Voitontahtoinen Venla

0

Muutama vuosi sitten voittoisan suunnistajauransa lopettanutta Minna Kauppia (s. 1982) on totuttu luonnehtimaan ”räväkäksi” – niin puheissaan kuin rastireiteilläänkin. Kohteensa näköinen on myös keväällä ilmestynyt Ari Väntäsen kirjoittama elämäkerta hänestä (Like). Suuntavaisto on rehellinen ja adrenaliinin täyttämä elämäkerta, mutta maitohapoille ei mennä, vaikka mukana on myös tuskaisia taipaleita: äidin kuolema, oma vaikea suolistosairaus ja pitkäaikaisen elämänkumppanin, huippusuunnistaja hänkin, alkoholismi.

Minna Kaupin urheiluansioluettelo on priimaa: yhdeksän maailmanmestaruutta, joista neljä on henkilökohtaista, viisi viestistä saatua, kahdeksan muuta MM-mitalia, kaksi Euroopan mestaruutta ja kahdeksan muuta EM-mitalia, Venlojen viestin voitto, moninkertainen Suomen mestaruus ja vuoden urheilijaksi valitseminen. Häpeään ei jää muukaan menestys: lukion päästötodistuksen keskiarvo oli 9,8 ja leikkimielisesti tehty gradu sai eximian. Minna Kauppi opiskeli kieliä pääaineenaan ruotsi, sivuaineina englanti ja ranska, ja hän on valmistunut kieltenopettajaksi.

Päijät-Hämeen Asikkalasta kotoisin oleva Minna Kauppi asuu nykyisin Lahdessa ja on avoliitossa Apulannan rumpalin Sipe Santapukin kanssa. Perheeseen odotetaan toista lasta syntyväksi syyskuussa. Pitkäaikainen ja rakas seura Asikkalan Raikas on vaihtunut Lahden Suunnistajiksi, jonka osa-aikaisena toiminnanjohtajana Minna Kauppi on työskennellyt.

Minna Kauppi varttui luontoa ja urheilua rakastavassa perheessä. Lapsia kannustettiin mutta ei pakotettu urheilun pariin – ”luomu-urheiluksi” Minna Kauppi sitä on kutsunut. Liikunnan ilo oli tärkeintä, ja Minna Kauppi korostaakin, että kaikessa hänen tekemisissään mennään ilon kautta. Voitontahto tuli esille jo nelivuotiaana, kun hän tuli toiseksi hiihtokilpailussa. Kaksi vuotta vanhemmalle siskolle häviäminen tuntui katkeralta, ja myöhemminkin hopea on tuntunut hävityltä.

Hiihto oli pitkään tärkeintä Minna Kaupille, mutta kahdeksanvuotiaana hän opetteli suunnistamaan Oravapoluilla. Alku ei ollut loistelias. Hän ei ollut kiinnostunut karttamerkinnöistä ja hän pelkäsi eksymistä, joten alkuun hän kulki siimoja pitkin. Usein hän tuli itkien metsästä, niin rakas paikka kuin se Kaupin perheelle olikin.

”Kartan kanssa nysvääminen” on hermostuttanut Minna Kauppia myöhemminkin, sillä hän on tottunut hahmottamaan reitit salamannopeasti ja uuden informaation omaksuminen on hänelle helppoa. Hän on myös erittäin kestävä ja nopea juoksija. Usein hän pelasti koko viestijoukkueen ollessaan takuuvarma ankkuri.

Keskimatka on ollut hänen suosikkinsa: ”Keskimatkan juokseminen kestää 30 – 35 minuuttia, ja se on tarpeeksi lyhyt ja intensiivinen matka mulle. Siinä pitää tehdä töitä koko ajan, mennä aggressiivisesti ja täysillä, ja se on taidollisesti kaikkein haastavin matka. Siinä ei tule hiljaisia hetkiä eikä ehdi nukahdella, kun on koko ajan tekemistä ja on skarpattava kunnolla, jos aikoo pysyä mukana”, sanoo Minna Kauppi elämäkerrassaan. Suuntavaiston rinnakkaislukemistoksi sopii 1970-luvun suunnistuskuningattaremme Liisa Veijalaisen Rastilta rastille (Weilin+Göös 1980).

Koska minulla on surkea suuntavaisto, halusin parannusta asiaan ja aloitin kuntosuunnistuksen 1980-luvun lopulla kotikonnuillani Lieksassa. Myöhemmin Joensuussa jatkoin harrastusta Kalevan Rastissa. Somerolla en ole uskaltautunut iltarasteille, sillä kompassini on kadonnut jonnekin ja kartanlukutaito on hiipunut niin, että pitäisi varmaan aloittaa Oravapolusta.

Eija Komu

filosofian tohtori, kirjallisuudentutkija, kriitikko

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here