Vuonna 2010: Somerolaisen lentopallon liigataival – Kaksitoista vuotta lajin valokeilassa

0

Somero-lehti 30.7.2010

Teksti Juha Laakso

Sunnuntaina maaliskuun 15. päivänä 1998 Somerolla oli ilo ylimmillään. Paikallinen joukkue oli saavuttanut historiallisesti paikan valtakunnallisesti seuratun lajin pääsarjasta.
Kyseisenä päivänä Someron Pallo kukisti lentopallon naisten SM-liigakarsinnassa toistamiseen rovaniemeläisen Woman Volleyn. Nousua juhlittiin riehakkaasti niin kentällä kuin ahtaaksi kansoitetuilla Monitoimitalon katsomolehtereilläkin.
Kaksitoista vuotta ja neljä kuukautta myöhemmin Somero luopui liigapaikastaan vapaaehtoisesti. Urheilullisesti pääsarjasta putoaminen ei ollut missään vaiheessa kovin vakavasti uhattuna.
Liiganousun saavuttanutta joukkuetta valmensi Jouni Oksanen, joka tuossa vaiheessa oli jo ehtinyt tehdä monta vuotta tuloksekasta työtä somerolaisen lentopallotason kohottamiseksi.
Oksasen, kuten myös nousijajoukkueen passarina toimineen Anzela Safaralibekovan (nyttemmin Trofimovan) kohdalla ympyrä sulkeutui viime viikolla. Kumpikin oli mukana siinä organisaatiossa, joka vielä muutama viikko sitten kuvitteli valmistautuvansa Someron kolmanteentoista peräkkäiseen SM-liigakauteen.
Pelaajina nousua olivat pohjustamassa myös Someron oma kasvatti Katri Paija, muutamaa vuotta aiemmin paikkakunnalle muuttanut Mia Mattila, ulkomaanavut Eva Ljubetski ja Mendy Marsch, sekä vankka joukko salolaisen lentopallotaustan omanneita runkopelaajia (Tiina Lehtiniitty, Kaisa Virtanen, Päivi Laakso, Karoliina Kirjonen, Eeva Nurmi).
Kahdella ensimmäisellä liigakaudella somerolaisjoukkueen päävalmentajana toimi virolainen Peeter Vahtra, apunaan Marko Launonen. Pelaajapakka täydentyi ensimmäisellä kaudella muun muassa Kädi Kööballa ja toisen kauden huippuvahvistuksiksi saapuivat Loikkasen sisarukset Saara (nyk. Esko) ja Laura (Tuominen).

Yleisön suosioon

Somerolaisten mitaliodotukset olivat jo kahdella ensimmäisellä kaudella korkealla, eivätkä syyttä; sen verran laadukasta pelaajamateriaalia Vahtralla oli hyppysissään.
Somerolainen urheiluyleisö innostui uudesta aluevaltauksesta toden teolla. Sekä ensimmäisen että toisen kauden välierävaiheessa mielenkiintoisimmat kamppailut houkuttelivat ”Monarin” kuumana kiehuneeseen hornankattilaan lähes 700 katsojaa!
Myös fanitoiminta eli kukoistuskauttaan. Aktiivijäsenet painattivat kannatustuotteita ja organisoivat kuljetuksia vieraspaikkakunnille. Esimerkiksi Vihdissä ja Hämeenlinnassa pelattuihin ratkaisuotteluihin Somerolta lähti parhaimmillaan lähes parisataapäinen äänekkäiden kannustajien joukko.

Ensimmäinen kriisi keväällä 2000

Käteen jäivät kuitenkin ”vain” neljännet sijat, joiden jälkeen ensimmäinen paha kriisi kouraisi somerolaista liigalentopalloa. Keväällä 2000 joukkue hajosi käsiin ja tuossa vaiheessa puhuttiin ensimmäisen kerran todella huolestuneeseen sävyyn pääsarjataipaleen päättymisestä.
Tuolloin liigapaikan säilyttämisen edellytyksenä oli, että seuralla oli esittää toukokuun loppuun mennessä kahdeksan sopimuspelaajan lista. Sellainen saatiin viime tingassa kasaan, kun pelaajien lähtötasosta tingittiin tarpeeksi paljon.
Kolmanteen liigakauteen lähtikin täysin uudistunut Someron Pallo. Mattila ja Leena Virolainen jatkoivat peliuraansa kotipaikkakunnallaan ja he saivat rinnalleen peräti kahdeksan uutta kumppania, lähinnä kotimaan alemmista sarjoista ja ulkomailta.
Marko Launonen otti epäkiitollisessa tilanteessa valmennusvastuun ja luotsasi sangen ”nimettömän” ryhmänsä hienosti kuudenneksi.

