Tyhjässä talossa

0

Olen asunut tyhjässä talossa. Tieni päässä. Olen tarttunut pilvien kulkuun. Lintujen siipien kääntymykseen. Kuin maailma nousisi. Kallioiden lumoon. Taloni huoneet tarjoavat minulle suojan. Tyhjä taloni taipuu. Jonnekin sen turvan. On olemassa kääntynyt todellisuus. On tuhkainen valta. Kuolema taittuu ja aika ei enää sammu.

Päivät vierivät kuin villiintyneet rattaat. Olemuksemme taipuu ja epätietoisuus on meille lepattava kokonaisuuden ja taiston. Otan vastaan tulevan. Jokin kääntyy. Olen vaate. Pukeudun ja olen altis kaikkialle. Tyhjän taloni kääntyvillä portailla. Otan vastaan tulevaisuuden katakombit. Olen paljas ja otan vastaan nykyaikaisen kuvan. Varjon. Tartun työhön vedän tukeni verkon. Tarjoan kätteni aallon.

Tyhjässä talossani viipyvät uneni. Miten tiedänkään tyhjien talojen nousevat hitaat kasvot.Unelmien kutsumus.Öiden viirit. Tyhjissä taloissa Odotuksen ääriviivat.

Kuutamo laskenut verkkonsa. Yön hitaassa kalvossa. Päivien ketju. Kypsä on aika.

Tyhjässä talossa. Tuokio on valmis. Laskemisen summa. Kun irtoaa aika ja lähtemisen tuokiot. Läpäisevät ja viivojen hidas suku. Peittää hiljaisen talon. Enää on jäljellä lähtemisen kaapu. Surun kääntöpuoli täyttää. Kasvojen syvänteissä. Kyynelten vapaus.

Kuoleman sitovuus. Aika jättää. Tie on auki. Askelten kulku avoimina. Ihmisen lähtemisen saapuminen. On paljon, kuinka kukaan ei voi odottaa. Siis tyhjässä talossa kuolleen siivillä ikkunoiden yli.

Ikä vierii. Ei ole uskoa. Vain todellisuus. Kasvojen kiinnittyminen. Tahdon kulku. Elämän verkko, jonne voi takertua. Jos tahto ei jaksa. Iän läpikäydyt totuudet. Lasten saapuneet askeleet. On olemassa, elämän kauttakulku. Nyt saapuu ylemmän ylempi käsi, viipyy. Hiljaisuuden unikosketus. Unohdus kiipeää sormissa. Kuolemisen autuus. Kun uni viipyy. Tyhjässä talossa huokuu menetys.

Olen asunut tyhjässä talossa. Huoneiden tapetit ja lakanoiden käänteet yhä laskeutuen. Vuoteet painavat. Kuolemisen aika on. Todellisuus kyntää aikaa. Ikä on valahtanut. Toivo on ovien pielissä.

Tyhjässä talossa vyöryvät lapsuuden kääntyvät katseet. Ajan tahto vie vanhuuden suojat. Läpi kulkemisen. Vanhuuden laskeutuminen, kämmenten ryppyiset verkot. Ne laskeutuvat. Nyrkkien kuvat. Ajan kulku sulkee sydämet. Tyhjän talo sulkee silmät. Ajasta poistuminen. Hidas on tulevaisuus. Tähti on laskeutunut, valon piirros. Kosketus on läsnä. Kun aika loppuu. Mitä jää. Olemassaolon kipu. Lähtemisen viimeisin kuullos.

Tahdossa on vain sopu. Uni virtaa. Vanhuuden pyhyys. Tyhjässä talossa. Sinnekö jäänyt. Kuoleman portti. On otettava vastaan. Teiden hyytävät risteykset. Läheisten kiinniolevat kämmenet. Rukousten viirit. Tyhjän talon kaiut.

Kun voitan, lähden kukoistukseen. Mielessäni vanhuuden muiston. Hauraassa talossa kaipuuni. Levossa vanhuuden jyvät. Ajassa loppui elämä ja sain kuulla menneiden askeleet. Polkujen väkevät sammuneet tahdon siemenet.

Laila Nielsen

filosofian maisteri

vapaa taiteilija