Liipolan kultaputkikatkesi, mitaliketju sai silti jatkoa

0
Henri Liipola (käsi ylhäällä) sai pronssia.

Teksti Aulis Tiensuu, kuva Johanna Witka

Henri Liipola puolusti Kalevan kisoissa Turussa kolmen edellisen vuoden Suomen mestaruuttaan. Kultaputki katkesi, mutta mitaliketju sai jatkoa, kun Liipola pääsi tällä kertaa pokkaamaan SM-pronssimitalin. Se irtosi jännittävien vaiheiden jälkeen tuloksella 72,19.

Kauden ykköstykki Aaron Kangas otti oman paikkansa jo ensimmäisellä kierroksella tuloksella 74,76. Liipola oli toinen 70 metrin rajan ylittäjä tuloksellaan 71,16. Sitten seurasivat Tuomas Seppänen ja Aleksi Jaakkola alle 70 metrin tuloksilla.

Kilpailu jatkui muuten ennallaan, mutta Kangas paransi toisellaan 76,61 ja kolmannellaan 76,94, joka sitten oli myös lopullinen voittotulos. Seppänen paransi toisellaan yli 70 metrin ja neljäntenä ollut Jaakkola kolmannellaan myös yli 70 metrin.

Neljännellä kierroksella Jaakkola heitti ohi Liipolan tuloksellaan 71,86. Viidennellä myös Seppänen ohitti neljänneksi pudonneet Liipolan tuloksella 72,08.

Viidennellä kierroksella esalainen siirtyi jälleen toiseksi tuloksella 72,19, jonka ohi Jaakkola kiilasi vielä viimeisellään tuloksella 72,77. Liipola yritti vastata vielä tähän, mutta jäi 71,97:ään.

Näin mitalit menivät Kankaalle, Jaakkolalle ja Liipolalle Seppäsen jäädessä niukasti neljänneksi. Heistä seuraaviin eroa syntyi jo neljän–viiden metrin verran.

– Vähän turhauttaa, kun treeneissä moukari lentää Aaronin mitoille, mutta ei kilpailuissa. Kineettinen ketju katkeaa eikä moukarin vauhti kiihdy niin kuin pitäisi, totesi tuloksiinsa pettynyt Liipola kisan jälkeen.

– Täytyy jatkossa kuvitella kilpailuissa heittävänsä harjoituksissa.

Moukarin karsinnassa vasta 15-vuotias Kalevan kisojen kaikkien aikojen nuorin miespuolinen osanottaja Esan Max Lampinen oli 16. tuloksella 56,11 ennen seuraavaksi sijoittunutta Jani Pihkasta , joka sai parhaallaan 54,79.