Ajatuksesta toiseen – eikä valmista tule

0

Istun pytyllä. Ajatus harhailee tekemättömissä töissä.

Kun tästä nousen, vien käsipyyhkeen pyykkikoriin. Pussilakanatkin voisin vaihtaa. Taidankin laittaa pyykkikoneen päälle.

Kauhea nälkä… Onkohan tummaa leipää enää jäljellä? Omenatuoremehua ainakin on. Se on niin hyvää. Lipaisen huulia.

Pytyltäkin voisi jo nousta, mutta sitten pälkähtää, mitä ruokakaupasta pitää ostaa. Löydän Aku Ankkojen seasta paperia ja kynän. Rupean rustaamaan kauppalistaa: tummaa leipää, levitettä, kinkkuleikettä, perunoita, kaalia (jos vaikka tekisi kaalipataa). Niin ja vessapaperia. Se alkaa olla aika lopussa.

Mistähän kirjoittaisin kolumnin? Kesäloma meni. Olen varmaan kirjoittanut aiheesta aiemminkin. Ihmiset hosuavat paikasta paikkaan kuin viitapirut, kun koronarajoituksia on höllennetty. Olisikohan siinä aihetta? En halua tökkäistä kasaa, josta on touhotettu maaliskuusta lähtien. Kai sen kolumnin aihe jostain pälkähtää, vaikka ajomatkalla töihin.

Kellon viisarit viilettävät. Ehdinköhän syödä aamiaista? Uutiset jäävät kyllä katsomatta televisiosta.

Vedän vessan. Onpas pytty likainen. Sutaisen sitä harjalla, enkä ole siivoukseeni tyytyväinen. Mitähän uusi vessanpytty maksaa? Onkohan olemassa värillisiä tai kukallisia versioita, yleensäkään kuviollisia?

Mikähän nyt on pytty- trendi? Harvoin olen nähnyt julkkiksen esittelevän naistenlehdessä paskontapaikkaansa, vaikka monenlaista chittiä toisesta päästään kyllä suoltavat. Ekologisella vessalla joku on tainnut ylpeillä lehtien palstoilla.

Täytyy muistaa käydä kirjastossa, kun tulen töistä. Sähköpostiin tuli viesti, että tilaamani kirja on jo tullut. Minkähän tilasin? En ole kyllä oppinut mitään. Lapsenakin innostuin kahmimaan liian monta kirjaa kerralla, enkä ehtinyt lukea niitä kaikkia palautuspäivään mennessä. Täytyy uusia lainat. Vai pitäisikö ne sittenkin jo palauttaa?

Ehtisinköhän keittää teetä? Tässä on vielä aikaa.

Onpas jääkaapin ovenkahva likainen. Pyyhin sen rätillä puhtaaksi. Haiskahtaako täällä jokin? Mausterahkapurkin kansi on rikki. Ei haju tule täältä. Olkoon. Tsekkaan illalla, mitä kaappi on syönyt.

Teen voileivän. Laitan viilin päälle mansikoita, niin ja se tuoremehu.

Komennan itseäni. Keskity, Merja. Tee yksi asia kerrallaan. Syö. Nauti ruoasta.

Purukalusto jauhaa. Kauhea rohina. Eihän tässä metelissä pysty edes ajattelemaan.

Meihin maalla syntyneisiin on iskostettu Vie mennessäs, tuo tullessas -työntekotapa. Pitää syntyä nopeasti näkyvää. Vanhemmiten monen työn tekeminen yhtä aikaa ei minulta enää luonnistu. Säntään työstä toiseen, tulen levottomaksi, en saa mitään aikaiseksi ja jätän sen tärkeimmänkin kesken. Päättelen, että kun keskittyy yhteen asiaan huolella ja ajatuksella, se näkyy työn jäljessä.

Minun lapsuudessani ei juurikaan arvostettu mietiskelijöitä. Heitä pidettiin laiskureina ja työn vieroksujina.

Toisaalta sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Luovalle joutilaisuudelle on oltava aikaa. Silloin syntyy keinoja, miten ratkaista asioita. Silloin luodaan myös uutta.

Merja Ryhtä

toimittaja