Somero-opiston kurssit käynnistyvät pääasiassa lähiopetuksena

0
Somero-opistossa on todella monenlaisia harrastuksia. Kierrätysryhmässä otetussa kuvassa ahertavat muun muassa Toini Haaga (eturivissä vas.), Raija Lehto ja Tuula Friman sekä Teija Kallonen, Heli Saksa, Virpi Kautto ja Eila Yliskylä (taaimmaisena oikealla). Ryhmää vetää Kirsi Hämäläinen (taaimmaisena vasemmalla).

Somero-opiston syksy käynnistyy lähes pelkästään lähiopetuksena. Kursseja on tarjolla 127, joista neljä toteutetaan verkossa. Koronaepidemian vuoksi kursseille otetaan tavanomaista vähemmän opiskelijoita. Osa kursseista voidaan tarvittaessa toteuttaa etäopetuksena.

Opetusta viedään viranomaisten antamia määräyksiä, ohjeita ja suosituksia noudattaen. Turvallisuuden takaamiseksi kurssien opiskelijamäärä on rajoitettu useimpien kurssien osalta 14:ään ja minimikoko laskettu kuuteen opiskelijaan. Lisäksi syksystä kevääseen jatkuvien kurssien maksut laskutetaan kahdessa erässä.

– Tärkeintä on, että huolehdimme käsihygieniasta ja turvaväleistä, emmekä osallistu kursseille sairaana, opastaa rehtori, sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm.

Syksyn kurssitarjonta pohjautuu pitkälti viime lukuvuoden tarjonnan pohjalle. Moni tuttu kurssi löytyy 27.8. koteihin jaettavasta opinto-oppaasta. Tarjolla on myös kevätkaudella koronaepidemian vuoksi toteuttamatta jäänyt sukututkimuskurssi, jolle oli ilmoittautunut runsaasti opiskelijoita.

Kielten opiskelusta kiinnostuneille alkava lukuvuosi tarjoaa paljon. Englannin, espanjan, ranskan, saksan, venäjän ja viron opiskelun voi aloittaa alkeista. Tutut jatkokurssit ja vuoden tauolla ollut venäjän jatkokurssi löytyvät ohjelmasta. Maahanmuuttajille suunnattua suomen kielen opetusta tarjotaan kahdella kurssilla.

Viime lukuvuonna Oinasjärven koulun oppilaille tarjottua kuvataideopetusta tarjotaan nyt myös Pitkäjärvellä ja Koskella. Kuvataiteilija Keanne van de Kreeken luotsaamilla Me ja muut maailman taiteilijat -kursseilla tutustutaan eri taiteilijoiden tuotantoon ja ideoidaan sen pohjalta teoksia erilaisia materiaaleja ja tekniikoita kokeillen.

Osassa kädentaitojen kursseja aletaan toteuttaa osaamisperustaista opetusta. Tällaisille kurssille osallistuvat voivat halutessaan saada määritellyn osaamistason osoittavia osaamismerkkejä.

– Osaamisperustaisuuden avulla kurssien tavoitteet ja opetussisällöt selkeytyvät, mikä omalta osaltaan nostaa opetuksen laatua, suunnittelijaopettaja Anne Turkulainen selventää.

Kaikki luennot ovat tänä syksynä seurattavissa ainoastaan verkossa kotona omilla laitteilla. Kotikoneen ääressä voi opiskella myös nukkekodin pienesineiden valmistusta ja osallistua joogakurssille.

– Muutimme yhden joogakursseista verkkokurssiksi, jotta mahdollisimman moni voisi ryhmäkokojen rajoituksesta huolimatta jatkaa harrastustaan, kertoo koulutuskoordinaattori Riitta Ryhtä.

Myös lähiopetuksena alkavia kursseja voidaan koronatilanteen vaatiessa siirtää soveltuvin tavoin etäopetukseen. Opiskelijoille pyritään järjestämään tukea etäopetuksessa käytettävien ohjelmien käytössä.

— Viime keväänä lähiopetus keskeytyi odottamatta, ja etäopetus käynnistettiin suunnittelematta, mutta nyt olemme varautuneet mahdollisiin koronatilanteen vaikeutumisesta aiheutuviin muutoksiin, valaisee Anne Turkulainen muutoksia.

kursseille pääsee ilmoittautumaan maanantaista 31.8. klo 17.30 alkaen internetissä tai puhelimitse. Suurin osa kursseista käynnistyy 14.9. alkavalla viikolla tai myöhemmin. Taiteen perusopetus on jo alkanut.

Syyskauden ohjelmassa on 127 kurssia, joista suurin osa järjestetään Somerolla ja 28 Koskella.