Someron Säästöpankilla hyvä tulos vuoden ensimmäisellä puolikkaalla

0
Someron Säästöpankin toimitusjohtaja Petri Siviranta ja pankinjohtaja Joni Rintamaa ovat luottavaisia loppuvuoden suhteen.

Vuoden ensimmäisen puolikkaan osavuosikatsaus osoittaa, että Someron Säästöpankki porskuttaa mainiosti. Korona ei ole stopannut liiketoiminnan kasvua.

Pahin korona-aika maalis-huhtikuussa heikensi sijoitussalkkua kuitenkin sen verran, että liikevoittoa oli liki puoli miljoonaa vähemmän 2019 alkupuoliskoon nähden.

Asiakasvarojen ja kokonaisluottojen yhteismäärässä 1,1 miljardin raja rikkoutui kesäkuussa. Miljardin rajan puhkaistiin viime vuonna huhtikuussa.

Pankki on avannut kolme uutta konttoria: Kemiönsaareen, Akaaseen ja Loviisaan. Sp-Koti-kiinteistövälitys on laajentanut niin ikään Kemiönsaareen ja Akaaseen, Loviisan suunnalle aiotaan tehdä samoin. Kesällä ostettiin salolaisen Tili ja Isännöinti Vaahtera Oy:n liiketoiminta.

Alkuvuoden aikana pankki sai lähes 1 000 uutta asiakasta.

– Tämä osoittaa, että vaikka digitaalisuus on tullut yhtä vahvemmin esille arjen pankkipalveluissa, on henkilökohtaiselle palvelulle vielä suuri kysyntä. Olemme paikallinen toimija, joka on tarpeeksi suuri rahoittamaan suuretkin investoinnit, sekä tarpeeksi pieni, jotta jokainen asiakas on pankille suuri, toteaa Someron Säästöpankin toimitusjohtaja Petri Siviranta.

Poikkeusoloista huolimatta asiakkaiden asioita pystyttiin hoitamaan nopeasti.

– Koronasta huolimatta jatkoimme asiakkaidemme palvelua puhelimitse ja verkkoneuvotteluiden kautta. Luottoihin annettiin lyhennysvapaita ja autoimme asiakkaitamme yli pahimman lomautusaallon, kommentoi pankinjohtaja Joni Rintamaa.

Alkuvuoden aikana Someron Säästöpankki myönsi uusia asuntoluottoja 39,1 miljoonaa euroa, joka on 53,2 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Yritysasiakkaille myönnettiin uusia luottoja 33,9 miljoonaa ja maa- ja metsätalousasiakkaille 15,6 miljoonaa euroa.

Asuntoluottokanta kasvoi 5,4 prosenttia, yritysasiakkaiden 10,9 ja maa- ja metsätalousasiakkaiden luottokanta 8,1 prosenttia.

Pahimpana korona-aikana pörssit laskivat voimakkaasti. Sijoitusmarkkinoilla yritysten joukkovelkakirjalainojen arvostustasot laskivat voimakkaasti alkuvuonna, eivätkä hinnat ole palautuneet vielä tasoon ennen koronaa.

Tämän vuoksi Someron Säästöpankin alkuvuoden liikevoitto jäi tavoitteista ja oli noin puoli miljoonaa euroa tappiolla. Sijoitussalkun laskusta johtuen vakavaraisuus laski noin prosenttiyksikön vertailtaessa viime vuoden vastaavaan tilanteeseen.

Vaikka osa kursseista on jo palautunut, on markkinoilla edelleen suurta epävarmuutta. Toimitusjohtaja Siviranta on silti luottavainen loppuvuoden suhteen. Esimerkiksi asuntoluottojen kysyntä on kasvanut; ihmisillä on uskoa tulevaan.

– Pankilla on erittäin vahva vakavaraisuus, jota on kerätty pankin 140-vuotisen historian aikana. Vahva vakavaraisuus luo turvaa ja jatkuvuutta epävarmoina aikoina, kuten nyt korona-aikana, arvioi Siviranta.

Someron Säästöpankin ensimmäisestä pankkipalvelupäivästä tulee kuluneeksi 140 vuotta 24.10. Juhlaa aiotaan viettää asiakkaiden kanssa, kun koronatilanne on rauhoittanut.

Someron Säästöpankin alkuvuoden 2020 lukuja

– vakavaraisuussuhde 22,47 prosenttia (23,46 % tammi-kesäkuu 2019)

– liikevoitto -0,5 miljoonaa euroa (3,2 miljoonaa euroa)

– kokonaisluotonanto 518,9 milj. euroa (462,1 milj. euroa)

– asiakasvarat 584,6 milj. euroa (555,7 milj. euroa)

– liiketoimintavolyymi 1 103,6 milj. euroa (1 017,8 milj. euroa)

– tase 511,7 milj. euroa (473,8 milj. euroa)