Somerolaisaiheita Galleria Omenassa

0
Unto Grönberg on ikuistanut Reino Koivuniemen saksanseisoja Janun kanssa.

Tänä kesänä Forssaan avatussa Taidegalleria Omenassa on esillä myös ripaus Someroa. Vanhaan omakotitaloon Mikonkadulle avatun gallerian ensimmäinen, eli kesäkuun taiteilija oli kymmenkunta vuotta Someron Laitiaisissa asunut Aino Kauranen .
Hänen Finlaysonille suunnittelemiaan tekstiilejä on edelleen esillä galleriassa.
Heinäkuun ajan on esilläjokioislaisen Unto Grönbergin maalauksia, joista löytyy somerolaisaiheita.
– Siitä on 30 vuotta aikaa, kun minulla oli ensimmäinen näyttely ja se oli Hiidenlinnassa, Grönberg kertoo.
Mieluisan näyttelypaikan innoittamana Grönbergin Forssan näyttelystä löytyykin maalaus Hiidenlinnasta, sen pihalta avautuvasta järvimaisemasta sekä linnan suunnitelleesta ja rakentaneesta Reino Koivuniemestä .

Antti Luukko

Myös edesmennyt somerolaistaiteilija Antti Luukko on ikuistettu muotokuvaksi.
Marja Viskarin pitämä galleria on avoinna torstaista sunnuntaihin.

Hiidenlinna