähän olisi hyvä kansikuva? Pitäisikö keksiä kesäkisa? Löytyisikö ulkoasuun jotain uutta?
Huhtikuussa alkavat jo kädet hiukan vapista. Pian tulee kiire. Arkirutiinit niin töissä kuin kotona haihduttavat ajan jonnekin atmösfääreihin. Pian huomaa, että on tasan kuukausi aikaa siihen, kun lehden pitäisi olla painokoneessa.
Tänä keväänä ajatukset ja aikataulun sotki tietenkin se koolla alkava kirosana.
Tee siinä sitten Someron ”kesäraamattua”, kun kukaan ei tiedä tulevasta yhtään mitään.
Aikataulua rukattiin, ilmestymispäivää pitkitettiin.

Töihin oli ryhdyttävä. Myyjät aloittivat kontaktoimaan asiakkaitaan. Toimitus sopimaan juttujaan. Kuin ihmeen kaupalla alkoi lehtipohjan tyhjille sivuille piirtyä varauksia: tähän tulee kaupungin ilmoitus, tähän mökkiläisen haastattelu.
Samassa rytäkässä kolmihenkinen toimituksemme jaettiin kolmeen ryhmään, jotta saatiin varmistettua lehden ilmestymien. Kukaan ei saisi sairastua. Kaksi kotiin ja yksi toimitukseen.

Työn tekeminen kotona on hyvin erilaista kuin työpaikalla. Työkone tulee avattua varhain, heti herättyä. Kurkistan vain sähköpostiin … ja Planneriin … ja…
Normaalisti olemme kotona mieheni kanssa satsanneet aamukahvihetkeen. Herätään aikaisin ja nautitaan toistemme seurasta ainakin tunti. Emmehän näe toisiamme ennen kuin illalla.
Nyt ikään kuin valui koneelle heti kun oli hotkaissut aamupalan naamariinsa. Suvi-Somero imaisi mukaansa. Kahdeksaan mennessä oli jo täydessä työn touhussa. Kävipä joskus niinkin, että kun mies oli 6–8 tunnin työkeikalla, istuin hänen palatessaan edelleen yöasussani koneen äärellä.

Mutta työ eteni rivakasti. Kirjoittamisen rinnalla piti kuvauksia varten myös leipoa ja valmistaa muutakin ruokaa. Plenderi lauloi taustalla. Kun ruokakuviin tarkoitettu juttu oli kirjoitettu, pakkasin eväskoriin värikkäät tekstiilit ja herkut. Kutsuin miehen mukaan Pitkäjärvelle laiturille, jonne katoimme lounaan. Suvi-Somerossa on siis reseptejä, joita kannattaa ehdottomasti kokeilla. Nam!
Olimme toimituksessa ajatelleet, että on hyvä jos saamme tehtyä noin 60-sivuisen kesälehden. Selväähän on, että kun kaikki tapahtumamainokset ja -esittelyt jäävät pois, se tekee ison loven sisältöön. Mutta niin vain kävi, että niitäkin saatiin jonkin verran mukaan. Eikä toimitukselta muutenkaan juttuideat loppuneet.

Into ei laantunut ja lopulta sivuja tuli täydet sata. Huh huh!
Tietysti vielä jonkin verran teknisiä ongelmia viime metreille, mutta sitten lehti pakettiin.
Hetken aikaa olo oli kuin puristimen läpi käyneellä. Takki tyhjä, mieli levoton, kroppa voimaton. Unohtuiko jotain? Mokattiinko jotain? Entä miten painossa menee? Onnistuuko jakelu? Mitähän lukijat tykkäävät?
Toimituksessa olemme joka tapauksessa tehneet kaiken, mitä voimme. Työ siirtyy muille.
Koteihin Suvi-Somero tulee ennen juhannusta.
Juhlan kunniaksi on lenkki paikallaan.
Iso-Valkeen rannalla kävellessäni, mieleen putkahtaa ajatus: Nämä kaikki Someron vaelluskohteet on esiteltävä ensi vuoden Suvi-Somerossa.
Eli yllätyksekseni huomaan, että mieli on kääntynyt kohti tulevaa. En enää mieti ajatukset loppukevään täyttänyttä projektia. Ehkä reppu tyhjeni jonnekin kukkivien suopursujen sekaan.

Sari Merilä
päätoimittaja