Vuonna 2000: Minna Nikkanen rikkoi Suomen ennätyksen

0

Somero-lehti 11.7.2000

Teksti ja kuva: Seppo Kummala

Someron Seiväskarnevaalien leiri onnistui monilta osin yli odo

tusten. Someron omat hyppääjät parantelivat omia ennätyksiään huimasti. Aivan terävimmän kärjen tulokset jäivät pääkilpailussa sateen vuoksi vaatimattomiksi.

Omat ennätyksensä tehtailivat kilpailujen aikana somerolaiset Juha Kostiander, Niko Jalava sekä Minna Nikkanen, jonka tulos 300 on 12-vuotiaiden Suomen ennätys.

Minna Nikkanen paransi ennätystään yhteensä kolme kertaa. 13-vuotiaiden sarjassa kilpaileva Nikkanen yritti myös kyseisen ikäluokan 307:ää, mutta nopeus ja voima eivät aivan riittäneet.

Nikkaselle uusi seiväs oli mannaa. Torstaina käydyssä kisassa hän lainasi kaveriltaan omaansa jäykemmän viisi paunaisen seipään. Valinta osoittautui oikeaksi, sillä hän huomasi heti kepin istuvan paremmin käteensä.

Minna Nikkanen on tottunut kilpailemaan itseään vanhempien sarjassa, joten 13-vuotiaden sarja ei tunnu vaikealta. Seuraavaan piirinmestaruuskisaan Salossa Nikkanen osallistuu 17-vuotiaiden sarjaan, koska nuorempia ei ole.

Kisojen korkein leiskautus, miesten A-sarjan voittoon yltäneen Mikko Latvalan 530 oli hienoinen pettymys, sillä kilpailuun odotettiin kovia nimiä. Sade esti kisan käymistä täysipainoisesti loppuun saakka.

Lähes sataa leiriläistä ei sade haitannut. 15 ohjaajan voimin harjoiteltiin lajin saloja paitsi urheilukentällä myös videoiden avulla sekä Kiiruun koulun voimistelusalissa.

16-vuotias Juha Kostiander ylsi tulokseen 442. Niko Jalava paransi omaa ennätystään perjantaina saavuttaen korkeuden 372.

Naisten sarjan voitti Anne Latvala tuloksella 360.