Tämä lato ei huoju

0

Pohjoiskarjalaisena kantribändinä tunnettu Huojuva lato julkaisi kesäkuun alussa laskutavasta riippuen viidennen tai seitsemännen levynsä. Viimeiset vanhat hyvät päivät (Bluelight Records) ei tuota pettymystä yhtyeen ystäville. Lämmintä ja sympaattista musiikkia on jälleen kerran tarjolla.
Laulaja-lauluntekijä Suonna Kononen vastaa kolmea biisiä lukuun ottamatta levyn materiaalista. Hänen soitinvarantoonsa kuuluvat akustinen kitara, sähkökitara, mandoliini, huuliharppu ja kosketinsoittimet. Ilkka Vartiaista kuullaan tällä levyllä enimmäkseen pedal steel -kitaran parissa. Teemu Sinkko soittaa pääasiassa sähkö- ja kontrabassoa ja Keijo Korhonen rumpuja. Levyllä avustavat Tuire Silvennoinen taustalaulussa ja Tapsa Kojo niin ikään taustalaulussa sekä haitarissa.
Suonna Konosen etunimi on sen verran erikoinen, että se herättää usein väärinkuulemisia. Suonna merkitsee saamen kielessä muun muassa siintoa, ja pohjoisessa onkin Suonna-alkuisia paikannimiä. Suonna Konosen ukki Reino Rinne (1913–2002) oli legendaarinen lehtimies, kirjailija ja luontoaktivisti, ja Suonna Kononen onkin säveltänyt ukkinsa tekstejä 2013 ilmestyneelle Rinne -levylleen.
Suonna Kononen on Pohjois-Karjalan valtalehden Karjalaisen kulttuuritoimittaja; toimittaja jo kolmannessa polvessa. Jo opiskeluaikoinaan hänellä oli monenlaisia musiikkiviritelmiä, ja nykyään hän keikkailee Huojuvan ladon lisäksi Arto Pajukallion kanssa duona, joka esiintyi Somerollakin helmikuun lopussa.
Huojuva lato soittaa juurevaa maaseutuhenkistä musiikkia. Välillä kaivataan vanhoja hyviä aikoja, kuten levyn letkeässä nimibiisissä, välillä irtaudutaan nostalgiasta ja eletään täysillä tätä hetkeä, kuten irtonaisesti pumppaavassa Auringonläikässä .
Joissakin Suonna Konosen biiseissä on henkilökohtaista perspektiiviä: Mun vanha kitara kertoo hänen rakkaasta Martinistaan ja Bertta omille teilleen lähteneestä varmaan melkein yhtä rakkaasta kissastaan. Bertta on levyn biiseistä rokkaavin, mutta väljempien raamien tarinankertoja-tunnelmoijana Suonna Kononen on omimmillaan.
Niinpä Tom Russelin October In The Railroad Earth on saanut Suonna Konosen käsissä sovelluksen Suomen kirjallisiin oloihin. Nyt ei lauleta Jack Kerouacista vaan Kalle Päätalost a: ”Marraskuu yhdeksäntoista, / Taivalkosken Jokijärvi. / Siellä seisoo talo hirsinen. / Taloon syntynyt on poika, / tunteellinen, itsepäinen, / jonka mieli hautoo hiljaa haaveillen.” Muistobiisi on myös haikea Kevään hopeinen virta , joka on omistettu Kevään Lapset -yhtyeen johtajalle Olli Nannulalle (1968–2006).
Kaikki hoitavat leiviskänsä kunniallisesti, mutta täytyy kuitenkin huomauttaa, että Suonna Kononen ei ole varsinainen sähkökitarasooloilija. Hänen soolonsa ovat jäykähköjä ja yksioikoisia, mutta toisaalta hän on kuin syntynyt akustisen kitaran ja mandoliinin kaulailijaksi, ja biisinikkarina hän on hyvin innovatiivinen.
Huojuvan ladon tiedotteessa kerrotaan, että yhtye kaipaa takaisin keikkalavoille koronatauon jälkeen. Livenä bändin lämmin konstailemattomuus tulee erityisen hyvin esille, mutta levystä voi nauttia yhtä lailla.

Eija Komu
filosofian tohtori, kirjallisuudentutkija, kriitikko

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here