Esakalliolla päästäneen jälleen tanssin makuun

0
Näillä näkymin Esakalliolla pyörähtävät tanssit käyntiin ensi viikolla, keskiviikon iltapäivätanssit 2.9. ja perjantain iltatanssit 4.9.

Esakallion lavaisäntä Hannu Heikkilä sanoo, että näillä näkymin Esakallion keskiviikon iltapäivätanssit ja perjantain iltatanssit alkavat ensi viikolla.

– Koronan takia ei kannata kovin pitkän ajan päähän toimia. Muutoksia voi tulla nopeastikin, niin kuin nytkin tämä aluehallintovirastojen tiukennus syyskuun alusta lähtien, sanoo Heikkilä.

Avi määritteli, ettei se rajoita tilaisuuksien enimmäisosallistujamääriä, mutta yli 50 hengen yleisötapahtumien järjestäjän on kyettävä pitämään huolta tilaisuuden turvaväleistä ja hygieniajärjestelyistä.

– Tuottaahan se erityisjärjestelyjä ja edellyttää myös osallistujilta tarkkaavaisuutta, mutta uskomme, että se onnistuu Esakalliolla. Tarkkailemme tilannetta.

Ennen ensi viikon tansseja juhlitaan perjantaina ja sunnuntaina Rauli Badding Somerjoen syntymäpäivää.

Molemmissa tilaisuuksissa yleisömäärä on rajattu neljäsosaan normaalista, jotta turvavälit pystytään pitämään. Myös tansseissa sisälle päästetään yleisöä noin 480 henkilön verran.

Badding-tilaisuuksiin myydään lippuja myös ovelta, jos niitä ennakkomyynnistä jää.

– Perjantain tilaisuudessa on seisomakatsomo. Toivomme, että yleisö pitää turvavälit yhtä kuuliaisesti kuin taannoin Vesterisessä (Vesterinen Yhtyeineen). Sunnuntain Baddingin synttäreillä on istumakatsomo, mutta takaosaan jäänee jonkin verran tanssitilaa, arvioi Heikkilä.