Pilkahduksia paremmasta

0

Korona tyhjensi alkukesän tapahtumista. Mitään suuria tilaisuuksia ei rajoitusten vuoksi ole uskallettu ryhtyä keväällä järjestelemäänkään, kun ei ole ollut varmuutta, mihin epidemia etenee ja millaiset rajoitukset tulevat olemaan kesäkuukausina.

Kesäteatterinäytelmät jäivät Somerolla pariin. Tanssipaikat avautunevat vasta elokuussa.

Nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Urheilijat olivat ensimmäisinä asialla. Moukari lensi pitkälle, kun maan huiput ottivat mittaa toisistaan viikonvaihteessa Somerolla.

Kesälle on luvassa muutama näyttely, joissa on mystistäkin katsottavaa. Somerolta kotimaan ja maailman tietoisuuteen ponnistanut Aarikka Oy:n äiti Kaija Aarikka saa näyttelyn Kivimakasiiniin. Someron Kivimeijeriin aukeaa viikonvaihteessa monipuolinen taidekattaus ja Härkälän kartanoon kuun lopulla näyttely, jossa on esillä kahden graafikon töitä.

Pienempiä tapahtumia järjestettäneen lyhyellä varoitusajalla.

Pilkahduksia paremmasta siis on. Hiljaa ja varovaisesti hyvää tulee.