Mitalisateesta epävarmuuden aikaan

Helppoa joukkueen rakentaminen ei ollut seuraavinakaan vuosina. Odottamattomasta menestyksestä päästiin Somerolla kuitenkin nauttimaan, kun uudeksi päävalmentajaksi tullut Keijo Vihavainen johdatti suojattinsa monen nimekkäämmän joukkueen edelle.
Tuloksena olivat liigapronssit peräkkäisinä keväinä 2002 ja 2003. Tällä jaksolla somerolaisten meriittilista täydentyi myös Suomen cupin finaalipaikalla.
Liigatoiminnan viime vuosia leimasi jokakeväinen epävarmuus tulevasta kaudesta ja, tavallaan siihen liittyen, pelaajiston ja valmentajien runsas vaihtuvuus. Päävalmentajan vakanssi vaihtui kaikilla neljällä viimeiseksi jääneellä kaudella – ja olisi vaihtunut viidennen kerran peräkkäin, mikäli toiminta olisi jatkunut ensi kauteen.
Valoa näytti jo pilkottavan tunnelin päästä, kun liigatoiminnan taustalle koottiin runsas vuosi sitten vaikutusvaltainen tukiyhdistys. Se asetti tavoitteikseen taloudellisten resurssien ja toiminnallisen organisaation vahvistamisen, kuten myös urheilullisen menestymisen. Kunnianhimoisena päämääränä oli saavuttaa Suomen mestaruus kolmessa vuodessa, eli kevääseen 2012 mennessä.
Liigapaikan aikoinaan saavuttanut Someron Pallo (Lentopallo) hallinnoi pääsarjapaikkaa läpi kaksitoistavuotisen historian. Alkuvuosien ”SoPan” lisäksi edustusjoukkue esiintyi liigakentillä myös ”Liiga-Somero” ja ”Somero” –nimikkeiden alla.

Omia kasvatteja – ja muita läpimurtoja

Vuosien varrella somerolaisjoukkueen värejä kantoi liigapeleissä kaikkiaan 80 pelaajaa, joista kuusitoista oli muita kuin Suomen kansalaisia.
Someron omia juniorikasvatteja liigatasolle on tähän mennessä yltänyt yhdeksän, heistä viimeisimpänä nuori lahjakkuus Mira Hämäläinen. Ritva Oksanen ja joukkueen pitkäaikainen kapteeni Mia Mattila aloittivat peliuransa muualla, mutta Someron vuosiensa myötä kumpikin laskettiin täällä jo ikään kuin ”omaksi pelaajaksi”.
Lisäksi täkäläisessä liigajoukkueessa piipahti parisenkymmentä sellaista pelaajaa, joille Somero oli ensimmäinen kosketus pääsarjaan. Monelle se jäi samalla myös viimeiseksi, mutta muutamat lahjakkaat nuoret, tuoreimpina esimerkkeinä Roosa Koskelo ja Eeva Puukka, ovat Someron kautta ponkaisseet valtakunnan kärkitasolle.

