Vuonna 2010: Miss Cat Lee antaa musiikin viedä

0
1990-luvulla Katri Somerjoki oli mukana Mascarassa, nyt bändi on Cat Lee & Co.

Somero-lehti 29.6.2010

Teksti ja kuva Jasmina Toivonen

Helsingin rautatieaseman ravintola Oosterissa on tunnelma katossa toukokuisena keskiviikkoiltana, kun Cat Lee & Co. on vallannut lavan. Bändin muodostaa neljä jäsentä: Katri Somerjoki eli Miss Cat Lee (laulu, huilu), Timo Tuppurainen (basso), Honey Aaltonen (rummut) ja Stefanos Hirvonen (kitara). Toisinaan mukana on myös vierailevia tähtiä – tällä kertaa mukana menossa nähtiin Teija Sotikoff ja Laura Virola.
Rauli Somerjoen veljentyttären, Katri Somerjoen elämässä musiikki on näytellyt tärkeää roolia jo pienestä pitäen. Katri vietti lapsuutensa Somerolla ja esiintyi lastenlevyllä Lurpin larpin luppakorva vuonna 1979. Huilunsoiton hän aloitti 12-vuotiaana, jonka jälkeen piti pienen tauon soittimesta aloittaakseen taas myöhemmin uudelleen. Nykyään huilu onkin tärkeä instrumentti esiintymislavalla.
Vuonna 1997 Katri vaikutti Mascara -nimisessä kolmen tytön bändissä, jonka tunnetuin kappale on Erittäin hyvä ellei täydellinen. Somero on Katrille hyvin läheinen, tosin tällä hetkellä kiireinen aikataulu verottaa siellä käymistä. Esiintymään hän tulisi myös mielellään Somerolle.
Kevät on ollut Cat Lee & Co. -yhtyeelle hyvin kiireinen. Keikat Oosterissa vuoden alusta lähtien ovat harjoituksineen syöneet oman aikansa.
– Yllättävää oli, miten paljon harjoittelu vaati ja vei aikaa keväällä, kertoo Katri Somerjoki.
Heillä oli kymmenen biisin setti, jota he treenasivat ahkerasti koko kevään.
– Hankalinta oli saada treeniaikataulut sovitettua kaikille sopiviksi.
Asiaa kuitenkin helpotti huomattavasti se, että kaikki asuvat Helsingissä ja että erillistä treenikämppää ei tarvittu, vaan tarpeen tullen harjoitella saattoi vaikka keittiössä. Yhtä tiiviiseen rumbaan Katri Somerjoki ei kuitenkaan välttämättä enää lähtisi.
Kesällä on tiedossa taas useita keikkoja.
– Uusille paikkakunnille on aina kivaa ja mielenkiintoista lähteä keikkailemaan, sanoo Katri Somerjoki, joka odottaa innolla muun muassa Pieksamäen keikkaa, joka on heinäkuussa. Hyvä meininki lavalla välittyy helposti myös yleisöön, mikä taas näkyy hyvässä vastaanotossa.
– Teemme musiikkia, josta itse pidämme.
Katri Somerjoen mielestä musiikinteossa on tärkeää seurata omia mieltymyksiä ja ajatuksia sen sijaan, että pyrkisi ainoastaan miellyttämään muita. Siten myös riemukas tunnelma säilyy keikoilla.
Cat Lee & Co. perustettiin vuonna 2004 ja aluksi yhtye soitti muiden kappaleita. Vuonna 2006 omat biisit astuivat kuvaan ja ensimmäinen levy, Moon Follows, julkaistiin 2006.
– Toinen levy, Meaow, julkaistiin viime lokakuussa. Yhtyeen musiikissa sekoittuvat taitavalla tavalla useat tyylilajit ja vivahteita voikin kuulla muun muassa jazzista, countrysta ja bluesista. Laajan variaation takia musiikkia on tyylilajillisesti vaikea luokitella, ja siten myös hankalampi kaupata radiokanaville, kun yhtenäistä yleisösegmenttiä ei ole, vaan faneja löytyy useista eri ryhmistä.
– Hienoa on se, että ne, jotka tykkäävät musiikistamme, tykkäävät siitä tosissaan.
– Suuren yleisön tavoittelun kannalta musiikkimme on myös sen verran marginaalimusiikkia, että yleisön tavoitteluun ei kannata ryhtyä. Pidämme mieluummin oman suuntamme, laulaja lisää.
Omien mieltymysten toteuttaminen toimii hyvin: esimerkiksi Oosterin keikat vetivät ravintolan täyteen ihmisiä kerta toisensa jälkeen.