Häntälän Rukoushuone oli kylän yhteinen olohuone

0
Häntälän rukoushuoneen sali on korkea ja valoisa.

Juhla- ja muistelutilaisuus talolla lauantaina 15.8.

”4:tenä rukouspäivänä 40 vuotta takaperin vuonna 1929 oli tämä rukoushuone uusi ja seisoi valmiina kauniisti kodistettuna odottaen vihkimistä pyhään tarkoitukseensa. Huoneet olivat tunkokseen asti täynnä juhlakansaa. Laulut ja virret kaikuivat voimakkaina ja riemullisina.”

Näin alkaa Lahja Seppälän laatima, Häntälän Rukoushuoneen 40-vuotisjuhlassa luettu historiikki. Juhla pidettiin 12.10.1969.

Jyhkeänä kylämäellä seisova talo palveli kyläläisiä sekä kohtaamispaikkana että juhlatilana. Yhdet häätkin pidettiin 1953. Naimisiin menivät Eira Lehtola Häntälästä ja Hannu Erämaja Merimaskusta. He olivat myymälänhoitajina muun muassa Kerkolassa ja Talvisillalla.

Ajan myötä toiminta hiipui ja siirtyi myös Häntälän vanhaan alakouluun perustettuun Kylätaloon.

Kesäkuussa tontti rakennuksineen siirtyi takaisin Yli-Naulan tilan yhteyteen, jonka tiluksista se aikanaan oli lohkottu.

Turkulainen Mika-Pekka Näykki kasvoi lapsuutensa Somerolla. Hänen isoisänsä eno oli Vihtori Elomaa, joka käytännössä lahjoitti tontin rukoushuonetta varten 100 markan hintaan.

– Yli-Naula on äitini Ailan, omaa sukua Kerko synnyinkoti, jonka kyläläiset tunsivat myös Elomaa-nimellä. 60-luvulla äitini meni naimisisiin toiseen päähän Someroa, Koisthuhtaan. Nyt rukoushuone siirtyi omistukseeni eli sukujuurilleen, Mika-Pekka Näykki kertoo.

Rukoushuoneen tarina alkoi, kun Vihtori Elomaa 14.6. vuonna 1928 myi tontin Häntälän mäestä Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle (SLEY). Tontille Häntälän ja lähiseudun kyläläiset rakensivat rukoushuoneen.

Hankkeen sydämenä ja sieluna oli kauppias K. R. Mäkinen. Rakennusmestarina oli Aukust Tuomela ja urakkasumma oli 90 000 markkaa. Piirustukset laati rakennusmestari Hulmi, kirkkojakin suunnitelleen arkkitehti Rafael Blomstedtin suunnitelmien pohjalta.

Lahjoituksia kerättiin niin, että velaksi jäi vain 40 000 markkaa. Suurimmat lahjoitukset kuten melkein koko velan maksoi K. R. Mäkinen, mutta niin vähin äänin ja huomaamatta, että tileissä merkintänä oli vain ”tuntemattomalta lahjoittajalta”.

Talon valmistuttua oli ilo ja riemu. Oli paikka, jossa nuorisoliitto sai vapaasti toimia. Samoin oli paikka, jossa evankeliumi sai kaikua. Tuli sota ja muuta murhetta, mutta oli ilonkin hetkiä. Myös evakkoja asui talossa väliaikaisesti.

Yhdessä Näykin kanssa päätöshartaustilaisuuden alla rukoushuoneeseen saapui Pirjo Merivirta (o.s. Seppälä ) muistelemaan menneitä.

– Talkoilla tätä taloa ylläpidettiin, kyläläisten yhteisin voimin. Kolehtia kerättiin tilaisuuksissa, jotta ylläpito oli mahdollista, ja loppu annettiin lähetystyöhön. Lisäksi seurakunta antoi rahaa toimintaan, Merivirta ja Näykki selvittävät.

Avajaiset olivat komeasti kaksipäiväiset. Sitä olivat monet myöhemmätkin tilaisuudet, kuten rukoussunnuntaisin pidetyt vuosijuhlat. Väki saapui kauempaakin, eikä ollut kunnon kulkupelejä.

