Askel on ainoa määränpää

0

Siitä on kohta 31 vuotta. Istuin vasta Somerolla aloittaneena virkamiehenä jossain kokouksessa. Kuuntelin kokousväen kriittisiä kannanottoja, jotka kohdistuivat sikaloitten aiheuttamiin hajuhaittoihin. Lopulta kuulin jonkun sanovan: ”Kyllähän sianlihhaakin tarvitaan.” Ja joku toinen antoi tukensa: ”Niin. Sikahan se kaiken parasta o.” Nuija kopsahti pöytään ja asia oli loppuun käsitelty. ”Jaha. Somerolla ollaan”, itsekseni tuumailin.
Nyt häämöttää eläke. Pian pelipaita nousee valtuustosalin kattoon, pelinumero jäädytetään ja screenille heijastetaan urani highlightit sikäli kuin sellaisia on. Vitsi.
Tuo eläköityneiden työntekijöitten esineistön kokoaminen näkösälle voisi sinänsä olla hauska perinne. Esimerkiksi erään aikaisemman kaupunginjohtajan loppuun käytetyt kengät olisivat olleet komeat pylvään päälle asetetun lasikuvun alla. Valitettavasti ennen lähtöään hän hylkäsi ne työhuoneensa roskakoriin, josta ne ehtivät päätyä jätesäiliön kautta Kiimassuolle.
Jotkut pitkittävät eläköitymistään ja jäävät vuosiksikin yliajalle. Minä ajattelen kohtalonomaisesti saavani saman tien kuolemantaudin, mikäli ahnehtisin lisävuosilla muutamaa satasta kuukausieläkkeeseeni. Suuri palvelushan yhteiskunnalle olisi heittää henkensä työhaalarit päällä tai kun ne vielä heiluvat eteisen naulassa viimeiseltä työpäivältä palattua.
Isänmaallisuutta olisi jättää eläkkeet nostamatta ja olla kuluttamatta terveyspalveluita vanhuuden vaivoihinsa. Itseäni ei kuitenkaan houkuta ajatus saada nimeäni kaikkensa työlleen antaneitten kiviseen Pro Patria – tauluun.
Työ on antanut paljon, eikä tässä suhteessa vähäpätöisintä ole kaikki ne hyvät hetket työtovereitten ja monien muiden työn kautta tutuksi tulleiden kassa. Hampaankoloonkin on asioita jäänyt, mutta tässä yhteydessä jätän siitä avautumatta. Tyydyn mainitsemaan vain yhden mieltäni vaivannen räikeän epäkohdan. Presidenttimme tuli vastikään julkisuuteen purnaamalla pakkausten avaamisen hankaluudesta. Samantapainen ongelma on kaupungin tiloissa olevien eriöiden vessapaperin kanssa. Uutta rullaa aloittaessaan huomaa rullan alkupään olevan liimattu niin vahvalla liimalla, että alkua saa repiä auki kynnet lohkeillen. Lopulta rullasta yleensä kelautuu paperia monta kerrosta kerrallaan.
Ehdotan ongelman hoitamista kuntoon ennen kuin seuraavan kerran vierailen kuntalaisena kaupungin tiloissa. Pyydän huolehtimaan ainakin siitä, että rullat ovat valmiustilassa presidenttimme mahdollisesti vieraillessa kaupungintalolla.
Nyt kun eriöön pääsin, esitän toisenkin toivomuksen. Entinen tekninen johtajahan sai suuren huomionosoituksen, kun uusi kokoustila nimettiin hänen mukaansa. Tiedän, ettei voi saada kaikkea, mutta toivoa voi. Voisiko siis kaupungintalon yläkerran miesten vessan nimetä Klemelän kabinetiksi. Tätä varten otatin itsestäni jo muotokuvan kiinnitettäväksi pisuaarin yläpuolelle.
Eläkkeelle jääviltä kysellään, mitkä ovat jatkosuunnitelmat. Mitä siihenkin sitten vastaisi, kun en osaa ajatella tulevaisuutta jauhokaapin siivousta pidemmälle.
Kuulin keväällä Järviradiosta Olavi Virran laulavan Sauvo Puhtilan sanoittamassa laulussa Maantie : ”Askel on ainoa määränpää. Se seuraavalla jo taakse jää”. Se kuulostaa mukavalta suunnitelmalta.

Timo Klemelä
eläkeläisharjoittelija