Jouni Oksanen: ”Muuta ei ollut enää tehtävissä”
Nyt kun Jouni Oksasella on viisikymmentä ikävuotta mittarissa, häntä voitaneen jo luontevasti tituleerata somerolaisen lentopalloilun ”grand old maniksi”.
Täkäläisen liigahistorian ilot ja surut, kummut ja notkelmat, nousun ja tuhon nähneenä Oksasen on helppo nostaa historiasta esiin mieluisimmat muistot ja karvaimmat pettymykset:
– Olivathan ne upeita hetkiä, kun joukkueemme taisteli paikasta loppuotteluun ja katsomossa pauhasi lähes 700 äänekästä kannattajaa. Myös moniin vieraspeleihin somerolaiskannattajat loivat aivan ainutlaatuisen tunnelman.
– Niin makealta kuin saavutetut mitalit maistuivatkin, niin kyllä siitä vähän pettymyksen tunnetta jäi, ettemme selviytyneet loppuotteluun asti silloin kun siihen parhaat mahdollisuudet olivat, Oksanen viittaa kahden ensimmäisen kauden ”superjoukkueisiin”.
Tuorein pettymys on, luonnollisesti, pisteen lyöminen liigatoiminnalle puolisentoista viikkoa sitten.
– Valitettavasti mitään muuta ei siinä tilanteessa ollut enää tehtävissä, Oksanen huokaisee.
Taustat liian huteralla pohjalla
Lentopallokonkari myöntää, että jonkinlaisen pelaajaryhmän Somero olisi kenties saanut vielä ensi kaudeksikin koottua, mutta sillä ei olisi ratkaistu toiminnan suuria perusongelmia:
– Taustaorganisaatio ei ole vahvistunut siinä määrin, kuin mitä liigatoiminnan jatkaminen olisi ehdottomasti vaatinut. Kun ei ole tekijöitä, toimiminen on pidemmän päälle mahdotonta, Oksanen muistuttaa.
Juuri tästä syystä kevään ja alkukesän pelaajaneuvottelut eivät sujuneet niin kuin niiden olisi pitänyt, jotta mitat täyttävä liigajoukkue olisi saatu ajoissa kasaan.
Someron poistuminen liigakartalta on Oksasen mukaan kova kolaus sekä lentopalloliigalle että Somerolle paikkakuntana.
– Usein on kuultu puhuttavan siitä, kuinka paljon rahaa esimerkiksi kaupunki on liigatoimintaan laittanut. Harva on tullut ajatelleeksi, että joko suoraan tai välillisesti Somerolle on SM-liigan kautta kulkeutunut toistasataatuhatta euroa kausittain. Sitä ovat tuoneet paitsi vierailevat joukkueet, niin myös ulkopaikkakuntalaiset tukijamme.
– Myös lentopalloliigaa noin 150 000 euron häviäminen kokonaisliikevaihdosta kirpaisee tuntuvasti, Oksanen tietää.
Paluun mahdollisuus?
Vanhan hokeman mukaan koskaan ei pidä sanoa ”ei koskaan”. Sen vuoksi Oksanenkaan ei lyttää suoralta kädeltä somerolaisten toiveita liigakentille paluusta, vaikka arveleekin sen olevan erittäin hankalaa:
– Hyvinkään menestyneistä, mutta kerran liigakartalta poistuneista seuroista oikeastaan yksikään ei ole tehnyt onnistunutta paluuta.
– Mahdollista se toki on, mutta vaatii toteutuakseen todella vahvan organisaation, eli paljon nykyistä enemmän innostuneita ja osaavia tekijöitä, Oksanen evästää.
Someron luopumisesta huolimatta Oksasta on pyydetty jatkamaan tehtävässään SM-liigahallituksen jäsenenä.
– Sitä täytyy vielä vakavasti harkita. Kun aikaa ei ole riittänyt täysipainoiseen seuratyöhönkään, niin vaikeaa sitä on irrottaa paljon muuhunkaan.

Mitaliluotsi luopumisesta: ”Käsittämätön ratkaisu!”
Someron liigahistorian kiistatta menestyksekkäin valmentaja, Keijo Vihavainen, otti tiedon liigapaikasta luopumisesta vastaan suorastaan järkyttyneenä:
– Aivan käsittämättömältä se tuntui. Mitä kaikkea luopumisen taustalla on, sitä en voi tietää, mutta pelaajapulasta puhuminen vaikuttaa kyllä aika uskomattomalta, lentopalloilussa lähinnä juniorivalmennuksen parissa viime vuodet toiminut Vihavainen sanoo.
Itsekin monia joukkueita hankalista lähtökohdista kokoamassa ollut Vihavainen on sitä mieltä, että pelaajia on liigatasollekin löydettävissä, kunhan vain viitseliäisyyttä riittää:
– Ei se mene koskaan niin, että otetaan yksi tai kaksi puhelinsoittoa ja sopimus on siinä, Vihavainen hymähtää.
– Neuvottelut vaativat kovasti kärsivällisyyttä. Jos jonkun pelaajan haluaa riveihinsä saada, hänen kanssaan pitää keskustella paljon. Hänet pitää saada vakuuttuneeksi siitä, että seura tosiaankin tarvitsee juuri tämän kyseisen pelaajan palveluksia.
”Pelaajia kyllä riittää!”
Suoraan Vihavainen ei sitä sano, mutta rivien välistä ajatus on luettavissa: Hänenkin kokemuksensa olisi voinut olla somerolaisten hyödynnettävissä, jos pelaajaneuvotteluissa olisi haluttu määrätietoisesti edetä sopimuksiin asti.
– Pelaajia kyllä riittää yhden liigajoukkueen tarpeiksi, ilman että tarvitsee lähteä edes kovin kaukaa haeskelemaan.
– Varsinkin nyt, kun liiga tulee sallimaan kolmen ulkomaalaispelaajan käyttämisen, ei loppujen paikkojen täyttäminen olisi ollut mikään mahdoton tehtävä, Vihavainen uskoo.
Vihavainen muistelee valmennuskausiaan Somerolla lämpimästi ja toivoo pikkukaupungin vielä joskus kipuavan takaisin pääsarjaan:
– Lentopallon parissakin on tullut oltua monessa mukana, mutta kyllä se on rehellisesti sanottava, että Someron vuodet ovat olleet valmennusurani parasta aikaa. Sikäläisten ihmisten kanssa oli todella mukavaa työskennellä, edelleen Salossa asuva Vihavainen muistelee.