– Tilaisuuksien osanottajat kortteerasivat taloissa, ja heitä myös haettiin Somerolta. Pappi nukkui tavallisesti rukoushuoneen eteisen pitkällä penkillä.

Pyhäkoulu oli viimeinen yleinen toimintamuoto 2000-luvun alussa.

– Sitten vain lapset yksinkertaisesti loppuivat, eikä ollut tarvetta pyhäkouluille, Pirjo Merivirta toteaa.

Rukoushuoneessa oli hyvä järjestää tilaisuuksia. Niitä oli kylillä ennen muinoin paljon.

– Oli valmis paikka, jossa olla. Ei tarvinnut kenenkään kotona järjestää. Mutta maailmanmeno on muuttunut. Nykyisin arvostetaan erilaisia muita asioita. Lisäksi väkimäärä kylillä on muutenkin vähentynyt.

– 1970–80-luvulle asti pappi joi kahvinsa erikseen oven takana. Minä en sitä hyväksynyt. Sanoin, että pappi kyllä soppii meidänkin kanssa kahvin juomaan, Pirjo Merivirta naurahtaa.

Avaran salin puolella on korkeat kaari-ikkunat, jotka tuovat tilaan luonnonvaloa. Nurkassa on urkuharmoni ja takaseinällä erottuvat vanhojen uunien paikat.

Akustisesti tila on mainio. Mikrofoneja ei tarvittu.

Saliin johtaa leveä kolmiosainen ovi. Näykki näyttää, että talo todella on edelleen suora, sillä ovi menee edelleen moitteettomasti kiinni. Muuten talon kunto on heikentynyt lattioiden osalta. Ne ovat alkaneet notkua. Mutta seinät ovat säilyneet kurssissa ja ryhti on pysynyt.

– Niin kutsutussa pappeinhuoneessa on edelleen tallella uuni, mutta piiput on yhtä lukuunottamatta katkaistu. Se talon on ehkä pelastanutkin, kun ei ole ollut läpivientejä, Näykki arvioi.

Ulkoseinässä on Timo Simolan tekemä seinäristi. Häntälän koulun opettaja Kyllikki Seppälä piirsi taidokkaat enkelitaulut saliin.

– Tilaisuuksissa kahvi tarjoiltiin pikkusalin puolella. Jumalanpalveluksia ei ollut, mutta oli kaikenlaista muuta, pyhäkoulut ja seurat, joissa kolehtia kerättiin. Rukit näkyvät vanhassa valokuvassa ja myyjäisiin leivottiin kodeissa leivonnaisia.

– Tämä oli keskellä kylää ja ihan keskellä mäkeä, vilkkaassa paikassa. Kävin täällä jo kolmannessa polvessa. Häntälän Maamiesseuran talo paloi 1970-luvun alkupuolella ja vanha kaksikerroksinen kansakoulu purettiin 60-luvun puolella. Häntälän Kyläkeskus aloitti entisessä alakoulussa 1990-luvun lopulla, Merivirta kertaa Häntälän historiaa.

Talo on rakennettu vahvasti kallion päälle. Salin alla on tyhjää parhaimmillaan yli metri. Seiniltään se on rankarakenteinen. Eteisen seinällä on ollut valokuvat rukoushuoneen merkkihenkilöistä Vihtori Elomaasta, Hilma Andstenista ja K. R. Mäkisestä.

Tilan nimi on Rauhanranta. Se oli Someron ainoa rukoushuone.

Mika-Pekka Näykki päätti, että historiankirjan lehti pitää kääntää arvokkaasti ja juhlavasti. Niinpä lauantaina 15.8. kaikilla halukkailla on tilaisuus tulla tutustumaan ja katsomaan vielä kerran entistä kyläläisten yhteistä huonetta. Päätöshartaudessa on tilaisuus muistella ja kertoa tarinoita, joita rukoushuoneesta kukin muistaa kuulleensa tai eläneensä.

Someron seurakunnan kappalainen Lilli-Irmeli Hintsa sekä kanttori Anna-Liisa Forsström pitävät päätöshartauden.

Säästä ja osallistujamäärästä riippuen hartaustilaisuus pidetään rukoushuoneen pihassa.