Vuonna 2010: Kun kahvia ei saatu niin juotiin korviketta

0
Kahvin korvikkeessa jyvät paahdettiin kahviprännärissä, kuten kuvassa, tai uunissa ennen jauhamista ja kiehuvassa vedessä keittämistä. Kuvattu Pirkko ja Hannu Timperin vanhassa tuvassa.

Somero-lehti 2.7.2010

Kuva ja teksti Manu Kärki

Kahvi saapui Ruotsi-Suomeen 1600-luvun lopussa lähinnä apteekkien lääkevarastoihin. Suomalaisista pääsivät ensimmäisinä nauttimaan tästä juhlajuomasta säätyläiset ja kartanonherrat. Veroluetteloiden mukaan 1700-luvun puolivälissä kahvia käytti vain 116 suomalaistaloutta. Ruotsi-Suomessa ylellisyystuotteiden käyttöä pyrittiin rajoittamaan erityisillä veroilla ja kielloilla, mutta heikolla menestyksellä. 1800-luvulle tultaessa herrojen herkusta oli tullut koko kansan juoma ja vuosisadan lopulla sitä juotiin miltei jokaisessa suomalaisessa kodissa. Kahvinjuonnin jokapäiväistymiseen sanottiin vaikuttaneen erityisesti viinan kotipolton kieltäminen vuonna 1866.
Kahvi oli kallista ja jo 1800-luvulla sitä jatkettiin usein sikurilla tai paahdetulla viljalla. Sikuri on kaksivuotinen mauste- ja koristekasvi, jonka juurta käytettiin myös rohtona sappikivien ja huonon ruuansulatuksen hoitoon. Ensimmäinen teollisluonteinen paahtimo perustettiin Suomeen vuonna 1883, mutta varsinaisesti se käynnistyi vasta vuonna 1904 Paulingin toimesta. Sitä ennen ja sen jälkeenkin kahvi valmistettiin usein kotona alusta alkaen prännärillä paahtaen ja kahvimyllyssä jauhaen.
Kahvin säännöstelyyn jouduttiin jo ensimmäisen maailmansodan aikana, koska sitä oli vaikea saada maahamme. Oikean kahvin puuttuessa keksittiin sille korvikkeita, joissa oli pieni osa aitoa kahvia sekä vastikkeita, jotka koostuivat kokonaan korvaavista aineista. Toisen maailmansodan aikana kahvin säännöstely alkoi Suomessa lokakuun lopulla 1939 ja vapautui kokonaan vuonna 1954. Ensimmäisessä kaupasta ostettavassa ostokorttikorvikkeessa oli kahvia vielä 25 prosenttia, mutta jatkosodan aikana se väheni 15 prosenttiin ja vuosina 1943–1945 raakakahvia ei saatu maahamme lainkaan. Itse valmistettua korviketta tai vastiketta tehtiin monenlaisista raaka-aineista. Maaseudulla käytettiin yleensä ruista ja ohraa, mutta viljan korvaajina olivat myös voikukan, juolavehnän ja muiden kasvien juuret. Koska viljaa tarvittiin leipomiseen, asetettiin juuret korvikkeen valmistamisessa ensimmäiselle sijalle. Niistä valmistettu korvike sanottiin väriltään ja maultaan muistuttavan eniten aitoa kahvia ja olevan terveellisempääkin kuin viljasta paahdettu.
Viljasta korvikekahvi valmistettiin siten, että ensin jyvät kastettiin vedessä pehmeiksi. Joukkoon lisättiin vähän voita tai rasvaa. Jäähdytetyt jyvät levitettiin uuninpellille ohueksi kerrokseksi ja paahdettiin 200 asteen lämmössä ruskeiksi ennen kahvimyllyssä jauhamista. Korvike keitettiin pannussa voimakkaasti kiehuttaen ja sitä laitettiin kolme teelusikallista kuppia kohden. Juoma ei piristänyt kuten oikea kahvi, vaan sen sanottiin jopa väsyttävän.
Juurikorvikkeen teko aloitettiin pesemällä juuret huolellisesti karkealla harjalla ja jauhamalla ne lihamyllyssä hienoksi. Jauhaminen tuli tehdä juurien ollessa vielä tuoreita, koska siten saatiin ne paahtumaan tasaisesti. Kuivaamiseen oli parasta leivinuunin mieto jälkilämpö. Paahdettu sikuri sen sijaan oli kuumana pehmeää, joten se oli jäähdytettävä ennen jauhamista.
Korviketeen valmistamiseen käytettiin vadelman- mustaherukan tai puolukanlehtiä. Kuivatut ruusunmarjat lisättiin sekoitukseen hienonnettuina. Myös hiukan paahdettua raparperia voitiin lisätä juhlateehen. Kaakaojauhetta valmistettiin tammenterhoista ja perunasta.

Lisää aiheesta löytyy muun muassa kirjoista Pois pula, pois puute, jonka ovat kirjoittaneet Meri ja Untamo Utrio sekä Aake Jermon kirjasta Kun kansa eli kortilla.