Kirjaston kerhot ja tapahtumat käynnistyvät

0
Kirjastossa on jatkuva poistokirjojen myynti. Hylly on liki vessojen ovea.

Kirjaston tapahtumat ja kerhot pyörähtävät käyntiin kevään ja kesän katkon jälkeen syyskuun alussa.

– Näillä näkymin kaikki tapahtumat yritetään järjestää mahdollisimman normaalisti, mutta kuitenkin turvaväleistä ja hygieniasta huolehtien. Yritetään olla väljästi, toteaa kirjastonjohtaja Laura Tyysteri.

Osassa tapahtumia joudutaan mahdollisesti rajoittamaan yleisömäärää, jotta kirjaston tiloihin mahdutaan turvallisesti.

Esimerkiksi nukketeatterifestivaalissa kirjaston alakerran esitykseen otetaan kerrallaan 15 henkilöä, yläkertaan 50 sekä Kiiruun taloon 40. Nukketeatterifestivaaleille on ennakkoilmoittautuminen.

Tietotekninen neuvonta jää pois juuri turvallisuussyistä, sillä neuvontatilanteessa ollaan usein kylki kyljessä.

– Katsotaan, miten tilanne kehittyy. Jos tuonnempana voitaisiin aloittaa neuvonta puhelimitse.

Tyysteri kertoo, että kirjaston kävijämäärät ovat koronasulun jälkeisen avautumisrysäyksen jälkeen vähentyneet.

– Mutta lainamäärät ovat kasvussa. Kerralla lainataan aiempaa enemmän aineistoa.

Kerhotyyppinen toiminta alkaa.

Satukerho kokoontuu keskiviikkoaamuisin parillisilla viikoilla. Startti on 2.9.

Neule & novelli -iltoihin neulomisen ja kirjallisuuden pariin päästään keskiviikkoiltaisin 2.9., 7.10., 4.11. ja 2.12.

Muistikammarissa ikäihmiset ratkovat muistitehtäviä ja jutustelevat. Tehtäviä aletaan ratkoa 15. syyskuuta alkaen. Ajankohta on puolen päivän aikaan tiistaisin parillisilla viikoilla.

Syksyn ohjelman Nukketeatterifestivaalin kirjasto järjestää yhdessä Someron Kulttuurin kanssa lauantaina 12. syyskuuta.

Mukana on kirjaston oma näyttelijäryhmä Nukketeatteri Huhuu! omalla käsikirjoituksellaan Pikku hiiri uskaltaa. Sitä on tarkoitus esittää syksyllä myös päiväkotiryhmille.

Vierailevina tähtinä ovat Raxu Taskunen eli Simo Heiskanen ja Nukketeatteri-Annos Ha-Ha-haltija! -esityksellään.

Tarkoitus on myös askarrella nukkeja. Tapahtumaan tulee ilmoittautua ennakkoon Someron kulttuurituottaja Liisa Mattilan sähköpostiin.

Eija Komu luennoi tuotteliaasta kirjailijasta painosten kuningattaresta Anni Polvasta, joka tunnetaan muun muassa Tiina-tyttökirjoistaan. Kirjallisuusilta on 30.9.

Koko perheen Tähtien sota -päivä on lauantaina 3.10. Kirjastossa on esillä teemaan liittyviä kirjoja, leffoja, musiikkia ja näyttelyjä. Paikalla liikuskelee Tähtien sota -hahmoja, on tietovisaa ja valomiekka-askartelua. Tapahtumaan osallistujat voivat halutessaan pukeutua teeman mukaisesti.

Sukututkimusharrastusta tehdään tutuksi 17.10. Opastajana on Salon Seudun Sukututkijat.