Raku-keramiikan poltto tuottaa kivoja yllätyksiä

0
Jari Vesterinen levittelee tottuneesti lasitetta siveltimen kanssa esineen pintaan. Kuva Sauli Kaipainen.

Someron Kivimeijerissä Sillanpään kylässä oli jälleen koolla innostunut ryhmä ihmisiä opettamassa ja saamassa oppia. Heitä yhdistää rakkaus savesta valmistettavaan keramiikkaan. Etenkin Kultelassa siitä on pitkät perinteet.

Festivaalin ja meijerin isäntä Antero Kare on purkanut paketista uuden keraamisen suuttimen, joka tarvitaan polttimen kärkeen. Ilman tarvikkeiden maahantuojia ei pärjättäisi. Kuva Sauli Kaipainen.

Kivimeijerin isäntä Antero Karen ahkeruus poiki tänä kesänä Rakufestivaaliksi nimetyn tapahtuman jo 10:nen kerran. Ensimmäinen Kivimeijerin toimintavuosi mentiin pelkästään näyttelyllä.

Festivaalia edelsivät Kivimeijerin kurssit. Ne järjestettiin kolmen päivän periodeissa, jotta savelle suodaan tuiki tärkeä mahdollisuus kuivumiseen.

– Savi kuivuu omaa tahtiaan. Sitä ei voi jouduttaa, vaan se kestää aikansa. Viikossa tapahtuu jo paljon. Mutta esimerkiksi suosikkikeraamikkoni Jun Koneko, joka on amerikkalainen, mutta Koreasta lähtöisin, antaa saven kuivua ennen uuniin laittoa neljä kuukautta. Hän on suurnimi maailmalla keramiikan alalla, Antero Kare selvittää.

Pirjo Lauitiainen on esipolttanut laakeita astioita, jotka viimeistellään oppilaiden toimesta rakufestivaaleilla valmiiksi. Kuva Sauli Kaipainen.

Kurssipäivien opettajana ja ohjaajana oli Pirjo Lautiainen Somerolta. Mukana Kivimeijerin festivaaleissa olivat myös suomusjärveläisen Varnia Oy:n Ilkka Harjola, joka oli lainannut tapahtumaa varten esimerkiksi polttouuneja sekä Jari Vesterinen Lasi- ja keramiikkakeskus Kuusta Mallusjoelta. Vesterinen on tullut kuuluisaksi suurista anagama-uuneistaan.

Kare kertoo Varnian ja Kuun olevan isoja maahantuojia, joiden listoilla on kaikkia keramiikan tekoon liittyviä tarvikkeita.

Teemana oli tehdä erilaisia rakupolttoja. Pirjo Lautiainen kertoo, että tämän kesän erikoisuus on nakuraku, englanniksi Naked Raku.

– Se rimmaa niin paljon nätimmin, kuin suomeksi nakuraku, joo, hauskasti. Jarilla (Vesterinen) on siitä esineitä. Se on kiva, koska siinä ei ole varsinaista lasitepintaa ollenkaan. Prosessissa suojalasitepinta karsiutuu pois. Esineet ovat pelkää savea ja sen takia ne ovat materiaalitunnoltaan tosi viehättäviä, Pirjo Laitiainen selvittää.

Kivimeijeri on inspiroiva ja tekemään houkuttava ympäristö. Jari Vesterinen ja Ilkka Harjola lämmittävät uunia ja valmistelevat polttoja. Kuva Sauli Kaipainen.

Jari Vesterinen toteaa Naked Raku -nimityksen tulevan siitä, että kerrokset riisuutuvat, putoavat ja varisevat pois polton jälkeen.

– Esine ikään kuin tulee alastomaksi siitä, kun polton jälkeen sen päälle valutetaan vettä.

Pinnasta tulee lämmin ja pehmeä.

– Siitä tulee sileä. Jos esine on kiillotettu, siinä on silkinsileä savipinta, Laitiainen kuvailee.

Vaihtoehtoja on. Käytettävä tekniikka suo keinoja erilaisia lopputuloksia haluaville tekijöille.

– Esimerkiksi punaisessa maljassa on käytetty punaista savea ja valkoisessa valkoista savea. Väriero tulee savesta. Pinnalla näkyvät halkeilut eivät ole halkeamia esineessä, vaan pintakerros, jonka tähän laitoin, halkeilee. Kun esine laitetaan savustukseen, savu menee pintakerroksen halkeamista läpi. Ne ovat kuin viivoja ja merkkejä halkeiluista. Esine itsessään on ehjä, Vesterinen selostaa.

Laitiainen jatkaa, että esineissä arvostetaan myös pinnassa näkyviä pieniä pilkkuja.

– Niissä savu on mennyt pistemäisesti suojakerroksesta läpi.

Menetelmä on hyvin tarkka lämpötilan suhteen, esimerkiksi sille, miten esine on sijoitettu uuniin.

– Jos esine on ollut sivussa uunin toisella reunalla, ei lämpötila olekaan ihan oikea, jolloin esineen kylki on mennyt mustaksi, jäänyt vaille kuvioita, Vesterinen näyttää.

Tavallisessa rakussa esineeseen jää jäljelle lasitepinta.

– Tässä lopputulos on seurausta lämpöshokista, kun esine otetaan ulos 1000-asteisesta uunista, jolloin lasite halkeilee. Ja kun se sitten laitetaan savustukseen, niin halkeamiin tulee savua. Mitä mustempaa, sen parempi. Sitä tavoitellaan, sitä oikein mustaa, Laitiainen arvioi.

Musta ei pinnoilta lähde, vaikka sitä pesisi. Esine voidaan myös kastaa lasitteeseen osittain, jolloin musta muodostuu pintaan tasakorkuisena. Esine saa kivoja kontrasteja ja syvyyttä. Se saa muotoja.

– Lämpötilalla pystytään vähän hallitsemaan, tuleeko esineeseen pisteitä vai viivoja, mutta ei tarkasti, Vesterinen huomauttaa.

Rakun alkuperä on Japanissa. Se on sattumien summaa ja tavallaan luonnonilmiöiden tekemää. Kuviot vain tulevat jostakin.

Pirjo Lautiaisen ja Jari Vesterisen edessä pöydällä on valikoima erilaisia nakurakuja. On valkoista ja punaista savea. Kuva Sauli Kaipainen.

Rakun tekijälle sanotaan, että siihen täytyy vain olla tyytyväinen.

– Muotoja voi sen sijaan tehdä itsekin, esimerkiksi teippaamalla. Teippi laitetaan ennen lasittamista, jolla saadaan esineeseen suojaamaton kohta. Kun teippi otetaan pois ja esine pistetään uuniin ja sen jälkeen savustukseen, niin siihen savustuu teipin jälki, eli musta, Pirjo Lautiainen opastaa.

– Rakutustapoja on hirveän monenlaisia. On tätä lasittamistapaa, on nakuraku, on kuroutuvia lasitteita ja uusimpana, ihan eurooppalaisena keksintönä on kroko.

– Krokolasitetta varten tehdään paksu puuro, joka halkeilee sormenvahvuisille urille. Lopputulos on krokotiilinnahkamainen.

Laitiainen näyttää Kivimeijerin festivaalia varten tekemiään simppeleitä, laakeita esineitä siltä varalta, jos ihmiset haluavat sitä kokeilla.

– Krokoa ei Suomessa tee kukaan muu kuin minä, Lautiainen esittelee.