Koronan takia siirretyt kevään ylioppilasjuhlat ja lakitukset juhlitaan Somerolla huomenna lauantaina 29.8. monitoimitalolla.

– Saamme järjestettyä tarvittavat etäisyydet muihin juhlijoihin paremmin monarilla kuin koulukeskuksen salissa, kertoo Someron lukion rehtori Merja Klemola.

Ylioppilaita on 47. Suositus on, että kukin lakitettava voi kutsua 6 juhlijaa monitoimitalolle.

– Aiemmin emme ole rajoittaneet läheisten määrää ylioppilasjuhlassa.

Paikalle on kutsuttu riemuylioppilaat, jotka ovat saaneet ylioppilaslakkinsa Someron yhteiskoulusta 50 vuotta sitten. Heitä tulee paikalle parikymmentä ja heille on järjestetty oma alueensa salista. Myös 60 vuoden takaisia ylioppilaita Somerolle saattaa tulla, mutta he tervehtivät uutta ylioppilasjoukkoa juhlan päätyttyä ulkona.

Juhlan ohjelma noudattelee perinteistä kaavaa. Rehtori ja riemuylioppilas pitävät puheet, on runo, musiikkia ja stipendit.

– Jos saamme toimimaan, näytämme juhlassa ylioppilaille keväällä tehdyn esityksen. Sen on tehnyt Ilkka Kelosaari. Siinä hän kavereineen laulaa Menolippu-kappaleen ja taustalla on kuvattuna junanrata junan liikkuessa. Ylioppilaiden kuvat pyörivät näytöllä taustan päällä, selvittää rehtori.

Todistukset on saatu jo keväällä.

– Ylioppilaslakin he pitävät juhlan ajan sylissään ja laittavat yhtä aikaa päähän, kun heidät julistetaan ylioppilaiksi, toteaa Merja Klemola.

Kevään 2020 ylioppilaat ovat: Karoliina Andersson, Inka Auranen, Mentor Bytyqi, Miro Hakala, Paavo Hintsa, Juho Jokiniemi, Hilppa Juote, Aada Kaurala, Nea Kaurala, Anni Kesäniemi, Jenni Koski, Elias Koskinen, Nea Laaksonen, Jere Lehtimäki, Manu Lehtimäki, Anna Lehtinen, Valtteri Lehtonen, Jyri Lilja, Olli Luukkola, Ria Mattila, Kristian Mikkola, Alisa Moisander, Viljami Morander, Justus Mäenpää, Jooel Mäntymaa, Ronja Nieminen, Carolina Niilo, Eveliina Nummila, Juho Närhi, Emma Pelto-Lampola, Niina Pitkänen, Jussi Puotsaari, Salla Päivärinta, Valtteri Sirro, Carolina Tamsi, Aleksejs Trofimovs, Sofia Vaittinen, Kasper Varheenmaa, Linda Varjo, Venla Vasama, Väinö Verho, Arsi Virta, Amanda Virtanen, Pauliina Virtanen, Nea Vuorinen, Elina Älli

Ylioppilaita on 47, joista yksi ei halua nimeään julkisuuteen.